Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Tapahtui näinä päivinä…



Hyvästi, Lilliputtien kuu

Aseistautuneet vorot tekivät pahojaan Armaghin kaupungissa Pohjois-Irlannissa. Rosvot painelivat kirjastoon, sitoivat kirjastonhoitajan ja kähvelsivät korvaamattomaksi harvinaisuudeksi luonnehditun, vuoden 1726 painoksesta olevan nidoksen Jonathan Swiftin kirjasta Gulliverin retket.

Kyseessä on seikkailuklassikko, jossa Gulliver hääräilee mm. Lilliputtien maassa.

Keskellä kirkasta päivää kaupungin keskustassa operoineet kaksi varasta kähvelsivät kirjastosta muutakin tarpeellista - mm. pari 1600-luvulta peräisin olevaa nuijaa.

Poliisin mukaan toistaiseksi on liian varhaista esittää arvailuja siitä, keitä kirjavarkaat ovat.


Puolassa pannaan pornoa pannaan

Osa puolalaisista kansanedustajista järkyttyi löytäessään postilaatikostaan eroottisia julkaisuja. Toistaiseksi tunnistamaton lähettäjä halusi ilmeisesti vaikuttaa tempauksellaan Puolan parlamentin keskusteluun eroottisia julkaisuja koskevasta lainsäädännöstä.

Postilaatikoista löytynyt pehmoporno on kuumentanut parlamentaarikkojen tunteita. Tempausta on luonnehdittu parlamentin arvovaltaa nakertavaksi skandaaliksi.

Vielä toistaiseksi Puolan lainsäädännössä on aukkoja epäsiveellisten julkaisujen levittämisessä, ja monien kauhistukseksi kovaakin pornoa myydään tavallisissa lehtikioskeissa.

Jos parlamentti ensi viikolla hyväksyy uuden lain, voi pornografian levittämisestä alaikäisille saada kolme vuotta, ja lapsi- ja eläinpornon levittämisestä kuusi vuotta vankeutta.


John F. Kennedyn murha listaykkösenä

Presidentti John F. Kennedyn murha vuonna 1963 on Yhdysvalloissa vuosisadan merkittävin rikos. Rikosuutisiin erikoistuneen APBNews.com -Internet-sivun teettämässä tutkimuksessa 36 prosenttia haastatelluista nosti salaperäisen JFK-murhan listaykköseksi.

Kakkoseksi sijoittui vuoden 1996 Oklahoma Cityn pommi-isku, jossa sai surmassa 168 henkeä. Vuosisadan ykkösrikoksena Oklahoman pommia piti 24 prosenttia haastatelluista.

Martin Luther Kingin murhaa vuonna 1968 piti suurimpana rikoksena 11 prosenttia, ja edelleen kiisteltyä vuosien 1994-95 tapausta, jossa jalkapalloilija-näyttelijä O.J. Simpson vapautettiin murhasyytteestä, äänestettiin kymmenen prosentin edestä.

Viidenneksi sijoittunut 1970-luvun alkupuoliskon Watergate-skandaali, jonka seurauksena presidentti Richard Nixon joutui eroamaan, rankattiin viidenneksi viiden prosentin kannatuksella.


Taksikuskilla 17 jalkavaimoa

Iranilainen taksikuski keksi hyvän "lisätienestin" viekoittelemalla liudan naisasiakkaitaan jalkavaimoikseen. Mohammad-niminen mies otti yhteensä 17 jalkavaimoa, lainasi heiltä rahaa ja kaasutteli lipettiin.

Iranilainen "auervaara" hyödynsi väliaikaisista avioliitoista säädettyä lakia. Sen mukaan mies voi pitää enintään neljä vaimoa ja lisäksi samanaikaisesti lukemattoman määrän "väliaikaisia vaimoja".

Iranin uskonnolliset johtajat korostavat, että vain vaimojaan tasapuolisesti kohtelevat miehet voivat harrastaa moniavioisuutta. Mohammad on pidätetty varkauksista epäiltynä, kertoo Azad -lehti.


Virtseriassa käynti verolle Venetsiassa

Pissahädän kurimuksessa tuskailevat turistit joutuvat jatkossa maksamaan erityistä "vessaveroa" wc-käynneistään Venetsiassa.

Gondolikaupunkiin hyökyy vuosittain peräti kymmenen miljoonaa turistia, joiden wc-palveluiden järjestäminen koituu veronmaksajille kalliiksi. Venetsian keskustassa asuu vain 50 000 ihmistä, joiden veroliirat eivät riitä julkisten Hotelli Helpotusten ylläpitoon.

Turistit joutuvat pian pulittamaan tuhat liiraa (noin kolme markkaa) jokaisesta käynnistään virtseriassa. Paikalliset pääsevät puolet halvemmalla, jos hankkivat kolmivuotisen kausikortin.


Tietotekniikka perheenjäsenenä

Ruotsalaiset murjovat niitä, espanjalaiset hakkaavat niitä, saksalaiset heittävät ruokaa niiden päälle ja britit käyttävät niitä tekosyynä olla harrastamatta seksiä.

Joka neljäs britti sanoo - suuren tietotekniikkayrityksen teettämän tutkimuksen mukaan - tietokoneen kanssa vietetyn ajan tuntuvan mielekkäämmältä kuin seksin harrastaminen.

Yli puolet briteistä myöntää keskustelleensa tietokoneensa kanssa. Ei hullummin kansalta, jonka mielestä on naurettavaa, että prinssi Charles puhuu puutarhakasveilleen.

Espanjalaisista 57 prosenttia myöntää pahoinpidelleensä tietokonettaan, ja 18 prosenttia espanjalaisista on vuodattanut kyyneliä tietokoneensa oikkuilun takia.

Saksalaiset ottavat tietokoneensa vakavasti. Heistä vain joka kuudennelle tietokone on antanut aihetta nauruun.

Mutta maassa kuin maassa tietokone aiheuttaa riippuvuutta. Tilaisuus harrastaa seksiä tai seurata jalkapallo-ottelua saattaa tietokoneen vetovoiman takia jättää käyttämättä.

Koonnut: IA
17.12.1999


Ulkomaat -sivulle