Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Suomen väkiluku vuodenvaihteessa 5,2 miljoonaa



Kuntien välinen muuttoliike on jatkanut kasvuaan edelleen tänä vuonna. Maassamuuton määrän kasvu kuitenkin hidastuu selvästi viime vuoteen verrattuna, ilmenee Tilastokeskuksen tuoreesta tilastosta.


Suomen väkiluku on Tilastokeskuksen arvion mukaan ensi vuodenvaihteessa 5 171 000. Väestön määrä kasvaa tänä vuonna 11 700 hengellä eli 0,2 prosenttia. Kasvu hidastuu edelleen hieman, sillä viime vuonna väkiluku kasvoi 12 300:lla ja toissa vuonna 15 000:lla.

Maakunnittain tarkasteltuna väkiluku kasvaa Ahvenanmaan ohella seitsemässä manner-Suomen maakunnassa. Uudenmaan väestön määrä lisääntyy 16 200:lla.

Kasvu on hieman pienempi kuin viime vuonna, mutta se on kuitenkin maakunnista määrällisesti ja myös suhteellisesti suurinta.

Kunnasta toiseen muuttaa tänä vuonna 259 000 henkeä, mikä on 3 000 enemmän kuin viime vuonna. Maassamuuton määrän kasvu pienenee selvästi viime vuodesta, jolloin se oli 17 000.


Syntyvyys kasvaa hitusen

Maasta muuttaa lähes 12 000 henkeä, yli 1 000 enemmän kuin viime vuonna. Maahan puolestaan muuttaa 14 200 henkeä, saman verran kuin edellisenäkin vuonna. Muuttovoittoa kertyy siten 2 300 henkeä, noin 1 000 vähemmän kuin viime vuonna.

Tänä vuonna syntyy 57 400 lasta. Syntyneiden määrä ei tänä vuonna enää vähene kuten neljänä edellisenä vuotena, sillä syntyneitä on 300 viimevuotista enemmän. Kuolleiden määrä, 49 200, pysyy lähes ennallaan.

Avioliittoja solmitaan 23 600, mikä on 400 vähemmän kuin viime vuonna. Avioerojen määrän arvioidaan pysyvän ennallaan 13 800:na.

IA
17.12.1999


Kotimaa -sivulle