Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Vanhempien ero lisää nuoren aikuisen masennusriskiä



Eronneiden vanhempien lapset kärsivät nuorina aikuisina jonkin verran muita useammin masennusoireista, kertoo perjantaina tarkastettava väitöstutkimus.


Masentuminen näyttää liittyvän heikentyneeseen itsetuntoon nuoruusiässä sekä siihen, että vanhempia - erityisesti isää - ei koettu riittävän läheisiksi.

- Useimmat niistä lapsista, joiden vanhemmat eroavat, eivät nuorina aikuisina kärsi masennuksesta. Vanhempien ero tekee kuitenkin nuoren koko aikuistumisprosessista vaativamman ja rankemman, toteaa tutkimuksen tekijä, psykiatrian erikoislääkäri Ulla Tulisalo.

Laajassa postikyselyssä Tulisalo havaitsi, että vanhempien avioeron kokeneista tytöistä runsaat 17 prosenttia ja pojista noin 14 prosenttia koki masennusta 22-vuotiaana. Yhdessä pysyneiden vanhempien lapsilla vastaavat luvut olivat tytöillä 11,5 prosenttia ja pojilla vajaat 8 prosenttia.

Tulisalo tiedusteli tutkittaviltaan, kärsivätkö he esimerkiksi päänsärystä, jännityksestä, väsymyksestä, unettomuudesta tai ruokahalun puutteesta.

Tutkimuksessa ei siis ollut niinkään kyse vakavasta, lääketieteellistä hoitoa vaativasta masennuksesta, vaan lähinnä lievemmistä oireista.

Kysely tehtiin ensimmäisen kerran 16-vuotiaille ja seurantavaiheessa 22-vuotiaille. Seurantakyselyyn osallistui noin kolme neljännestä ensimmäisessä kyselyssä mukana olleista nuorista.


Isä tärkeä etenkin tytöille

Tulisalon mukaan tulokset korostavat etenkin isän merkitystä nuoren kehitykselle. Varsinkin tyttöjen henkiselle tasapainolle isäsuhteen läheisyys näytti olevan tärkeä taustatekijä.

- Jos tytön itsetunto oli 16-vuotiaana hyvä ja hän koki isäsuhteen läheiseksi vanhempien erosta huolimatta, koko eron tuoma lisäriski masentumiseen poistui, selvittää Tulisalo.

Isä saattoi olla tytön mielestä läheinen ja turvallinen, vaikka tapaamiset eivät olisikaan olleet kovin tiheitä.

Aiemmissa tutkimuksissa on tullut esiin, että pojat näyttävät lyhyellä aikavälillä reagoivan avioeroon voimakkaammin.

Tulisalon mukaan pojat ilmeisesti tuovat järkytyksensä helpommin esiin esimerkiksi epäsosiaalisella käyttäytymisellä, kun taas tytöt saattavat reagoida vasta myöhemmin esimerkiksi masentumalla.

Pitkäaikainen seurustelusuhde, avoliitto tai avioliitto suojasivat eron kokeneita nuoria masentumiselta. Läheisellä ihmissuhteella oli merkitystä niin tytöille kuin pojillekin.


Mukana lähes koko ikäluokka

Tulisalon kyselyn ensivaiheeseen osallistui keväällä 1983 noin 2 200 nuorta eli lähes 98 prosenttia Tampereen suomenkielisten koulujen yhdeksäsluokkalaisista. Heistä vajaat 360 oli kokenut vanhempiensa avioeron.

Seurantavaiheessa Tulisalo lähetti kyselylomakkeen samoille nuorille, jotka silloin olivat 22-vuotiaita. Vastaajia oli tuolloin vajaat 1 700.

Aiemmissakin tutkimuksissa on tullut esiin se, että eroperheiden nuoret siirtyvät työelämään keskimäärin muita aiemmin ja heidän elämässään on enemmän muutoksia. Nämä seikat eivät kuitenkaan Tulisalon mukaan sinänsä lisänneet alttiutta masentua.

Tutkimuksen tuloksia on aiemmin julkaistu viidessä englanninkielisessä psykiatrian julkaisussa. Väitöskirja Parental Divorce and Depression in Young Adulthood tarkastetaan perjantaina Tampereen yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa.

STT-MH
17.9.1999


Ajassa -sivulle