Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Runsaan 17 mrd:n tarjous norjalaispankista Norjan hallitus tiukan paikan edessä

Merita-Nordbanken yrittää tosissaan Pohjolan ykköseksi



Ruotsalais-suomalainen Nordbanken yrittää nyt tosissaan Pohjoismaiden suurimmaksi pankiksi. Se teki maanantaina tarjouksen Norjan toiseksi suurimmasta pankista. Se on valmis maksamaan Christiania Bankista runsaat 24 miljardia Norjan kruunua eli hieman päälle 17 miljardia markkaa.


Lisäksi Merita-Nordbankenin hallituksen puheenjohtaja Jacob Palmstierna jätti edelleen oven auki tanskalaispankille.
- Neliapila on parempi kuin kolmiapila, hän muotoili, mutta tähdensi, että nyt on norjalaisten päivä.

Vaikka Merita-Nordbankenin vetoa on odotettu sen syntymisestä asti, ei ole lainkaan kirkossa kuulutettu, että pankki onnistuu aikeissaan.

Pankin suurin omistaja on Norjan valtio 35 prosentin osuudella. Norjalaiset eivät ole lainkaan mielissään pankin myynnistä ulkomaille ja epävarmuus näkyy myös puolueissa.

Ristikkäisiä kannanottoja sateli tuoreeltaan. Ensimmäisten joukossa varauksellisuudestaan ilmoitti valtiovarainministeri Gudmud Restad. Hän edustaa vähemmistöhallituksessa keskustapuoluetta.

Tarjouksen ehtona on muiden muassa, että se saa 90 prosenttia Christiania Bankin osakkeista. Christianian hallituksen puheenjohtaja Harald Arnkvaern suhtautuu myönteisesti myyntiin. Hänen mukaansa se hyödyttää sekä pankkia että pankin asiakkaita.


Tarjouksen tehnyt saa varautua lisäpyynteihin

Lisäksi suomalais-ruotsalainen pankki saa varautua siihen, että hinta ei riitä norjalaisille, vaikka 44 kruunun tarjous osakkeesta oli noin 30 prosenttia enemmän kuin sillä ennen ostotarjousta tehdyt viimeiset kaupat.

Palmstierna oli ymmärrettävästi haluton sanomaan, onko pankilla rahkeita lisätä panoksia, jos se ei pääse tavoitteeseen suunnittelulla hinnalla.

Hänen mukaansa pankki on tehnyt harkitun ja tasapainoisen tarjouksen ja nyt katsotaan, miten norjalaispankin omistajat siihen suhtautuvat. Sijoitusasiantuntijoiden mielestä Christiania on sopiva ja hyvä kumppani Merita-Nordbankenille.


Vastaus maailman muuttumiseen

Niin Palmstierna kuin pankin pääjohtaja Hans Dahlborg toistivat ties monennen kerran, miksi Merita-Nordbanken tarvitsee kumppania: muuttuvassa maailmassa pankin on oltava riittävän suuri ja voimakas. Se säästää myös kustannuksia.

Pohjoismaiset yritykset ovat entistä suurempia ja ne tarvitsevat entistä monipuolisempia palveluita, Palmstierna muistutti.

Yksityisasiakkaat odottavat puolestaan entistä yksilöllisempiä palveluita. Tavoitteena on nousta Pohjolan ykköseksi, ja Dahlborgin mukaan Christiania on siihen "hyvä, oikein hyvä pankki".

Hän lisäsi, että Christiania vahvistaisi pankkikokonaisuutta, koska sillä on erityisosaamista mm. merenkulusta sekä öljy- ja kaasuteollisuudesta.

Jos järjestely toteutuu, pankista tulee taseella mitattuna Pohjoismaiden ja Itämeren alueen suurin pankkikonserni. Maailmanmitassa Merita-Nordbanken hyppäisi 8 sijaa 70:nneksi. Pankki jatkaisi omalla nimellään toimintaa Norjassa osana uutta pankkikonsernia. Konsernille on haussa uusi nimi.


Hyötyä lähes 0,5 miljardilla

Merita-Nordbankenin laskelmien mukaan järjestelystä syntyisivät kolmessa vuodessa 80 miljoonan euron eli noin 480 miljoonan markan kokonaishyödyt. Valtaosa tulisi kustannussäästöistä, mutta myös uusia tuottoja odotetaan syntyvän.

Dahlborg vakuutti, että muutokset pyritään toteuttamaan ilman henkilöstön irtisanomisia kuten tähänkin saakka.

Pankin omistajalle ei voida tarjota lisäarvoa ilman asiakkaita eikä asiakkaita ole, ellei heitä ole palvelemassa työntekijöitä, hän filosofoi rauhalliseen tapaansa Oslossa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, josta oli suora videoyhteys Helsinkiin ja Tukholmaan.


Christiania myös vahva Internetissä

Christiania Bank on Norjan toiseksi suurin pankki. Suomen oloissa se vastaisi Leoniaa tai osuuspankkiryhmää. Christiania on myös maansa johtava Internet-pankkipalvelujen tarjoaja. Pankilla on noin 70 000 yritysasiakasta ja noin 570 000 henkilöasiakasta.

Pankin tase oli kesäkuun lopussa 195 miljardia Norjan kruunua eli noin 136,5 miljardia markkaa. Pankin palveluksessa on noin 4 000 ihmistä.

Jos liitto toteutuu, Merita-Nordbankenin tase nousisi 123 miljardiin euroon eli lähes 740 miljardiin markkaan.


Etuoikeus ostaa Ruotsin valtion osakkeita

Vaikka kauppa on tarkoitus hoitaa rahalla, norjalaispankin omistajille tarjotaan kiertoteitse mahdollisuus tulla pankin osakkaiksi.

Ruotsin valtio on luvannut kaupan toteutuessa Christianian omistajat saavat etuoikeuden ostaa osakkeita. Ruotsin valtiolla on noin 25 prosenttia osakkeista. Päätöstä osakkeiden myynnistä ei ole tehty.

STT-IA
20.9.1999


Talous -sivulle