A. Nenäkäs
17.9.1999
Nordic Peace 60 vuotta myöhässä
Suomelle vuonna 1940 luvattu mittava länsimainen sotilasapu ei koskaan saapunut maahamme, koska sitä ei koskaan pyydetty, koska ruotsalaiset eivät olisi sallineet läpikulkua, johon kukaan ei koskaan lupaa kysynyt ja koska joukkoja ei kuitenkaan olisi saatu ajoissa.
Poliittinen johto jahkaili etsikkoaikansa ja Suomen oli pakko taipua "talvisodan pakko- ja häpeärauhaan", vaikka rintamat olisivat päämajoitusmestari A.F. Airon mukaan kestäneet vielä mitä tahansa eikä Juhani Suomen kaikkitietäväksi jumalaksi todistanut Kekkonenkaan (ent. Pekka-Peitsi) rauhaa kannattanut.
Ainoa mikä ei kestänyt, olivat Mannerheimin ja muutaman poliitikon hermot. Lopputuloksena "saatiin sekakalaa: teeriä ja ahvenia", kommentoi päämajoitusmestari kenraaliluutnantti Airo happamasti tätä paniikkia, johon ei ollut mitään aihetta, sillä "ei se mikään katastrofi ollut. Päinvastoin. Kelirikko oli tulossa, Englannista ja Ranskasta oli apua tulla vaikka väkisin".
Nyt tämä kauan haikailtu apu on viimein ruotsalaisten myötävaikutuksella saapunut maahamme, sillä eteläisen Suomen maanteillä on nähty norjalaisia ja tanskalaisia sotilasajoneuvoja.
Onpa Helsingin Sanomissa jopa julkaistu kauttakulkuvalokuva, jossa tanskalaiset hipit lastaavat taistelussa ehdottoman välttämättömästi tarvittavaa Carlsberg-olutta kenttäminibaareihin. (Kohta selviävän Ala-Lemun taistelun viitoittamalla tiellä).
NATO-joukot ovat saapuneet osallistumaan "Nordic Peace -harjoituksiin", joissa Baltian maista ja Venäjältä saapuneet tarkkailijat valvovat, kun 1200 sotilasta valvoo kahden maan välistä tulitaukoa 700 siviilin mellakoidessa pitkin Satakuntaa.
Venäläiset tarkkailevat tilannetta omin voimin, mutta Virosta saapuva 80 miehinen komennuskunta saa Niinisalosta lainaksi tarkkailutehtävässä välttämättä tarvitsemiaan tykkejä.
Koska meillä on tunnetusti itsenäinen ja uskottava puolustus, osallistumme harjoituksiin omilla joukoillamme ja vanha emämaamme Ruotsi taas meistä riippumatta omillaan. Tällä kertaa ruotsalaiset eivät kuitenkaan ole uskaltaneet uusia maihinnousua Ahvenmaalle, sillä siinä olisi saattanut ruotsalaismallisesti niin sanotusti selusta pettää.
Maihinnousu tehtäneen siis Satakunnan seutuville, missä (eikä lähimaillakaan) ei ole nähty mitään näin militanttia sitten kuuluisan Ala-Lemun taistelun.
Tässä kaikkien tuntemassa taistelussahan ruotsalaiset suorittivat suurmaihinnousun 19.6.1808 Varsinais-Suomeen rantautuen yön pimeydessä juomaan viinaa Lemunniemen rantataloihin niin, että hyökkäys tyrehtyi jo hyvän matkaa ennen Ala-Lemua, joka taistelu muistetaankin enää vain Varsinais-Suomen Kokoomuksen virkistys- ja lomakeskusesitteessä.
Tiettävästi tuossa ruotsalaisen kenraalimajuri E.G. von Vegesackin sotilasuran oivallisimmassa ratkaisutaistelussa haavoittui ainakin yksi ahvenanmaalainen arkajalka.
Tämä sotasankari opasti ruotsalaista rannikkojääkäridivisioonaa vastoin demilitarisoitua luonteenlaatuaan saaden loppuikänsä kantaa ruumiissaan ilkeitä arpia, jotka yhtä lukuun ottamatta olivat kaikki hänen selässään. (Etupuolella oleva tuli kai kännissä kaatuessa?)
Taistelu näet koostui - kuten todettu - lähinnä kauheasta ryyppäämisestä ja kartanon seiniin juovuksissa ammuskelusta.
Ja ken ei tätä usko, kysyköön vaikka Pertti Salolaiselta, joka on syvällisesti perehtynyt Ala-Lemunkin asioihin ja ainakin kerran puhunutkin siellä tästä käänteentekevästä taistelusta - tai ainakin hänen piti.
(Koska eräiden piti tutkia tämäkin sotahistoriallinen asia oikein Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston Kirjastossa. Vaan joka tutkiva riemumaisteri eksyi tulomatkalla ns. Heimolan talossa olleen Pam Pam -ravintolan mustaan aukkoon Ala-Lemun kännikapinan innoittamana ja kohtasi päivän tapahtumahorisontin).
Vaan nyt kun NATO-joukkoja on viimeinkin saapunut maahamme venäläistenkään tästä älisemättä ja saksalaiset puolestaan ovat aiemmista kokemuksistaan viisastuneina kokonaan jättäytyneet syrjään tästä harjoituksesta, voimme aloittaa täällä täysin vapaan ja rehellisen arvokeskustelun siitä, miten tässä näin kävi ja mitä tämä kaikki vaikuttaa presidentinvaaleihin.
Omituisinta asiassa on se, että Paavo Väyrynen ei tapansa mukaan ole muuttanut mieltään ja viisastellut tästä linjakysymyksestä. Vaikka tieto tästä NATO:n aggressiosta maaperällemme saatiin jo muutamia öitä siten. Myöskään aina valpas Suomenmaa ei ole tuominnut tätä liittoutumista mitenkään.
Muistakaamme kuitenkin ylipäällikkö Mannerheimin kuolematon ajatus: "Emme saa päättää vastustajan puolesta, emmekä puhua sen suulla, koska meillä ei ole voimavaroja".
Mutta niin se sittenkin on, että "täytyy käydä pirusti kouluja, että uskaltaa tehdä yksinkertaisia päätöksiä", kuten sanoi - kukapa muu - kuin Airo.
(Tällä nyt ei haluta mitenkään rusiloida sitä, että toiset Tasavallan Presidentit ovat käyneet kouluja ja eräs on jopa opettanut ainakin kansakoulussa).
A. NENÄKÄS
Kirjoittaja on suomalainen sotahistorian ja puolustuspolitiikan asiantuntija, joka ei halua nimensä tulevan ennenaikaisesti julki puolustuspoliittista riippumattomuus- ja itsenäisyysdoktriinia koskevissa asioissa, koska häntä ei vielä ole nimetty varakoordinaattoriksi mihinkään ulkomaahan toisin kuin Tasavallan Presidentin erityisnero Alpo Rusi (kepu).
