Yli puolet nuorista akavalaisnaisista pätkätöissä



Koulutettujen nuorten ja erityisesti nuorten naisten työmarkkinat ovat yhä epävakaat. Yli puolet alle 30-vuotiaista kokopäivätyössä olevista akavalaisista naisista tekee pätkätyötä, kun kaikista akavalaisista kolmella neljästä on vakituinen työsuhde.


Akateemisten palkansaajien keskusjärjestö Akava julkisti tuoreiden työmarkkina- ja jäsentutkimusten tulokset edustajakokouksensa yhteydessä keskiviikkona Helsingissä.

Määräaikaisia työsuhteita solmitaan eniten valtionhallinnossa, jossa vajaat kolmannes akavalaisten työsuhteista on kyselyn mukaan pätkätöitä. Määräaikaisia työsuhteita käytetään varsinkin asiantuntija- ja opetusalan tehtävissä.

Tutkija Ulla Aitta varoittaa naisten määräaikaistumisen voivan laventaa miesten ja naisten palkkaeroja. Pätkätöitä tekevien nuorten naisten on vaikea saada kunnon otetta uraputkesta, jolloin myös heidän lopullinen työmarkkina-asemansa saattaa jäädä heikommaksi kuin miesten.

35 tunnin työviikkoon ei uskota

Lähes joka toinen akavalainen olisi kiinnostunut lyhentämään työaikaansa. Toiveita on monia: vuosittainen pidempijaksoinen vapaa ja päivittäinen tai viikoittainen työajan lyhennys ovat yhtä suosittuja malleja.

Kaksi kolmesta kuitenkin arvelee, ettei yleisen työajan lyhentäminen 35-tuntiseksi työviikoksi olisi omalla kohdalla mahdollista. Pääperuste on, että yleinen työajan lyhennys vain lisäisi korvauksettomia ylitöitä.

Viikkotyöajan lyhentämistä on perusteltu mm. työllisyysnäkökohdilla. Lähes 70 prosenttia vastaajista kuitenkin epäilee, ettei työajan lyhentäminen toisi omalle työpaikalle lisää väkeä.

Kokopäivätyötä tekevät akavalaiset arvioivat tekevänsä keskimäärin töitä 43 tuntia viikossa.

Työkyvyn ylläpito tärkein tehtävä

Akavalaiset luottavat keskusjärjestönsä vaikutusvallan kasvuun lähivuosina. Tosin vielä vankemmin uskotaan työantajapuolen TT:n ja PT:n vaikutusvallan vahvistumiseen.

Keskusjärjestön lähivuosien ykköstehtävinä akavalaiset pitävät työkyvyn ylläpitoa, työllisyyden parantamista ja palkansaajien tuloverotuksen keventämistä. Akavan olisi myös puolustettava eläke-etuja ja kohennettava määrä- ja osa-aikaisten työsuhde- ja sosiaaliturvaa.

Kun vastaajia pyydettiin nimeämään kolmen tärkeimmän tehtävän kärki, nousivat esiin myös nimellispalkkojen korottaminen ja kannustavien palkkaerojen kasvattaminen.

Ay-järjestäytymisen tärkeimpiä syitä ovat ansiosidonnainen työttömyysturva ja palkka- ja työsuhdeturva. Varsin moni myös katsoo, että koulutettujen on pidettävä yhtä.

Viime lokakuisen työmarkkinatutkimuksen kysely lähetettiin 7 700:lle ja viime marraskuisen järjestötutkimuksen kysely 2 400 akavalaiselle. Molemmissa noin puolet kyselyn saaneista vastasi. Järjestötutkimusta täydennettiin akavalaisille aktiiveille suunnatulla kyselyllä.

STT-IA
18.6.1999


POLITIIKKA -SIVULLE