Yli 170 000 Kosovon albaania on palannut kotiseudulleen

Clinton vetosi Kosovon albaaneihin



Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton vetosi tiistaina Kosovon albaaneihin ja toivoi, etteivät he kostaisi serbeille palatessaan rikkirevittyyn maakuntaan.
- Älkää antako vihanne lannistaa teitä. Meidän on kaikkien elettävä yhdessä, serbit mukaan lukien, Clinton sanoi.


Clinton lensi vaimonsa Hillaryn kanssa Skopjeen Makedoniaan tiistaina. Arkisesti khakihousuihin ja vihreään paitaan pukeutunut Clinton sai odottavalta väkijoukolta innostuneen vastaanoton.

Clinton kertoi saapuneensa Makedoniaan ennen kaikkea kiittääkseen Makedonian kansalaisia.
- NATO ei olisi voinut hoitaa tehtäväänsä ilman teitä. Kosovon ihmiset eivät tänä päivänä palaisi koteihinsa ilman teitä, Clinton sanoi.

Clinton sanoi, että Yhdysvalloilla, NATO-mailla ja ilmasodan tukijoilla on vastuu auttaa Makedoniaa selviytymään niistä taloudellisista vaikeuksista, jotka kriisi on aiheuttanut. Clinton ilmoitti Skopjessa noin 70 miljoonan markan lisäavusta Makedonialle aikaisemmin luvattujen 415 miljoonan markan lisäksi.

Skopjen vierailunsa aikana Clinton keskusteli myös Makedonian presidentin Kiro Gligorovin ja Albanian presidentin Rexhep Meidanin kanssa.

Clinton tutustui pakolaisleiriin

Clintonit tutustuivat kuusituntisella vierailullaan myös Stankovicin pakolaisleiriin lähellä Skopjea. Pahimmillaan Stankovicissa oli noin 30 000 Kosovosta paennutta albaania.

Leiri on kuitenkin tyhjentymässä, sillä albaanit kiirehtivät nyt takaisin Kosovoon serbien vetäydyttyä maakunnasta. Leirissä on Valkoisen talon tietojen mukaan enää ainoastaan noin 10 000 pakolaista.

Clinton kuitenkin toivoi, että albaanit eivät palaisi koteihinsa aivan vielä, vaan odottaisivat muutaman viikon.
- Antakaa meille pari viikkoa aikaa miinojen poistamiseen. Sen jälkeen voitte mennä kotiin turvallisesti, Clinton sanoi.

Clinton vakuutti, että miinoja raivataan koko ajan ja että myös serbit ovat lupautuneet auttamaan tuossa työssä. Ennen lähtöään Clintonin oli määrä tavata kansainvälisiä rauhanturvajoukkoja Makedoniassa ja vierailla Avianon lentotukikohdassa Italiassa.

Clinton lupasi tehdä G8-maiden, Maailmanpankin ja EU-maiden laatimasta Balkanin vakauspaketista menestyksekkään. Paketin allekirjoittajien on määrä pitää huippukokous heinäkuussa Sarajevossa, vaikkakin Valkoisen talon tiedottaja sanoi maanantaina kokouksen voivan lykkääntyä logistisista syistä.

Yli 170 000 Kosovon albaania on palannut kotiseudulleen

Yli 170 000 Kosovosta paennutta albaania on palannut Kosovoon huolimatta varoituksista, joiden mukaan paluu ei vielä ole turvallista, kertoi YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n edustaja tiistaina Genevessä.

Kaikkiaan Kosovosta pakeni 800 000 ihmistä kevään ja alkukesän aikana.

Pakolaiset ryhtyivät palaamaan Kosovoon heti, kun kansainväliset KFOR-joukot alkoivat saapua Kosovoon 12. kesäkuuta.

Kansainväliset avustusjärjestöt eivät ole ehtineet valmistautua pakolaisten paluuseen näin pian, kertoi UNHCR:n edustaja Kris Janowski. Järjestö odotti, että kolmen kuukauden aikana palaisi noin 400 000 pakolaista.

Neljän EU-maan ulkoministerit Kosovoon

Britannian, Ranskan, Saksan ja Italian ulkoministerit matkustavat keskiviikkona Kosovoon, ilmoitti Ranskan ulkoministeriö tiistaina.

Ulkoministerit Robin Cook, Hubert Vedrine, Joschka Fischer ja Lamberto Dini tapaavat KFOR-joukkojen komentajan Michael Jacksonin ja YK:n erityisedustajan Sergio Vieira de Mellon.

STT-IA
22.6.1999


ULKOMAAT -SIVULLE