Kaupan henkilöstö ei lämpene aukioloaikojen laajennuksille



Kaupan työntekijät vastustavat edelleen jyrkästi kaupan aukioloaikojen laajennuksia. Kuluttajatutkimuskeskuksen Liikealan ammattiliitolle tekemän selvityksen mukaan myymälähenkilöstö kokee erittäin kielteisenä sekä sunnuntaityöt että arki-iltojen pidemmät aukioloajat.


Kyselyn mukaan 53 prosenttia haluaisi rajoittaa aukioloaikoja. Kolmannes kannattaa nykyisiä aikoja, ja 12 prosenttia katsoo, että aukioloaikojen tulisi olla vapaampia.

Noin puolet 1 000:sta kyselyyn vastanneesta kuitenkin ilmoitti, että heille sopivat arki-iltojen työvuorot. Myös sunnuntaitöiden suosio on hieman lisääntynyt vuodesta 1995. Nyt niitä tekisi joka neljäs.

Arki-iltoina tehty työ on henkilöstön mukaan kannattamatonta, koska asiakkaiden määrä ei ole riittävä. Puolet työntekijöistä arvioi, että iltakahdeksan jälkeen asiakkaiden määrä on ollut ennakoitua vähäisempää.

Yhdeksän kymmenestä katsoo, että kauppa-asiat ehdittäisiin hoitaa muulloinkin kuin illalla ja sunnuntaisin.

Iltatyö koetaan kielteiseksi etenkin perhe-elämän ja turvallisuusriskien vuoksi.

Liikealan ammattiliiton puheenjohtaja Maj-Len Remahlin (sd.) mukaan tähänastiset kokemukset pari vuotta sitten toteutetusta aukioloaikojen laajentamisesta ovat olleet huonompia kuin on odotettu.

- Kehityksen myötä osa-aikaisten työntekijöiden määrä on kasvanut kokopäivätyön kustannuksella. Tämän vuoksi myös työntekijöiden ansiotaso on pysynyt alhaisena, Remahl perustelee.

Ongelmaksi koetaan myös se, että päätökset aukioloajoista tehdään liian usein kauppaketjun johdossa eikä paikallisesti.

Pääluottamusmiehet tyrmäävät täysin

Laajennettujen aukioloaikojen vastustus on erityisen suurta kaupan alan luottamusmiesten keskuudessa.

Liikealan ammattiliiton pääluottamusmiehille tekemän kyselyn mukaan lähes kaikki eli noin 97 prosenttia kyselyyn vastanneista katsoo nykyisten aukioloaikojen joko riittävän tai että niitä tulisi vähentää.

Pääluottamusmiesten mukaan aukiolo ei ole taloudellisesti kannattavaa, mikä osittain johtuu siitä, että sunnuntaipäivien myynti on pois muiden päivien myynnistä.

Keväällä 1997 kauppojen aukioloaikoja vapautettiin sallimalla aukiolo maanantaista perjantaihin kello 21:een asti sekä sunnuntaiaukioloaika kesä-, heinä- ja elokuussa kello 12-21.

Hallitus on kaivannut selvityksiä siitä, kuinka aukioloaikojen laajennus vaikuttaa kaupan rakenteeseen.

Kauppiaista puolet pitäisi rajoitukset

Noin puolet kauppiaista ja kauppojen esimiehistä haluaa säilyttää kauppojen aukioloaikoja koskevat rajoitukset.

Kauppa- ja teollisuusministeriön tutkimuksen mukaan puolet vastaavasti kannattaa vapaampia aukioloaikoja. Sunnuntaipäivien aukioloa pitää myönteisenä 62 prosenttia vastanneista.

Kauppiaat ovat varsin laajasti käyttäneet hyväkseen aukioloaikojen lisäämismahdollisuutta. Noin kolmasosa myymälöistä on arkisin avoinna iltayhdeksään ja viime kesänä kaksi kolmasosaa myymälöistä oli avoinna myös sunnuntaisin.

Viime kesänä 65 prosenttia myymälöistä oli avoinna joka sunnuntai, kun vuotta aiemmin osuus oli tasan puolet.

Yleisintä laajojen aukioloaikojen käyttö on ollut suurissa myymälöissä. Aukioloajat kuitenkin vaihtelevat paljon maan eri osissa.

STT-IA
21.6.1999


POLITIIKKA -SIVULLE