Kuolema voi vaania vaikka kasettisoittimessa



Sodan raatelemassa Kosovossa kuolema vaanii siellä missä sitä vähiten odottaisi. Prizrenin kaupungissa Etelä-Kosovossa räjähti muutama päivä sitten miinoitettu kasettisoitin, jonka eräs albaani oli varastanut serbien omistamasta talosta.


Läheisessä Orahovacissa 16-vuotias nuorukainen kuoli potkaistuaan viattoman näköistä puupölkkyä, joka räjähti.

Miinoja on joka puolella Kosovoa. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on tähän mennessä rekisteröinyt viitisenkymmentä miinoihin liittyvää välikohtausta.

Myös UNHCR joutui tämän "uinuvan terrorin" uhriksi, kun järjestön vanha toimisto Prizrenissä osoittautui miinoitetuksi ja se joutui etsimään itselleen uudet tilat.

Vaikka miinat ja räjähtämättömät kranaatit eivät enää muodosta väestölle välitöntä vaaraa, kestää asiantuntijoiden mukaan 5-10 vuotta ennen kuin raivaustyöt on saatettu loppuun.

Miinanraivaus Kosovossa on vasta alkamassa. Miinoja on raivaamassa mm. saksalaisen HELP-avustusjärjestön 35 asiantuntijaa. He aloittavat ensimmäisinä raivaustyöt laajoilla alueilla Kosovossa. Raivaus maksaa lähivuosina kymmeniä miljoonia markkoja.

Asiantuntijoilla on käytössään moniakin lähteitä, joiden avulla miinoja voidaan yrittää paikantaa. HELP-järjestön miinanraivausta koordinoiva Peter Willers kertoo, että kansainvälisillä KFOR-joukoilla on miinoista suhteellisen tarkkoja laskelmia.

Lisäksi Kosovon vapautusarmeijalla UCK:lla on tietoja, jotka eivät ole Willersin mukaan kuitenkaan kovin luotettavia, koska UCK ei ole mikään varsinainen armeija.

Vaarasta varoitetaan lentolehtisissä

Willers, 58, on johtanut aiemmin miinanraivausta Bosnia-Hertsegovinassa. Hän pitää erityisen vaarallisena jugoslavialaista MRUD-tyypin miinaa.

Polven korkeudelle asetettava miina tekee räjähtäessään tuhoisaa jälkeä, kun siitä sinkoilee satoja teräskuulia tiettyyn suuntaan.
- Miina tappaa vielä 50-60 metrin päässä, kertoo Willers.

Willersin mukaan miinojen poistaminen ei ole raivaajille vaarallista, jos he noudattavat tarkoin turvaohjeita. Hän sanoo, että kaikki hänen tietoonsa tulleet onnettomuudet ovat johtuneet silkasta varomattomuudesta.

Willers on tuonut mukanaan Kosovoon 250 000 lentolehtistä, jotka on määrä jakaa lähipäivien aikana. Niissä ihmisiä varoitetaan tarttumasta tuntemattomiin esineisiin ja menemästä tyhjillään oleviin taloihin.

"Älkääkä missään tapauksessa ajatelko, että sellaista ei voi tapahtua minulle", lentolehtisessä varoitetaan albanian kielellä.

STT-IA
18.6.1999


ULKOMAAT -SIVULLE