Norton Utilities 3.0 - Kokemuksia käytöstä



Askarreltuani nyt päivittäin Norton Utilities -ohjelmaa käyttäen, olen hämmästykseksi havainnut, että WinDoctor löytää vähän väliä Windowsin rekisteristä puutteita, jotka se tahtoisi korjata.


Norton hyppää taustalta ruutuun valittaen milloin mistäkin. Doctor yksilöi hyvinkin tarkkaan, missä vika sen mielestä piilee, ja käyttäjän harkintaan jää uskooko sitä tai ei. Allekirjoittanut on uskonut ja antanut sen automaattisesti korjata kaiken sen, mihin se on tahtonut ryhtyä. Ja konehan vielä toimii, joten kaipa se Doctor jotakin osaa.

Kun näitä käyttökokemuksen myötä välttämättömiksi havaittavia ohjelmia löytyy tämän tästä, niin ihmetyttää miksi Bill Gates ei osta Nortonia ja liitä sitä osaksi käyttöjärjestelmäänsä? Olisi siitä ainakin se etu, ettei WinDoctor koko ajan jaksa muistuttaa siitä, mitä kupruja Windows 98 -käyttöjärjestelmään on jäänyt.

NU tunkee oletusarvoisesti ikkunaan oheisen kuvan esittämän näyttöpaneelin, jonka eri elementit käyttäjä voi valita todella runsaasta valikoimasta.

Olen antanut sen pyöriä taustalla, eikä siitä ole ollut havaittavaa haittaa. Sen sijaan siitä saa yhtä ja toista hyödyllistä tietoa koneen hienosäätöä ja suorituskyvyn seuraamista ja parantamista varten.

Päivityksiä enemmän kuin tarpeeksi

Sen sijaan esimerkiksi huomautukset kiintolevyn eheyttämisen tarpeesta tulevat aivan eri tahtia, kuin Windows katsoo aiheelliseksi. Uskon Nortonia, joka itse asiassa keksi koko eheytyksen jopa niin, että miljardi-Bill joutui ensimmäisen version siitä itselleen käyttöjärjestelmän osaksi ostamaan.

CrashGuard on pelastanut muutamilta kaatumisilta sallien tallentaa kuukahtaneen ohjelman tiedot, mitä Windows ei itse osaa tehdä. Toisaalta on löytynyt sellaisiakin tajunnanmenetyksiä, joille CrashGuardkaan ei ole mahtanut mitään.

Tämän elementin välttämättömyydestä en ole täysin vakuuttunut, sillä aika ajoin keskeneräiset työt tallentava pääsee samaan tai jopa parempaan tulokseen ilmankin. Erillisenä en sitä ostaisi, mutta käytössähän tuo nyt on, kun tuli NU:n mukana ilman eri veloitusta.

Rescue Recoveryä en ole sen koomin tarvinnut, kun NU tai joku muu herran varjelus on pitänyt koneen kunnossa niin, ettei koko käyttöjärjestelmää ole tarvinnut ryhtyä uudelleen etsiskelemään - toisin kuin kävi eräälle tiedotuspäällikölle, jolla ei ole tätä ohjelmaa.

Päivitystarjonta on erinomainen ja rekisteröitynyt käyttäjä saa sieltä päivitykset paitsi Nortonin tuotteisiin myös kaikkiin muihin ohjelmiin, joiden päivitykset Nortonin nuuhkijat ovat onnistuneet maailmalta löytämään. Esimerkiksi Windows-käyttöjärjestelmään ja Office-ohjelmiin on tarjolla tonneittain päivitysversioita.

Miten ovatkin Gatesin ohjelmoijat onnistuneet niin puutteellisia ohjelmia markkinoille laskemaan, että bugeja löytyy joka päivä?

Rekisteriä en ole vieläkään uskaltautunut räpelöidä, koska Petteri Järvinen opastaa, ettei sinne ole syytä mennä viisastelemaan, ellei varmasti tiedä, mitä on tekemässä. Ajattelinkin kokeilla rekisterin editoimista ensin webmasterin koneessa, jossa vahinko ei ole yhtä suuri kuin omassani.

RegistryTracker ja PageWizard ihme kyllä mahdollistavat ohjelman siirtämisen partitiolta tai asemalta toiselle siten, että se jopa toimii. Tämä on erittäin hyödyllinen ominaisuus, koska levyjähän saa olla uudelleen järjestämässä vähän väliä.

Manuaali puutteellinen

Koska arvostelussa on aina löydettävä myös puutteita ja näin osoitettava viisautensa, on niitä pakko löytää myös Norton Utilities -paketista. Ensinnäkin manuaali on kokonaan englanninkielinen, joten ummikolle jää vain arvailtavaa. Toiseksi se on vajaa satasivuinen lätyskä, josta ei todellakaan selviä se, mitä tämä ohjelmisto koneen sisuksissa lopulta tekee.

Vain lopputulos kerrotaan, eikä oppaasta saa riittävää selvitystä siitä, mitä kaikkia optioita lopultakin löytyy. OnLine -helppejä on toki saatavissa, mutta niitä ei jaksa lukea, kun ne ovat usein miljoona sivua pitkiä ja kirjasta asiat löytyisivät kätevämmin. Kaipa tämä on kustannuskysymys.

Sitten NU:n uuden version julkistamisen on markkinoille tullut myös Norton SystemWorks, joka sisältää Norton Antivirus, Norton Utilities, Norton Uninstall ja Norton GrashGuard -paketit. Tästä ilosta perittäisiin 990 markkaa.

Norton Utilities ohjelmistoon verrattuna uutta on oikeastaan vain Unistaller, joka monitoroi ohjelmien asentamista ja haluttaessa palauttaa koneen juuri sellaiseen tilaan, jossa se ennen asentamista oli.

Uninstaller on hyvä tuote se osaa olla poistamatta sellaiset ajurit ja muut tiedostot, joita jokin koneeseen jäävä ohjelma käyttää. Itselläni on sellainen ennestään ja olen sen suorituksiin täysin tyytyväinen.

Ks. myös artikkeli Kun hätä on suurin, apu on lähellä - Norton Utilities 3.0.

TIMO KERVINEN
18.6.1999


AJASSA -SIVULLE