Serbian oppositio uskoo Milosevicin syrjäyttämiseen



Serbian pääoppositiopuolueen johto uskoo, että eri poliittisten ryhmien välinen yhteistyö ja mielenosoitukset voivat johtaa Jugoslavian presidentin Slobodan Milosevicin syrjäyttämiseen.


Demokraattisen puolueen puheenjohtaja Zoran Djindjic sanoi tiistaina, ettei Milosevicin vastustajilla ole enää varaa riidellä keskenään, jos Serbian poliittista suuntaa halutaan muuttaa.

- Me yritämme saada aikaan laajan oppositiokoalition. Kaikkien Milosevicia vastustavien puolueiden tulisi pitää yhtä. Uskon, että kun paine kaduilla kasvaa ja oppositio yhdistyy, saavutamme voiton, Djindjic sanoi BBC:n radiohaastattelussa.

Hän myönsi, että Serbian oppositiolla on ollut aiemmin ongelmia yhteistyössä, mutta sanoi toivovansa että virheistä olisi nyt opittu.

Serbian oppositioryhmät ovat toistuvasti vaatineet Milosevicia jättämään tehtävänsä. Myös länsimaat ovat asettaneet Milosevicin vallasta luopumisen Serbialle annettavan taloudellisen avun ehdoksi.

Milosevicin kannatus romahtanut, silti suosituin poliitikko

Kosovon tapahtumat ovat heikentäneet Milosevicin kannatusta myös Jugoslavian kansan keskuudessa. Tuoreen mielipidekyselyn mukaan 15,6 prosenttia kansasta luottaa Miloseviciin, kun luku vuosi sitten oli noin 30 prosenttia.

Milosevic on kuitenkin edelleen Jugoslavian suosituin poliitikko. Toiseksi eniten kannatusta sai Serbian uudistusliikkeen johtaja johtaja Vuk Draskovic. Kolmanneksi suosituin oli äärikansallisten edustaja Vojislav Seselj ja neljäs Montenegron presidentti Milo Djukanovic.

Medium-instituutin tiistaina julkistetun tutkimuksen mukaan myös Milosevicin sosialistipuolue on edelleen vahvoilla. Jos vaalit pidettäisiin nyt, puolue saisi noin 22 prosenttia äänistä, mikä on lähes yhtä paljon kuin edellisissä parlamenttivaaleissa vuonna 1997.

STT-IA
22.6.1999


ULKOMAAT -SIVULLE