Tupo STTK:laisten suosituin sopimusvaihtoehto



Tulopoliittinen kokonaisratkaisu näyttää olevan suosituin sopimusvaihtoehto toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n jäsenille. Liiton kyselyssä 32 prosenttia eli noin joka kolmas oli sitä mieltä, että tupo on vastaajan omalta kannalta paras sopimusvaihtoehto.


Seuraavaksi suosituimpia toimihenkilöbarometrissä olivat keskitetty ratkaisu ja liittokohtainen ratkaisu. Kumpikin sai 18 prosentin kannatuksen. Paikallisen sopimisen kannalla oli vain kuusi prosenttia vastaajista. Joka neljäs ei osannut ilmoittaa kantaansa.

STTK:n puheenjohtaja Esa Swanljungin (sd.) mukaan merkittävää tuloksissa on keskitetyn ja tupo-ratkaisun saama suuri suosio. Jos "ei osaa sanoa" -vastaukset jätetään pois, tupoa kannattaa 43 prosenttia ja keskitettyä 24 prosenttia vastaajista.

Swanljung arvioi, että vastaajista kaikki eivät ehkä kuitenkaan ole osanneet tehdä eroa keskitetyn ja tulopoliittisen sopimusmallin välillä.

Keskitetty ratkaisu palkoista ja muista työehdoista tehdään työmarkkinakeskusjärjestöjen välillä. Jäsenliitot neuvottelevat sen pohjalta omat työehtosopimuksensa.

Tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun osallistuu myös hallitus, joka tavoittelee kansantalouden kannalta viisainta sopimusmallia. Syksyllä sen odotetaan edesauttavan tupon syntymistä myöntämällä verohelpotuksia.

Swanljungin mukaan huomiota kyselyssä herättää mm. se, että julkisen ja yksityisen sektorin palkansaajien mielipide-erot ovat varsin pieniä.

- Keskitetty malli on ehkä saanut kannatusta julkiselta sektorilta, joka ei halua kuntien tulojen vähenevän verokevennysten myötä, Swanljung arvioi.

Tupoa kannattavat kyselyn mukaan mm. hyväpalkkaiset ja luottamusmiehet.

Palkan merkitys on kasvanut

Yli kolmasosa vastaajista (36 prosenttia) piti aikaisempien vuosien tapaan työllisyyden hoitoa STTK:n tärkeimpänä tehtävänä. Toiseksi tärkeimpinä edunvalvonnan kohteina pidettiin palkkoja. Seuraavina olivat sosiaaliturva ja verotus.

Swanljungin mukaan palkkakysymyksen esiinnousu on odottamattoman suuri. Asiaan vaikuttavat ilmeisesti monien yritysten tekemä hyvä tulos. Palkanmaksukyvyn kasvu on STTK:n jäsenistön silmissä näkynyt ainakin johtajien optioina.

Edellisen kerran STTK:n edunvalvonnan tavoitteita kyseltiin kaksi vuotta sitten. Tuolloin 42 prosenttia vastaajista piti työllisyyden hoitoa tärkeimpänä tavoitteena.

Lähes puolet vastaajista piti myös maan uuden hallituksen tärkeimpänä tehtävänä työllisyyden hoitoa. Seuraavina olivat sosiaaliturvan parantaminen ja tuloverotuksen keventäminen.

Toimihenkilöbarometrin tiedot kerättiin keväällä. Noin 1 300 STTK:laista vastasi kyselyyn. Vastausprosentti oli 50. Otos oli poimittu työssä olevista ja työttömistä jäsenistä. Opiskelija- ja eläkeläisjäsenet jäivät otoksen ulkopuolelle. Vastaajista 71 prosenttia oli naisia ja 29 miehiä. Vastaajien keski-ikä oli 44 vuotta.

STT-IA
21.6.1999


POLITIIKKA -SIVULLE