SDP lyö kiinni presidentinvaalien aikataulunsa



Sosialidemokraattinen puolue alkaa lyödä lukkoon omaa aikatauluaan tulevien presidentinvaalien valmisteluissa.


SDP:n puoluehallitus tekee torstaina esityksen siitä, mihin mennessä puolueyhdistysten tai jäsenten pitää tehdä ehdotukset puolueen presidenttiehdokkaasta.

Samalla on tarkoitus katsoa, milloin mahdollinen esivaali puolueen presidenttiehdokkaasta järjestetään. Esivaali järjestetään, jos suostumuksensa antaneita ehdokkaita on enemmän kuin yksi.

SDP:n presidenttiehdokas on tarkoitus nimetä puoluekokouksessa 30. toukokuuta. SDP:n puoluevaltuusto vahvistaa vaalivalmistelujen aikataulut ensi viikon keskiviikkona.

Ahtisaari kertoo aikeensa juhannukseen mennessä

Puoluesihteeri Kari Laitisen mukaan aikatauluista ei ole keskusteltu presidentti Martti Ahtisaaren kanssa.
- Tottakai tämän jälkeen, kun päätökset aikataulusta on tehty, toiveemme on, että hän myös ottaa sen huomioon, Laitinen sanoi tiistaina.

Presidentinvaalit järjestetään noin vuoden kuluttua.

SDP:n ehdokkaana presidentiksi edellisissä vaaleissa valittu Ahtisaari ei ole toistaiseksi paljastanut, pyrkiikö hän jatkamaan tehtävässä.

Viimeksi, kun asiaa kysyttiin kolmisen viikkoa sitten presidentin Espanjan-matkan yhteydessä, Ahtisaari vastasi kertovansa mahdollisista jatkoaikeistaan juhannukseen mennessä.

STT-IA
23.2.1999


POLITIIKKA -SIVULLE