Uusi tupakkalaki hyväksyttiin



Kiistoja herättänyt uusi tupakkalaki hyväksyttiin lopullisesti eduskunnan kolmannessa käsittelyssä keskiviikkona.


Lain saatteeksi hyväksyttiin äänin 138-16 Timo Ihamäen (kok) ehdottama lausuma lasten ja nuorten tupakoinnista. Eduskunta edellyttää siinä, että lasten ja nuorten tupakoimattomuuden edistäminen otetaan painopisteeksi tupakoinnin vähentämisessä.

Hallituksen edellytetään myös tekevän eduskunnalle selkoa käytetyistä keinoista ja niiden tuloksellisuudesta. Ulla-Maj Wideroosin (RKP) lausumaesitys nuuskan myyntikiellon poistamisesta sen sijaan kaatui luvuin 131-24.

Nuuskan myynnin vapauttamisen puolesta liputtivat RKP:n paikalla olleet edustajat Ola Rosendahlia lukuun ottamatta, entinen kulttuuriministeri Claes Andersson (vasl) sekä joukko yksittäisiä edustajia, joista useat läntisestä Suomesta.

Uusi tupakkalaki velvoittaa ravintolat pienimpiä lukuun ottamatta varaamaan osan asiakastiloistaan tupakoitsemattomille. Tupakointi baaritiskeillä kielletään, ellei työntekijöitä voida muuten suojella. Uusi laki tulee voimaan vuoden kuluttua.

Loppumetreillä kiistaa

Eduskunta sai tupakkalain käsittelyn loppumetreillä vielä aikaan kiistan nuuskan käytöstä. Sytykkeen väittelylle antoi Ulla-Maj Wideroos (RKP), joka ehdotti tiistai-iltana tupakkalain saatteeksi lausumaa, jossa eduskunta patistelisi hallitusta kumoamaan nuuskan myynnille Suomessa pantua kieltoa.

Wideroosin mielestä nuuskan myyntikielto on tarpeetonta holhoamista, koska sen käytöstä ei aiheudu haittaa muille. Wideroosia tukenut Maija Rask (SDP) lisäsi, että tupakkalain kaltaisia erityisjärjestelyä ei tarvittaisi, jos tupakoitsijat käyttäisivät nuuskaa.

Lääkärikansanedustajat Timo Ihamäki (kok), Veijo Puhjo (vas.r.) ja Hannu Kemppainen (kesk) torjuivat syöpää aiheuttavan nuuskan palauttamisen myyntiin. Puhjo epäili, että nuorilla nuuskankäyttö olisi tie tupakoinnin aloittamiseen.

Håkan Malm (RKP) puolusti nuuskan käyttöä tupakan vaihtoehtona niille, jotka eivät nimenomaan halua häiritä muita ihmisiä.

EU-maissa voimassa ollut nuuskakielto tuli unionin jäsenyyden myötä voimaan myös Suomessa. Ruotsi neuvotteli itselleen poikkeusluvan nuuskan myynnin jatkumiselle.

STT-IKK
19.2.1999


POLITIIKKA -SIVULLE