Niinistö vaalien ylivoimainen ääniharava



Kokoomuksen puheenjohtajasta valtiovarainministeri Sauli Niinistöstä tuli eduskuntavaalien ylivoimainen ääniharava. Ensimmäistä kertaa Helsingissä ehdolla ollut Niinistö sai uudessa vaalipiirissään ennätykselliset 30 313 ääntä.


Toiseksi eniten ääniä keräisi koko maassa ulkoministeri Tarja Halonen (sd.), yhteensä 15 795 ääntä. Kolmanneksi nousi vasemmistoliiton puheenjohtaja kulttuuriministeri Suvi-Anne Siimes 15 655 äänellä, jolla hän oli Uudenmaan ääniharava.

Kokoomuslaiset menestyivät äänimäärissä hyvin muissakin vaalipiireissä. Kymessä ykkönen oli eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen 14 162 äänellä, Varsinais-Suomessa kansanedustaja Ville Itälä 13 952 äänellä ja Satakunnassa opetusministeri Olli-Pekka Heinonen 11 689 äänellä.

Tukevan äänipotin keräsi Niinistön vanavedessä Helsingissä kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.), 13 211 ääntä.

Aho päihitti Lipposen

Helsingissä Niinistö sai kahdeksisen tuhatta ääntä enemmän kuin kahden muun suuren puolueen puheenjohtajat yhteensä. Vaasan vaalipiiristä Helsinkiin siirtynyt keskustan puheenjohtaja Esko Aho sai 11 817 ääntä, joilla hän peittosi 11 785 ääntä keränneen SDP:n puheenjohtajan pääministeri Paavo Lipposen.

Vaasan vaalipiirissä ääniharava oli kristillisen liiton puheenjohtaja Bjarne Kallis 13 371 äänellä ja Pirkanmaalla vasemmistoliiton paluun tehnyt entinen europarlamentaarikko Marjatta Stenius-Kaukonen 13 422 äänellä. Pohjois-Karjalassa ykkönen oli

sosiaalidemokraattien kansanedustaja Esa Lahtela 10 121 äänellä, Mikkelissä keskustan uusi kansanedustaja Jari Leppä 6 310 äänellä ja Oulussa keskustan kansanedustaja Pauli Saapunki 8 071 äänellä.

Hämeessä ääniharavaksi nousi kristillisen liiton kansanedustaja Päivi Räsänen 11 407 äänellä ja Kuopiossa keskustan europarlamentaarikko Mirja Ryynänen 8 616 äänellä.

Keski-Suomessa suurimman potin korjasi keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen 9 611 äänellä. Lapin ääniharava oli vasemmistoliiton kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä 13 677 äänellä.

Kokoomus riemuitsi Niinistön menestyksestä

Kokoomuksen vaalivalvojaisissa Helsingissä riemuittiin pitkin iltaa pääkaupungin äänisaaliista ja etenkin Niinistön suurpotista.

Kun koko maan ero keskustan ja kokoomuksen välillä loppuillasta kaventui, ilmeet kirkastuivat entisestään ja tunnelma Hight Light Cafe -ravintolassa oli hetkittäin jopa riehakas.

Sekä Niinistö itse että vanhan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz painottivat puolueensa nousseen lisäpaikoillaan suurimmaksi vaalivoittajaksi.

Niinistö huomautti, että etukäteispohdiskeluissa hallituksen on arveltu rakentuvan suurimman puolueen tai suurimman vaalivoittajan varaan.

Niinpä hän ei uskonut kokoomuksen olevan kaukana, kun hallitusohjelmaa aletaan valmistella.
- Ja yhteistyökumppanikin varmaan löytyy, Niinistö arveli.

Jännittämistä valvojaisissa riitti aivan loppuun asti, sillä kokoomuksen omat ehdokkaat Sari Sarkomaa ja Suvi Rihtniemi kilpailivat sekä keskenään että Kristillisen liiton kanssa Helsingin vaalipiirin viimeisestä paikasta. Onni suosi lopulta Sarkomaata.

STT-IA
22.3.1999


POLITIIKKA -SIVULLE