Muiden puolueiden vaalikommentteja


Tuomioja: Odotettu lopputulos Helsingissä

Paavo Lipponen piti isällisen puheen Helsingin työväentalolla nuorille, jotka eivät vielä päässeet Arkadianmäelle ja onnitteli helpottuneena Helsingissä läpipäässeitä demareita. Eduskuntaan ei vielä päässyt Lipposen puoliso Päivi Hertzberg, mutta hän ei ollut masentunut huonosta äänisaalistaan.

- Aion olla mukana ensi vuonna kunnallisvaaleissa eikä vaikuttaminen tähän lopu. Minä iloitsen nyt siitä, että säilyimme suurimpana puolueena.

Sosiaalilääketieteen tohtori Ilkka Taipale jäi kuudennelle sijalle Helsingin demarien vaalitaistossa eduskuntaan. Hän juhli työväentalolla elämäänsä ja totesi, että onkin ehkä parempi olla yhteiskunnan ulkopuolella.

Kansanedustajana jatkaa Erkki Tuomioja. Vaalikampanjan aikana oli Tuomiojan mukaan nähtävissä, että SDP:n ohjelmalla on laajaa kannatusta.
- Se, että Helsingissä tuli tappiota, ja mm. Arja Alho putosi oli toki sekin odotettavaa. Arja Alho ei osallistunut demareitten vaalivalvojaisiin työväentalolla.

Helsingistä kansanedustajaksi nouseva Tuula Haatainen iloitsi hillitysti äänimäärästään.
- Tuntuu tosiaan siltä, että jalkautuminen ihmisten pariin kannatti.

Samoin ajatteli Rakel Hiltunen, joka oli vielä alkuillasta laittamassa jäitä hattuun itselleen.
- Viime vaaleissakin oli jo läpi menossa, mutta lopussa kävi toisin, huokaili Hiltunen, joka oli tuonut lapsenlapsensakin Helsingin työväentalolle vaalivauvaksi viime hetkellä.


Siimes: 15 prosenttia tavoitteena ensi vaaleissa

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes on lievästi pettynyt puolueensa vaalitulokseen. Se jäi hitusen 11 prosentin tavoitteesta eli 10,9 prosenttiin.

Omaa väkeään Helsingin vaalivalvojaisissa tervehtinyt Siimes ilmoitti kuitenkin seuraavansa Ruotsin mallia, jonka mukaan puolueen pitää saavuttaa ensi vaaleissa 15 prosentin kannatus.

Omiensa kannatuksesta silminnähden liikuttunut Siimes sai ravintola Tenkassa palkinnokseen täytekakun, jonka hän sanoi solidaarisena jakavansa kaikkien kesken.
- Ja mieluummin kuin kommentoin tässä vaalitulosta, otan yhden oluen, totesi Siimes tiedotusvälineille.


Penttilä: "Liian pienet purjeet suureen myrskyyn"

- Meillä on ollut liian pienet purjeet näin suureen myrskyyn, nuorsuomalaisten puheenjohtaja Risto E.J. Penttilä pohdiskeli, kun puolue oli menettänyt molemmat kansanedustajan paikkansa.

Penttilä arveli, että vaalitappion taustalla oli kolmen suuren puolueen voimakas veto vaalikamppailussa. Nuorsuomalaiset joutuivat puolustuskannalle, ja sellainen asema on pienelle puolueelle hankala paikka.

Penttilän johtama puolue nousi eduskuntaan viime vaaleissa ja putosi nyt kertaheitolla. Helsinkiläisen Penttilän lisäksi paikkansa menetti Uudeltamaalta aiemmin valittu Jukka Tarkka.

Nuorsuomalaiset julkisti vaalikamppailun alla aikeensa yhdistyä eduskunnasta jo aiemmin pudonneen liberaalisen kansanpuolueen kanssa. Penttilä ei uskonut, että hanke olisi karkottanut puolueen äänestäjät.

Puolueen puheenjohtaja otti tilanteen tyynesti ja halusi nähdä tilanteessa myönteistäkin.
- Meillä Suomessa on aivan liian vähän uskallusta. Olen ylpeä siitä, että olen saanut olla mukana. Jokaiseen loppuun sisältyy uuden mahdollisuus, Penttilä filosofoi.


Kallis: Voittaja tahtoo hallitusneuvotteluihin

- Vaalien voittajan pitää tottakai olla mukana, kun uuden hallituksen muodostamisesta neuvotellaan.

Kristillisen liiton puheenjohtaja Bjarne Kallis oli vaali-illan tyytyväisimpiä ihmisiä, vaikka ääntenlaskennan jännitys näkyikin miehen kasvoilla aivan loppumetreille asti.

Kristillinen liitto oli vihreiden lisäksi pienemmistä puolueista ainoa, ja oppositiossa ainoa, joka onnistui lisäämään kansanedustajiensa määrää. Paikkamäärä kasvoi kolmella. Kallis halusi uskoa, että vaalimenestyksen taustalla oli hyvä ja "ihmisläheinen" vaaliohjelma.


Kuisma: Hyvä alku uudelle puolueelle

- Hyvä alku remonttiryhmälle. Puolueen puheenjohtaja ja ainoana kansanedustajana jatkava Risto Kuisma myhäili tyytyväisenä, kun vaalin tulos alkoi varmistua.

Vasta vuosi sitten perustettu puolue oli vakiinnuttanut asemansa eduskuntapuolueena ja Kuisma säilyttänyt kansanedustajan paikkansa.
- Tämä oli realistinen tulos, jota gallupit meille lupasivat.

Kuisman mukaan siihenkin oli pitänyt varautua, että hänkään ei olisi tullut valituksi. Nyt ainakin on selvää, että remonttiryhmä jatkaa ja yrittää valmiimpana seuraavissa vaaleissa.

Kuisma ottaa historiasta esimerkin, että yhdenkään kansanedustajan puolueen ei pidä heittää toivoaan. Hän muistuttaa, että SMP:n luoja Veikko Vennamo istui kaksi kautta ainoana edustajana ja isoa vaalivoittoaan puolue sai odottaa 12 vuotta.


Enestam: Hyvät vaalit

RKP:n puheenjohtaja Jan-Erik Enestam oli helpottunut, kun ääntenlaskennan edetessä kävi ilmi, että puolue ei menetäkään ainoatakaan paikkaa.

- Ole Norrback varoitti minua etukäteen, että aina puoli kymmeneen saat olla hyvin hermostunut, mutta nyt tuntuu jo paremmalta, Enestam sanoi Yleisradion ruotsinkielisessa vaaliohjelmassa.

Silloin oli jo selvinnyt, että yksitoista paikkaa säilyy.
- Olemme käyneet hyvät vaalit, puheenjohtaja sanoi vaalivalvojaisissa.


Soini: Puolueella nyt miettimisen paikka

- Surkea tulos tämä on.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei yrittänyt peittää pettymystään vaalin tulokseen. Puolue ei saanut toista kansanedustajan paikkaa, jota juuri Soini oli tavoitellut Kuopion vaalipiiristä. Vaasan vaalipiiristä eduskuntaan uudelleen valittu Raimo Vistbacka saa myös uudessa eduskunnassa yksin edustaa perussuomalaisia.

- Saimme Raimon kanssa selvittää SMP:n pesän, kannoimme siitä vastuun myös julkisuudessa, hoidimme uuden puolueen perustamisen. Tässäkö on palkkio! Ei oikein tunnu kohtuulliselta, Soini purki tuntojaan.

Soinin mielestä perussuomalaisilla on nyt "ankaran miettimisen paikka".
- Mitä hyödyttää jatkuvasti olla yhden kansanedustajan varassa, sitä meidän kyllä pitää miettiä.

Tappio oli katkera Soinille myös henkilökohtaisesti. Hän yritti toistamiseen eduskuntaan vahvana pidetyltä kannatusalueelta Kuopion piirissä. Läpimenoon olisi tarvittu viisi ja puoli sataa ääntä lisää, hän laskeskeli Yleisradion studiossa illalla.

STT-IA
22.3.1999


POLITIIKKA -SIVULLE