Kommentti: Vaalikeskustelu pitkävetokohteeksi?



Jos suuri vaalikeskustelu oli ennen lähinnä neljänsadan metrin juoksi, niin nyt se on maratonin viimeinen kilometri. Järjestys ei yleensä paljoa muutu, vaan keskustelulla on lähinnä aikaisempia käsityksiä vahvistava vaikutus.


Mutta kuka sitten on voittaja? Studion valojen sammuttua alkaa arviointi tiedotusvälineissä siitä, mitä juuri tapahtui ja kuinka kukin menestyi.

Amerikkalaismallisesti vaalikeskusteluja uutisoidaan kuin urheilukilpailuja, kuka voitti, kuka hävisi ja ketkä yllättivät. Sekin vaikuttaa äänestäjiin. "Niinistö oli ykkönen", uutisoi Ilta-Sanomat tänä vuonna.

Viime vaalien suurta vaalikeskustelua tutkinut politiikan tutkija Pekka Isotalus totesi Politiikka -lehdessä, että lehtiä kiinnostavat eniten väittelyissä dramatiikka ja vastakkainasettelut. Asioilla ja sisällöillä ei juurikaan ole väliä, kun pääasiaksi nousee show ja ehdokkaiden menestyminen siinä. Sopulismiakin tutkija havaitsi.

Toimittajat näyttävät vahvistavan vuoron perään toistensa näkemyksiä, jolloin mielikuvat puoluejohtajista muotoutuvat lehdistössä varsin yhdenmukaisiksi. Näinpä myös imago nostettiin asiasisältöjä tärkeämmäksi vuoden 1995 vaaliohjelmia kommentoivissa kirjoituksissa.

Näinpä nytkin molemmat iltapäivälehdet antoivat suurimman osan tilastaan keskustelijoiden tyylille. Arvatkaa kuka oli "rento ja luonnollinen"?

Ei siis ole väliä sillä, mitä sanoo, vaan miten sanoo. Mediakonsultit opettavat poliitikkoja esittämään televisiossa asiansa selkeästi, lyhyesti, ytimekkäästi, persoonallisesti ja luontevasti. Eräät ottavat puheenvuoron ja toisilta se otetaan. Kamppailua kamerasta häiritsevät vielä toimittajat kiusallisine kysymyksineen.

Jos ei tärkeintä ole se, mitä sanotaan, vaan miten sanotaan, niin eikö vaalikeskustelun jännitystä voisi lisätä ottamalla se pitkävetokohteeksi? Riittäisikö sittenkin voittajan määrittelyyn pelkkä voittajakerrointen määrittely. Paljonko olisit sijoittanut Aholle, Lipposelle tai Niinistölle?

PETE PAKARINEN
19.3.1999


POLITIIKKA -SIVULLE