Etusivukisan voittajat netissä



Sanomalehtien liitto on valinnut jokavuotiset parhaat etusivut. Voittajalehdet ovat edustavasti esillä myös Internetissä. Lehdistö onkin hyvää vauhtia ottamassa nettiä omakseen; löytyyhän lähes 40 % Suomen sanomalehdistä jo Internetistä. Näistä lehdistä yli 2/3 tarjoaa erillisen verkkojulkaisun.


Parhaaksi etusivuksi valitsi Sanomalehtien Liitto Aamulehden 29. huhtikuuta julkaistun numeron. Tuomaristo kiitti lehden huhtikuista sivua ilmavaksi ja valoisaksi. Kokonaisuus pikkuelementteineen ja juttuineen oli mietitty ja sivun värit kohdallaan.

Tuomariston mukaan sivun pääkuva oli niin ikään hyvä ja erikoinen. Alakuvan hieman likaiset värit tukivat siihen liittyvää juttua, mutta kuvan koko olisi tuomariston mukaan saanut ollapienempi.

Aamulehden verkkojulkaisu on myös ulkonäöllisesti onnistunut, julkaisu on selkeän asiallinen. Lehden lukeminen on ilmaista, mutta vaatii rekisteröitymisen muutamia pikauutisia lukuunottamatta. Lehti tarjoaa verkossa tuhdin lukupaketin Pirkanmaan asioista. Sivuilta löytyy myös runsaasti muuta materiaalia, samoin lehdessä aiemmin julkaistuja juttuja.

Sanomalehtien liiton kilpailussa toiselle sijalle 7-4 -päiväisten lehtien sarjassa sijoittui Hufvudstadsbladet 31. lokakuuta julkaistulla sivullaan. Lehden nettisivut eivät ole aivan yhtä onnistuneet, koska kuvitusta sivuilla on käytetty erittäin säästeliäästi. Myöskään lehden palstoitus ei ole paras mahdollinen. Tarjontaa sen sijaan löytyy tämänkin lehden nettisivuilta yllin kyllin.

Kolmannelle sijalle pääsi kilpailussa Helsingin Sanomat 12. helmikuuta julkaistulla etusivullaan. Kunniamaininta annettiin Nya Ålandille joulukuun toisen päivän etusivusta. Lehden verkkosivut ovat pirteän värikkäät, ja kaavamaisuus on rikottu rohkealla sijoittelulla. Pääsivusta on kuitenkin tästä syystä tullut hieman sekava. Lehti tarjoaa runsaasti juttuja, mutta lyhyitä johdantoja lukuunottamatta artikkelit ovat vain 7-päiväisen lehtitilauksen tehneille.

Pienetkin lehdet verkossa - tosin heikommin

Pienempien lehtien eli 3-1-päiväisten sarjan voitti Loimaan Lehden 26. toukokuuta julkaistu etusivu. Voittoisan sivun pääkuva ja otsikko toimivat hyvin yhteen, sivun värikokonaisuus oli hallittu ja rytmitys hyvä. Kiitosta sai myös lehden ilmava otsikkotyyppi. Tuomaristo kritisoi kuitenkin hiukan ahdasta kokonaisuutta.

Lehden verkkojulkaisu ei liene graafikkoa nähnyt, ulkonäkö on suorastaan harrastelijamainen. Kuvitusta on logoa lukuunottamatta lähes turha etsiä, eikä tarjontakaan ole järin runsasta. Jonkinnäköistä lohtua antaa arkistot, sekä mahdollisuus imuroida pdf-muodossa lehden etusivuja - mukana myös voittanut etusivu.

Toiselle sijalle tuli Sisä-Suomen Lehti 19. toukokuuta julkaistulla etusivullaan. Verkkolehden osalta tilanne on toinen, mitään palkintoja ei pelkästään tekstipohjainen, ja toteutukseltaan kehno sivusto ansaitse. Artikkeleihin, joita löytyy muutama jokaisesta lehden numerosta, on sentään jokunen kuva löytynyt.

Kolmannen sijan saavutti Somero-lehden 12. toukokuuta julkaistu etusivu. Lehti ei ole vielä löytänyt tietänsä Internetiin. Kunniamaininnan sai Kangasalan Sanomien syyskuun 25. päivän etusivu. Lehden nettisivut eivät tarjoa verkkojulkaisua, vaan ainoastaan yhteystiedot.

Vuoden urheilusivujen parhaimmisto oli 7-4 -päiväisissä lehdissä Hufvudstadsbladet, Lapin Kansa ja Ilta-Sanomat. Kunniamaininta meni jälleen Nya Ålandille. Pienimmissä lehdissä urheilunkin parhaimmisto oli Loimaan Lehden varassa. Kunniamaininnan sai Somero-lehti.

Ulkoasu yhä parempi

Tuomariston mukaan ulkoasun taso on jatkuvasti parantunut, grafiikka hallitaan aiempaa paremmin ja painojälkikin on parantunut. Toisaalta sivut olivat myös yllätyksettömiä. Kilpailuun osallistui 31 Sanomalehtien Liiton jäsenlehteä, jotka lähettivät kilpailuun yhteensä 111 viime vuoden aikana julkaistua sivua.

Tuomaristoon kuuluivat dosentti Tapani Huovila Jyväskylän yliopiston Viestinnän laitokselta, päätoimittaja Aimo Massinen Turun Sanomista, päätoimittaja Ulla Mäntylä Tejuka-lehdestä, ulkoasupäällikkö Hannu Pulkkinen Ilta-Sanomista, opiskelija Eija Silvennoinen Messukylän viestintälukiosta ja graafikko Matti Taipale Satakunnan Kansasta.

Kaikkiin suomalaisiin verkkolehtiin, jotka tarjoavat runsasta ja ajantasaista materiaalia sivuillaan, löytyy linkit Journalismi verkossa -sivustolta. LInkit ovat lehtien aihepiireittäin jaoteltu, ja mukana on paljon lehtiä, joista ei ilmesty ollenkaan perinteistä paperiversiota.

MARKO HAKALA
19.3.1999

Lähteet:

STT
Sanomalehtien liitto


AJASSA -SIVULLE