Tuttu juttu vaalikeskustelua kiinnostavampi

Vielä viime vuosikymmenellä Yleisradion suuri vaalikeskustelu oli suuri vaalikampanjan huipentuma - jännitysnäytelmä, jota koko kansa yhtenä äänestäjänä katsoi ja kommentoi. Vuoden 1991 eduskuntavaalien suuri vaalikeskustelu keräsi peräti 30 prosenttia äänestysikäisistä suomalaisista vähintään varttitunniksi ruutujen ääreen. Tänä vuonna yleisö oli puolittunut: enää 15 prosenttia jaksoi seurata väittelyä.

Yleisradion ennakkotietojen mukaan katsojamäärä putosi vielä runsaan kaksituntisen lähetyksen kuluessa runsaasta 600 000:sta katsojasta lopun reiluun 300 000:een. Määrä jää selvästi alle keskimääräisten pääuutislähetysten, jotka keräävät noin miljoonan verran yleisöä lähes illasta toiseen.

Vaalikeskustelu ei yltänyt lööppeihin

Moring ei kuitenkaan näe katsojamäärien laskussa suurta dramatiikkaa. Pikemminkin kyse on siitä, että Yleisradion suurella vaalikeskustelulla oli takavuosina ylikorostunut asema vaalikampanjassa. Kun ohjelmatarjontaa ja ehdokkaita on nähtävissä uutisissa, vaali- ja viihdeohjelmissa neljällä kanavalla, on myös katsojilla laveammat mahdollisuudet muodostaa omat mielikuvansa.

Nykyään ei ole yhtä paikkaa, jossa selvitä voittajana. Tuutteja on monta ja juoksu on pitkä. Mielikuvat syntyvät sekä viihteen, uutisten että lehtien ja ihmisten arkikeskustelujen kautta. Näin yksittäisen televisioesiintymisen merkitys on pienentynyt. Se näkyy myös katsojalukujen vertailusta.

Takavuosina MTV3:n vaalikeskustelut keräsivät noin puolet Ylen katsojamääristä. Nyt ero on pieni ja vielä toiseen suuntaan. MTV3:n keskiviikko-iltaista kolmen suuren puolueen puheenjohtajan väittelyä katsoi alussa 774 000 katsojaa.

- Ylen suuri vaalikeskustelu on menettänyt yksittäisen tapahtuman luonteensa, Moring korostaa.

Näyttää samalla siltä, että poliitikot itse asettavat suuren vaalikeskustelun arvoasteikossaan aiempaa alemmas. Ilta-Sanomissa vaalistudioon menevä Esko Aho ei uskonut vaalikeskustelulla olevan enää vaikutusta vaalien lopputulokseen. Paavo Lipponen puolestaan toivoi illan keskustelun vaikuttavan tulokseen edes jonkin verran.

Suuret hallitsivat keskustelua

Moring painottaa sanaa kutakuinkin, sillä suuret puolueet yleensä dominoivat suurta vaalikeskustelua. Niin nytkin. Tutkijan laskujen mukaan kolme suurta keräsivät yhteensä 40 prosenttia puheenvuoroista.

- Suomalaisessa journalistisessa kulttuurissa on sovellettu sitä, että on annettu suurille hieman enemmän tilaa.

Moring muistelee, että 1983 oli viimeinen vaalikeskustelu, jossa pyrittiin kaikille antamaan kutakuinkin saman verran tilaa.

Tänä vuonna Moring laski, että vähimmille puheenvuoroille jäivät Luonnonlain puolue, Perussuomalaiset, KTP, Remonttiryhmä ja RKP. Näillä kaikilla oli pari-kolme puheenvuoroa vähemmän kuin muilla pienillä puolueilla.

Eniten puheenvuoroja pienpuolueista otti tai sai kristillisten Bjarne Kallis, joka vei tuplasti puheenvuoroja edellisiin verrattuna. Hän sai lähes melkein yhtä monta puheenvuoroa kuin Sauli Niinistö, joka puolestaan määrällisesti sai kolmesta suuresta harvimmin puheenvuoroja.

- Pitkällä aikavälillä näyttää siltä, että toimittajilla ja ohjelmien tuotantotiimeillä on tietoiset ohjausmekanismit, jotka noudattavat puolueiden suuruusjärjestystä, arvioi Moring. Hän korostaa, että torstain ohjelman rakentumisesta hänellä ei ole tietoa.

Omana erikoispiirteenään torstain keskustelun loppupuolella esiintyi jälleen ikuinen kiista aluepolitiikan ja maatalouspolitiikan teemoista Keskustan ja SDP:n välillä. Punamulta-ajoilta juurensa juontava kiista johti Moringin mukaan nytkin siihen, että välienselvittely jätti Kokoomuksen hieman vähemmille puheenvuoroille.

Niinistön asemaa taas nosti hänen asemansa valtiovarainministerinä, jolloin toimittajat hakivat häneltä aktiivisesti kannanottoja asioihin tavalla, joka oli hänelle eduksi.

Jokainen voittajana

Moring tähdentääkin, että kaikilla puoluejohtajilla ja nimenomaan suurimmilla, oli aivan selvä viesti omille kannattajilleen.

Pääasiallinen peli olikin mobilisointipeli, jossa puoluejohtajat puhuivat omille kannattajilleen. Lipponen yritti tyynnytellä leikkauksia pelkääviä kannattajiaan, eikä Niinistö innostunut pääomaveron korotuksista. Aholle taas aluepolitiikka oli tärkeää.

Moring muistuttaa, että äänestäjien siirtyminen puolueiden välillä ei näytä olevan kasvussa. Kansalaiset ovat äänestäneet yleensä vain kahta puoluetta ja nytkin ratkaisu tehdään sen välillä, käydäänkö äänestämässä omaa puoluetta vai jätetäänkö kokonaan äänestämättä.

- Päättämättömien äänestäjien määrä ei ole suurempi kuin ennen, oikaisee Moring yleistä virhekäsitystä. Se on samaa luokkaa kuin vuonna 1995 ja ratkaisevasti pienempi kuin edellisissä kunnallis- ja EU-vaaleissa.

Mobilisaatiopelissä voittajaksi Moringin mukaan selvisikin jokainen omassa joukossaan.

PETE PAKARINEN
19.3.1999