Washington DC - enemmän rottien kuin jenkkien pääkaupunki?



Washington DC on monen mielestä nykyisin enemmänkin rottien kuin jenkkien pääkaupunki. Yhdysvaltain pääkaupungissa asuu puolet enemmän rottia kuin ihmisiä, ja rotat piinaavat yhä pahemmin jopa kaupungin hienostoseutuja.


Rottien invaasiosta Washingtonissa on nyt tehty myös dokumenttielokuva. 80 minuutin mittainen Rats -filmi sai ensi-iltansa tällä viikolla.

Kaikissa suurkaupungeissa on rottia, mutta Washingtonissa jyrsijät näyttävät todella ottaneen vallan - jopa kuvaannollisesti: niitä on tavattu nyt Valkoisesta talostakin.

Rottaelokuvan ohjaaja James Felter sanoo, että jyrsijöiden hyökkäys hienostoalueille on havahduttanut pääkaupungin todella.
- Rotat ovat syöneet kaiken muun paitsi metallin BMW- ja Mercedes Benz -autoista, jotka ovat olleet pysäköityinä hienostokaduilla.

Kaupungin johto aikoo järjestää vastaiskun. Pormestari Anthony Williams on julistanut sodan kaupungin takkuturkkiselle ja nappisilmäiselle populaatiolle, jonka pääluku arvioidaan noin miljoonaksi.

"Kärsästen juhlat?"

Williams julistikin pormestarinvirkansa ensimmäisessä puheessa, että rotista on päästävä. Hänen mukaansa ihmisten on vallattava kadut takaisin itselleen.

Washington on pestannut jyrsijöiden hävitystyöhön Vector Control -nimisen firman, jota johtaa Bill Page.

"Pääterminaattorina" tunnettu Page muistuttaa, että elokuu on rottien juhla-aikaa. Silloin ihmiset kokkaavat ulkosalla ja pitävät piknikkejä. Rotilla on juhlapäivät, sillä jenkit jättävät keskimäärin hyvin paljon ruokajätteitä.

Koska ruoka-apajat ovat niin hyvät, suurkaupunkien rotat kasvavat varsin selvästi suuremmiksi kuin maalaisserkkunsa. Hätkähdyttävän kookkaat city-jyrsijät ovat parkkiintuneita ja pelottomia. Nykyisin siimahännät vilistävät mm. Washingtonin kaduilla myös päivänvalossa.

Rottafilmin ohjaaja Felter korostaakin, että pääkaupungin rottasotaa ei voida voittaa, mikäli väestö ei opi vähentämään jätteiden määrää. Felterin mukaan jenkkien "jätekulttuurissa" jokainen asukas tuottaa 2,25 kiloa jätteitä päivässä. Vastaava luku esimerkiksi Japanissa on puoli kiloa.

Clintonin palatsissa

Washingtonilla on erityiset yläluokan rottansa. Viime vuonna useita jyrsijöitä muutti asumaan Valkoiseen taloon.

Neljä rottaa pyydystettiin Valkoisen talon osasta, jossa sijaitsevat lehdistötilat; monen mielestä rottien yhteiselo toimittajien kanssa oli loogista. Vitsit sen sijaan olivat vähissä, kun jyrsijöitä tavattiin myös presidentti Clintonin päätiedottajan palaverihuoneesta.

Tiettävästi yhtään karvaturkkia ei ole vielä saatu kiinni presidentin Oval Office -työhuoneesta. James Felterin mukaan Washingtonin rottasota on kova haaste siinäkin tapauksessa, että asukkaat oppivat välttämään jätteiden tuottamista.

Rotat kykenevät mm. selviämään ydinräjähdyksen säteilystä ja lisääntymään hyvin nopeasti. Ne toimivat lisäksi 35:n eri sairauden taudinkantajina.

Jotain rottapulman vakavuudesta kertonee eräs Yhdysvaltain hallinnon antama ohje. Ohjeen mukaan "sadassa grammassa maapähkinävoita saa olla keskimäärin kaksi jyrsijän karvaa".

STT-IA
19.3.1999


ULKOMAAT -SIVULLE