Väitös talvisodan Kannaksen taisteluista:
Talvisota päättyi suomalaisten kannalta viimeisillä mahdollisilla hetkillä
Talvisota päättyi 13. maaliskuuta 1940 suomalaisten kannalta todellisuudessa viimeisillä mahdollisilla hetkillä. Suomalaiset olivat kestokykynsä äärirajoilla. Rajut torjunta- ja viivytystaistelut olivat kuluttaneet ja väsyttäneet joukkoja pahoin. Sotamateriaalitilanne oli myös vaikea.Filosofian lisensiaatti Lasse Laaksonen päätyy mm. näihin johtopäätöksiin tuoreessa, jo ennalta kohua herättäneessä väitöskirjassaan. Todellisuus ja harhat - Kannaksen taistelut ja suomalaisten joukkojen tila talvisodan lopussa 1940 -tutkimus tarkastettiin viime viikon lauantaina Helsingin yliopistossa.
Laaksosen tutkimuksen mukaan Suomen armeijalla ei ollut enää kunnollisia reservejä. Rintama oli ohentunut ohentumistaan. Murtoja rintamalinjoilla oli yhä vaikeampi torjua elävän voiman ja tulen puutteen vuoksi.
Henkilösuhteet ruutitynnyrinä
Myös kitkat johtosuhteissa vaikeuttivat tilannetta. Laaksosen mukaan korkeimpien komentajien kesken oli ristiriitoja, jotka haittasivat operatiivista suunnittelua ja johtamista.
Esikunnissa ilmeni Laaksosen mukaan jo vakavaa herpaantumista. Etulinjasta välittynyt tilannekuva oli epäselvä, huomattavan virheellinen ja jälkijättöinen. Päämajan ja yhtymätason esikuntien käsitykset tilanteesta rintamalla eivät vastanneet todellisuutta.
- Puolustuksen järjestelyihin liittyneiden ristiriitojen ja huonojen henkilökohtaisten välien kombinaatio muodosti koko sodan loppuvaiheen konkreettisen uhan koko johtamisjärjestelmälle, todellisen ruutitynnyrin, jonka todellista merkityksellisyyttä Kannaksen defensiivin kestokykyä ajatellen ei ole aiemmissa tutkimuksissa riittävästi huomioitu, hän kirjoittaa.
Laaksonen päätyy esimerkiksi siihen, että marsalkka Mannerheim ja pääesikunta edustivat jäykkää näkökulmaa ja olivat tinkimättömän puolustuksen kannalla viimeiseen saakka.
Kenraaliluutnantti Harald Öhquist taas piti parempana ratkaisuna vetää joukot riittävän aikaisin taaempiin asemiin, jotta ne pystyisivät jatkamaan taistelua.
Kenraaliluutnantti Eric Heinrichsin kanta Länsi-Kannaksen puolustusproblematiikkaan jää Laaksosen näkemyksen mukaan häilyväksi. Laaksoselle Heinrichsista on muodostunut varsin tahdoton, ylipäällikköä myötäilevä kuva.
Viipurinlahti toissijainen puolustuksen suunnittelussa
Kannaksen länsiosa oli siis sodan loppuvaiheessa olennaisessa asemassa. Neuvostojoukot aloittivat maaliskuun alussa massiivisen hyökkäyksen paksussa jäässä olleella Viipurinlahdella. Hyökkäys tuli suomalaisille yllätyksenä.
Laaksosen mukaan Viipurinlahden alue oli jäänyt toissijaiseksi Kannaksen puolustusta suunniteltaessa. Alueella vakinaisesti toimineiden upseerien varoittelut eivät missään vaiheessa vaikuttaneet ylempien johtoportaiden päätöksentekoon.
Jälkikäteisarviona Laaksonen kirjoittaa, että hyvin harva näyttää edes helmikuussa uskoneen venäläisten suurhyökkäykseen Viipurinlahden yli tiedustelun antamista ennakkotiedoista huolimatta. Hän päätyy siihen, että Viipurinlahden aluetta ei pidetty talvikautena venäläisten todellisena hyökkäyssuuntana.
Suomalaiset sortuivat Laaksosen mukaan siihen ohjesääntöä palvovaan jäykkyyteen, joka oli mielletty venäläisten suureksi ongelmaksi. Sen sijaan hyökkääjä toimi toisin ja käytti mm. ilmasto-oloja hyväkseen.
Puna-armeija oppi virheistään
Väitöskirjassa muistutetaan myös, että puna-armeija otti koko ajan oppia virheistään. Laaksosen mielestä tätä asiaa on talvisotatutkimuksissa ja taistelujen mahdollista jatkumista koskeneissa arvioinneissa selvästi vähätelty.
Venäläisten taistelutaitojen paranemista todistavat mm. rintamakomentajien kirjelmät ylemmille.
Laaksonen päätyy tutkimuksessaan siihen, että rauhan tulo varmasti pelasti suomalaiset strategisesti tärkeimmillä rintamilla Viipurinlahdella ja Kannaksella, vaikka etenkin Viipurinlahden kohdalla asiaa ei useissa yhteyksissä ole suostuttu suoraan tai edes epäsuoraan vahvistamaan.
Tutkimus kuuluu Suomen ja Skandinavian historian alaan. Väitöstilaisuudessa vastaväittäjänä toimi dosentti Martti Turtola. Kustoksena oli vs. professori Juha Siltala.
STT-VT
19.11.1999
