Muut lehdet keskiviikkona 17.11.1999

Satakunnan Kansa pohtii Vasemmistoliiton asemaa presidentinvaaleissa

Presidenttijuna on ollut liikkeellä jo niin kauan, ettei viimeksi asiaan kantaa ottaneilla puolueilla, kristillisillä ja vasemmistoliitolla, ollut enää oikeastaan mieltä lähteä omilla ehdokkailla leikkiin mukaan - varsinkin kun sopiva ehdokaskaan ei ollut itsestäänselvyys.

Ongelmia tällainen ilman omaa ehdokasta presidentinvaaliin meno kuitenkin aiheuttaa. Se ilmeni varsin selvästi vasemmistoliitonkin puoluevaltuuston kokouksessa, joka joutui tasapainoilemaan presidenttikannanottoaan muotoillessaan.

Suora tuki Tarja Haloselle olisi ollut jonkinlaiseksi SDP:n apupuolueeksi asettumista, mutta toisaalta väriäkin piti jotenkin tunnustaa, joten äänestyskehotukseksi puolueväelle tuli tuen antaminen ehdokkaalle, jolla ovat "vasemmistolaiset arvot kansanvallasta, tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta".

Tuskinpa monikaan pääsee pahasti erehtymään, ketä tällä muotoilulla tarkoitetaan. Sitä paitsi puolueen puheenjohtaja ja muutama muukin nokkamies sanoivat suoraan kannattavansa Tarja Halosta presidentiksi. Oli sentään niitäkin, joiden mielestä oma ehdokas olisi ollut parempi vaihtoehto kuin sammutettu lyhty.

Toinen puoli asiaa on, että Tarja Halosellekin tällainen tasapainoilu sopii paremmin kuin suora tuki. Sillä leimautuminen selvästi vasemmiston presidenttiehdokkaaksi ei ole erityinen meriitti näissä vaaleissa, pikemminkin kiusallista. Tosin se taitaa olla sittenkin hänen ainoa mahdollisuutensa päästä toiselle kierrokselle, varsinkin jos vielä ammattiyhdistysliike valjastetaan vaalivankkureita vetämään.

Näilläkin eväillä vaaleihin menolla alkaa kuitenkin olla tulenpalava kiire, sillä nykyisillä kannatuslukemilla, kilvan neljäntenä, Tarja Halosella ei ole mahdollisuutta nousta loppusuoran taistoon, ellei jotakin ratkaisevaa piristymistä vaalikampanjoinnissa tapahdu. Omalla painollaan ehdokkuus ei ole sytyttänyt kipinää kentällä.

Mielenkiintoisin vaihe vasemmistolla on kuitenkin edessään silloin, jos tammikuussa loppukarsintaan selviytyykin kaksi porvarillista ehdokasta, mihin tähänastiset gallupit viittaavat. Silloin voi tulla eteen pohdinta, pitääkö asettua Esko "työreformi"-Ahon vai Riitta "sivistyspresidentti"-Uosukaisen taakse.

Vedenjakajia on tällöinkin olemassa: esimerkiksi mies-nainen-akseli, tai asettuako oppositio- vai hallitustaustaisen ehdokkaan puolelle. Suuri vaara on, että motiivien ristiriidassa moni jää seurailemaan tilannetta kotisohvaltaan, kirjoittaa Satakunnan Kansa.

Hämeen Sanomat kiinnittää huomiota EU:n holtittomaan varojen käyttöön

Kun edellisistä varainkäytön epäselvyyksistä on Euroopan unionissa päästy, niin uusia tulee julkisuuteen. Unionin tilintarkastustuomionistuin on ottanut tuoreessa raportissaan esiin useita moitittavia rahojen käytön epäkohtia.

EU:n viime vuoden budjetti oli noin 90 miljardia euroa eli noin 540 miljardia markkaa. Erilaisia epäselvyyksiä liittyy noin viiteen prosenttiin talousarvion loppusummasta. Se on iso määrä rahaa, noin 20-30 miljardia Suomen markkaa.

Tilintarkastustuomionistuin antaa huonon ja huikentelevaisen kuvan unionin rahanjakopolitiikasta, hallinnoinnista ja etenkin sisäisestä valvonnasta. Väärinkäytökset - jotka varmasti ovat tapahtuneet - ovat omiaan heikentämään luottamusta asioista vastaavan virkakunnan moraaliin.

EU:n nykyisen komission syyksi väärinkäytöksiä ei voi saattaa. Komission on kuitenkin pystyttävä hoitamaan asiat ja rahanjaon valvonta niin, että mahdollisuudet väärinkäytöksiin vähenevät olennaisesti. Kokonaan niitä ei ilmeisesti koskaan saada loppumaan.

Kysyä voidaan, onko jäsenvaltioiden hyväksyttävä se, että niiden EU:lle antamia jäsenyysrahoja tuhlataan vääriin tarkoituksiin ehkä rikollisinkin keinoin?

Ilta-Sanomat pohtii pankkitukea

Eduskunta saa tänään keskusteltavakseen hallituksen selonteon pankkituesta. Pankkikriisin hinta arvioidaan tuoreessa selvityksessä runsaaksi 50 miljardiksi markaksi. Summa tekee jokaista suomalaista kohti 10000 markkaa.

Pääministerinä pankkikriisin puhjetessa toiminut Esko Aho (kesk) sanoi eilen Ilta-Sanomien haastattelussa, ettei kriisin hoitamiseen ollut käytettävissä toista linjaa eduskunnan päätettyä yksimielisesti pankkien pitämisestä pystyssä.

Pankkien päästäminen nurin olisikin johtanut kammottaviin seurauksiin: pankkien konkurssihallinto olisi sanonut kaikki lainat irti. Kun velalliset eivät olisi pystyneet maksamaan niitä, konkurssipesät olisivat yrittäneet muuttaa vakuuksia saman tien rahaksi ja pahentaneet näin deflaatiota.

Silti voidaan keskustella siitä, miksi kriisin hoitaminen tuli Suomessa niin kalliiksi, kun Ruotsin arvellaan päässeen pankkikriisistä omilleen ja Norjan jopa plussalle.

Aho on varautunut kiusallisten vertailujen esilletuloon eduskunnassa. Kuin niiden varalta hän sanoi Ilta-Sanomissa, että "pitäisi katsoa kokonaisuutena sitä tilaa, missä pankit olivat ja miten siihen oli jouduttu". Näin hän heittää palloa 1987-91 vallassa olleelle Harri Holkerin (kok) hallitukselle, jossa keskusta ei ollut mukana ja jonka aikana talouskupla puhjetakseen paisui.

Pankkikriisin jälkihoidon suomalainen erikoisuus ovat pankkioikeudenkäynnit, joiden tähänastiseksi hinnaksi toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes (vas) arvioi viime kesänä sata miljoonaa markkaa. Takaisin on saatu ehkä kymmenen miljoonaa markkaa.

Julkinen valta on Suomessa vain harvoin lähtenyt afääriin, jossa kymmenellä markalla ostetaan yksi markka. Kannattamattoman valtiollisen yritystoiminnan ylläpito palveli aikoinaan suuren ihmisjoukon kulutuskykyä, mutta pankkioikeudenkäyntimiljoonat ovat menneet harvoille asianajajille, jotka eivät voi syödä enemmän kuin syövät.

Siimes arvioi (IS 13.11.), että jos nyt pitäisi päättää pankkioikeudenkäyntien aloittamisesta, saatettaisiin päätyä toiseen ratkaisuun. Oikeudenkäyntejä aloitettaessa maassa vallitsi kuitenkin hillittömän kostonhimoinen ilmapiiri, ja Aho saattoi laskea, että hänen hallituksensa kannattaa yrittää hyötyä siitä.

Rikollisuutta 80-luvun lopun pankkimiesten toimista on löydetty hyvin vähän. Holtittomuutta on löytynyt enemmän, mutta silloin syytettynä on ollut pankinjohtaja Ajan Tapa, kirjoittaa Ilta-Sanomat.

Keskisuomalainen pelkää, että suuret jäsenmaat jyräävät eurojoukkoja koskevan päätöksen

Euroopan unionin oman kriisinhallintajärjestelmän takkuaminen viime vuosina maanosan lievealueiden selkkausten, sotien ja katastrofien hoidossa on nostattanut remonttipaineita keskeisissä EU-maissa.

Pienten liittoutumattomien jäsenmaiden vasta heräillessä miettimään alustavaa suhtautumistaan monikansallisten kriisijoukkojen perustamiseen ja EU-puheenjohtaja Suomen valmistellessa pohjapapereita, suurilla on jo konkreettiset suunnitelmat selvillä aikataulutusta myöten.

Eurooppalainen suunnitelma yhteisistä valmiusjoukoista ja kriisinhallinnan organisoinnista on alkuperäisen aikataulun mukaan tarkoitus hyväksyä vasta vuoden kuluttua Pariisin huippukokouksessa. Suuret jäsenmaat jyräävät nyt kuitenkin rajua aikataulua, jonka mukaan raamit tarvittaville sotilasvoimille voidaan hyvin päättää jo kuukauden kuluttua Helsingissä.

Jos näin käy, kriisinhallinta- ja rauhanturvaorganisaatiota rakennetaan ilman kunnollista tietoa jäsenmaiden valmiudesta, kustannustenjaosta, komentosuhteista tai edes siitä millaiseen toimintaympäristöön tulevat joukot on ajateltu.

Suuret jäsenmaat kaavailevat kymmenientuhansien sotilaiden, sotalaivojen ja satojen lentokoneiden 60 päivän lähtövalmiutta. Erillistä Euroopan armeijaa ei ole tarkoitus perustaa, vaan joukot koottaisiin tarpeen tullen jäsenmaiden valmiista kapasiteetista tai Natolta. Järjestelmän tulee olla valmis jo parin vuoden kuluttua.

Paperilla suunnitelman runko näyttää tehokkaalta ja toimivalta. Käytännön tasolla niin ei ole. Jo kustannukset tuovat kuvaan ongelman. Millaisissa mittasuhteissa liikutaan, siitä antaa hyvän kuvan jo se kuinka hahmoteltu pohjoismaiden Balkanin kriisiprikaati vähän aikaa sitten tyrmääntyi rahapulaan.

Siihen olisi kuulunut 5000 miestä ja kustannukset olisivat jakaantuneet kaikkien pohjoismaiden kesken. Suomella ei myöskään ole varaa, eikä tietenkään haluakaan, antaa Hornet-kalustoaan kansainvälisiiin kriisitehtäviin.

Suurten EU-maiden haave tehokkaasta euroarmeijasta voi kaavaillussa aikataulussa toteutua, jos ne itse ottavat päävastuun ja kustannukset kontolleen. Pienille liittoutumattomille maille, kuten Suomelle, Ruotsille, Itävallalle ja Irlannille jo pelkkä periaatteellisen tason hyväksyntä vaatii muutosta kansalliseen rauhanturva-ajatteluun.

Vaatimus yhteiseen eurooppalaiseen sotilastoimintaan sitoutumisesta tuottaa Suomelle ongelmia jo nyt, Länsi-Euroopan sotilasliitto WEU:n sulatuessa EU:hun ja tämän sektorin kytkeytyessä tiiviisti unionin järjestelmiin.

Äkillinen hoppu Euroopan kriisinhallintamekanismin rakentamisessa aiheuttaa sotkuja tähänastisessa tasaisessa menossa. Puheenjohtajamaa Suomelle kyseessä on tarkan pelin paikka, jossa tarvitaan uskallusta kertoa suurille jäsenmaille myös toisenlaisia käsityksiä ja puolustaa kunnollisen pohjatyön sekä kansallisten linjausten merkitystä, arvelee sanomalehti Keskisuomalainen.

Koonnut: TK
17.11.1999

Muut lehdet -sivulle