Muut lehdet perjantaina 19.11.1999

Keskisuomalaisen mukaan Huuhtanen käänsi takkinsa eläkkeiden takaisinperintäasiassa

Kansaneläkelaitoksen toiminnan parlamentaarisesta valvonnasta vastaavat Kelan valtuutetut pitävät laitoksensa, ei sen asiakkaiden, puolta laajaa kohua herättäneessä virheellisten eläkkeiden oikaisuasiassa.

Näin voidaan ymmärtää päätös, jolla valtuutetut hyväksyivät Kansaneläkelaitoksen aikeet periä takaisin eläkeläisille maksamansa liikaeläkkeet. Vastalausemyrskyltä Kelan valtuutetut suojautuivat lausekkeella, jonka mukaan perintä ei saa vaarantaa eläkeläisen toimeentuloa.

Kelan valtuuston keskustalainen puheenjohtaja Jorma Huuhtanen käänsi kokouksessa takkinsa. Hän oli Kelan virheiden tultua julkisuuteen vahvasti sillä kannalla, ettei virheellisesti maksettuja ylisuuria eläkkeitä tulisi periä takaisin. Huuhtanen viittasi tuolloin kansaneläkelain pykälään, jonka mukaan takaisinperintöjä voidaan jättää tekemättä, koska ne perustuvat viranomaisen virheeseen.

Asiaa Huuhtasen johdolla käsitellyt täysilukuinen valtuusto oli liki yksimielinen siitä, että virheelliset eläkepäätökset on korjattava lain kirjainta äärimmäisen jäykästi tulkiten. Ainoastaan Kari Rajamäki (sd) oli toista mieltä. Hänen mukaansa asiassa pitäisi soveltaa verotusmenettelylain periaatetta, jonka mukaan vilpittömästi toimivan ihmisen on voitava luottaa viranomaisratkaisuihin.

Myös eräät työttömyyskorvauksia koskevat oikeusratkaisut ovat vapauttaneet vilpittömässä mielessä korvauksia nostaneen takaisinperinnästä.

Kelan valtuuston hyväksymää suojalauseketta, jonka mukaan takaisinperintä ei saa vaarantaa eläkeläisen toimeentuloa, on hyvin vaikeaa soveltaa käytäntöön. Millä tavalla Kela varmistaa tämän asian? Käymällä tutustumassa jokaisen perintäkohteensa elinoloihin ja rahankäyttöön? Antamalla neuvontaa siitä, kuinka tulla toimeen aiempaa pienemmällä eläkkeellä ja pusertaa siitä vielä ylimääräinen takaisinperintäsumma?

Tällaiseen asiakasläheisyyteen Kela tuskin kuitenkaan vaivautuu. Todennäköisesti asia hoidetaan paperibyrokratian tasolla. Siitähän Kelalla on vankkaa kokemusta ja valtakunnanmainetta saanutta asiantuntemusta.

Viranomaisvirheiden vuoksi liian suuria eläkkeitä on viime vuosina saanut reilut 4000 kansalaista ja muutama tuhat on joutunut kärvistelemään liian pienellä eläkkeellä. Toistaiseksi ei ole pystytty laskemaan täsmällisiä summia, mutta arvattavasti miinusten ja plussien ero on markoissa mitattuna häviävän pieni.

Kovin suurta vahinkoa suuren laitoksen rahatilanteelle ei olisi koitunut ratkaisusta, jossa oikaisun kohteeksi olisi otettu vain liian pienet eläkkeet, palautettu liian suuret oikealle tasolle ja jätetty perinnät toteuttamatta. Tällä tavalla yhteisiä eläkevaroja varoja ei olisi tarvinnut enää haaskata yksittäisten tapausten vaivalloiseen perkaamiseen ja tälle skandaalille olisi muutoinkin saatu tyylikäs loppuratkaisu, kirjoittaa Keskisuomalainen.

Hämeen Sanomat on huolissaan kuntien erilaistuvasta menestyksestä

Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti nousee jonkin verran ensi vuonna. Kuntaliiton keräämien tietojen mukaan veroäyrin hinta - niin kuin ennen sanottiin - on 17,67 prosenttia. Erot kuntien kesken ovat suuret ja on pelättävissä, että ne kasvavat, ellei todellisia uudistuksia pystytä tekemään.

Kuntien taloudelliset ongelmat eivät ole ohi huolimatta siitä, että kunnallistalouden pudotus on päättynyt, kuntien verotulot ovat lisääntyneet ja vakavaraisuuskin on pahimmista ajoista kohentunut.

Ongelmien kasaantumisesta kertoo jo se, että tuloveroprosenttia joudutaan korottamaan yli kahdeksassakymmenessä kunnassa. Monet odottavat kuitenkin päinvastaista kehitystä: verojen menemistä alas ja palveluiden paranemista. Valitettavan monessa kunnassa tapahtuu päin vastoin.

Kunnista, niiden taloudesta ja palveluista tehdyt kyselyt osoittavat suomalaisten kasvaneen kiinni kunnallisiin palveluihin. Niitä halutaan jopa lisää. Mutta kuinka kauan ja etenkin kuinka laajasti kaikki kunnat kykenevät vastaisuudessa huoltamaan, hoivaamaan ja kaitsemaan asukkaitaan?

Toki on niin, että sitä vetovoimaisempi kunta, mitä monipuolisemmat palvelut se pystyy tarjoamaan. Kun näin ei kaikkialla kuitenkaan ole, on edelleen odotettavissa väen pakenevan taloudellisesti heikoista ja vähien palvelujen kunnista rikkaisiin. Keskittymistä ei voitane välttää, vaikka sitä voitaisiin hidastaa, jos vain keinoja löydetään.

Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämän ja viime vuonna julkaistun Kansalaismielipide ja kunnat -haastattelututkimuksen mukaan kaksi kolmannesta suomalaisista pitää parempana korottaa tuloveroprosenttia kuin heikentää kunnallisia palveluja.

Päinvastaista mieltä oli vajaa kolmannes. Saman tutkimuksen mukaan palveluja puolustava kanta on voimistunut edellisestä, vuonna 1996 tehdystä kartoituksesta. Päättäjät sen sijaan karsisivat palveluja mieluummin kuin korottaisivat veroja.

Vaikka vaikeudet eivät vielä olekaan ohi, toivottavasti lomautusten ja palvelujen karsimisen tie on käyty loppuun. Jälleen kerran on kysyttävä, pitääkö kunnan itse huolehtia kaikista nykyisistä tehtävistä ja palveluista - lakisääteisistäkään? Vaarana on, että heikommassa taloudellisessa asemassa olevat kunnat eivät pian selviydy kaikista valtion niille määräämistä velvoitteista.

Kunnallistalouden ongelmat ovat vaikeita, mutta vielä vaikeammalta tuntuu löytää niihin ratkaisuja, jos ajattelutavoissa ja käytännöissä mikään muutu, arvioi Hämeen Sanomat.

Ilkka puolustaa Ahon hallituksen toimintaa pankkituessa

Jos Lipposen II sinipunahallituksella oli tarkoitus pankkitukiselonteolla viskoa kalikoita keskustan presidenttiehdokkaan Esko Ahon vaalivankkureiden rattaisiin, pyrkimys ei onnistunut. Muutamaa pölhöpopulistia lukuun ottamatta eduskunta antoi varsin yksituumaisen tuen Ahon porvarihallituksen (1991-95) työlle pankkikriisin hoitamisessa.

Suomen kansantalous kriisiytyi Harri Holkerin (kok) sinipunahallituksen (1987-91) aikana. Holkerin hallitus ei kyennyt lukemaan ajan merkkejä oikein. Raha- ja pääomamarkkinoiden hallitsematon ja vääräaikainen vapauttaminen johti ulkomaisen rahan tulvaan. Pankit olivat innolla yhdessä keinottelijoiden kanssa puhaltamassa osake- ja kiinteistökuplaa, joka sitten räjähti kansan silmille 1990-luvun alussa.

Kuplan puhkeamista edesauttoi vientiteollisuuden kilpailukyvyn katoaminen, idänkaupan romahdus, länsiviennin hiipuminen ja ennen muuta väärä vahvan markan politiikka, josta Holkerin hallitus ja keskuspankki pitivät kynsin hampain kiinni.

Kun Ahon hallitus sitten sai koko roskan syliinsä, sillä ei ollut paljoa vaihtoehtoja. Talous oli ennen näkemättömässä syöksykierteessä.

Kriisitietoisuus oli laman alkuvaiheessa olematonta. Oppositioon vastuuta pakoon livistänyt SDP pyrki ay-liikkeen tuella tekemään Ahon hallituksen toiminnan mahdollisimman hankalaksi. Sosialidemokraattiset ay-pomot kaatoivat Kalevi Sorsan (sd) nimiin rakennetun tulosopimuksen syksyllä 1991, ja maa ajautui pakkodevalvaatioon. Pankkikriisin alkuhetkillä SDP yritti monin tavoin vaikeuttaa myös eduskunnassa hallituksen työtä.

Erityisen tuhoisaa devalvaatio oli ulkomaisen velan kanssa pelanneille pankeille ja yrityksille. Miljardeihin markkoihin nousseet luottotappiot ajoivat pankit konkurssien partaalle. Pankkimaailman häirikkö SKOP ajautui Suomen Pankin holhoukseen. Sitten katukuvasta katosivat STS-Pankin kyltit, ja lopulta samoin kävi KOP:lle ja SYP:lle. Parhaiten kriisistä selvisi osuuspankkiryhmä, kiitos perinteensä, joka hidasti ryhmän rientämistä kasinolle.

Keskellä syvintä kriisiä eduskunta päätti kaikissa oloissa turvata suomalaisen pankkijärjestelmän toimivuuden. Pankeista tuli pitkäksi aikaa musta aukko, jonne tuntui katoavan veromarkkoja loputtomiin. Eniten rahaa nieli säästöpankkiryhmä, joka joutuikin lahtipenkkiin. Vähiten pankkitukea on saanut osuuspankkiryhmä. Eduskunnalle annetun selonteon mukaan pankkien tukemisen loppulasku on kaikkiaan 50 miljardia markkaa, 10 000 markkaa jokaista suomalaista kohti.

Kuten pankkiministeri, vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes eduskunnalle keskiviikkona ilmoitti, 1990-luvun alun kriisiä ei olisi voitu hoitaa oleellisesti toisella tavalla. Siimeksen mukaan pankkituki jaettiin kokonaistaloudellisesti järkevällä tavalla: "Ilman toimivaa rahoitusjärjestelmää lama olisi ollut huomattavasti koettua rajumpi ja syvempi."

Jälkeenpäin on selvinnyt, että Suomen joutumista kansainvälisen valuuttarahaston holhoukseen ei pidetty 1992-93 täysin poissuljettuna. Ahon hallitus esimerkiksi joutui kaivamaan kriisilait naftaliinista kaiken varalta.

Eduskunnalle on syytä antaa tunnustus tavasta, jolla se on pankkikriisin lopputilinpäätöstä tehnyt. Ja jos ryhmät olisivat vielä ryhtyneet toistensa joukosta etsimään lamasyyllisiä, syytettyjen penkille olisivat joutuneet kaikki puolueet.

Ongelma eivät ole köyhät, vaan rikkaat. Tärkeintä on nyt pitää huoli siitä, ettei uusi pankkikriisi pääse yllättämään. Pörsseissä meno on jälleen hulvatonta. On syytä kädet ristissä toivoa, että pelurit ovat nyt liikkeellä omalla eikä velkarahalla. Sillä jos tämäkin kupla puhkeaa, laskua ryhdytään taas tyrkyttämään, kenellepä muille kuin veronmaksajille, kirjoittaa Ilkka.

Kaleva arvioi Ruotsin pääministeri Perssonin EMU-lausontoa

Emu-jäsenyys on Ruotsille lähes yhtä merkittävä asia kuin Suomelle. Pääministeri Persson tunnusti tosiasian arvioidessaan maansa liittyvän rahaliittoon ennen pitkää.

Kansan enemmistön epäröinti sai ymmärrettävästi Ruotsin sosiaalidemokraattien johdon viivyttelemään Emu-kantansa ilmaisemisessa. Sittemmin jatkuvasti suureneva osa ruotsalaisista on kypsynyt hyväksymään talous- ja rahaliiton jäsenyyden. Maassa aletaan ymmärtää, mitä etuja samassa talousalueessa toimivan maan yrityksille koituu yhteisestä rahasta.

Pääministeri Göran Persson (sd) ilmaisikin pelkän tosiasian sanoessaan valtion virkamiesten konferenssissa Tukholmassa, että Ruotsi liittyy ennen pitkää talous- ja rahaliitto Emuun. Hieman aiemmin hän sanoi brittiläiselle Financial Timesille, että Ruotsin on mahdotonta sanoa Emulle ei. Persson perusteli näkemystään poliittisen eliitin, lehdistön ja markkinoiden vaatimuksilla. Hän olisi kyllä voinut vedota myös moniin käytännön syihin.

EU-maihin suuntautuvissa liiketoimissaan ruotsalaiset yhtiöt ja yksityiset ihmiset joutuvat joka tapauksessa käyttämään euroja. Myöskään Ruotsin valtio ei pysty hoitamaan talouttaan irrallaan yhteisvaluutasta. Varsinkin taloutta hoitavien virkamiesten täytyy jo nyt tehdä laskelmia euroina. Ja Ruotsin kaupoissa joudutaan ottamaan vastaan EU:n yhteisiä seteleitä pian niiden liikkeelle tulon jälkeen.

Hallituspuolue sosiaalidemokraattien lähestyvä puoluekokous sai varmasti pääministeri-puoluejohtajan ottamaan Emu-jäsenyyden väistämättömyyden esille juuri tässä vaiheessa. Ruotsille on jo tähän mennessä ollut erittäin kiusallista se, että EU:n jäsenenä olevan valtion poliittisen johdon on seurattava sivusta, kun muut tekevät päätöksiä alueen rahapolitiikasta.

Persson on joutunut myös kuulemaan ikäviä vertailuja itsestään ja pääministeri Paavo Lipposesta. Jälkimmäisen eduksi päättyvissä arvioissa ruotsalainen lehdistö on usein viitannut myös siihen, että Lipponen luotsasi rohkeasti Suomen vaikuttamaan Emussa alusta pitäen samaan aikaan kun heidän oman hallituksensa keulamies vain epäröi.

Siitä piirteestään Persson ei vieläkään ole täysin päässyt eroon. Hän kertoi virkamiehille, ettei ole tehnyt asiasta henkilökohtaista ratkaisua. Niinpä hänellä ei ole myöskään näkemystä siitä, milloin lopullinen Emu-päätös on tulossa. Perssonin taktiikka asiassa vaikuttaa virran vietäväksi heittäytymiseltä.

Aivan oikeassa pääministeri Perssonin lehdistösihteeri Ingrid Iremark ei kuitenkaan ollut väittäessään, että Persson ei olisi muuttanut lainkaan linjaansa Emu-kysymyksessä. On havaittavissa pieni, mutta merkittävä liikahdus. Perssonin mukaan Ruotsin vaihtoehdot ovat aikaisemmin olleet "kyllä" tai "odotetaan ja katsotaan". Nyt jälkimmäinen vaihtoehto on muodossa: Odotetaan ja katsotaan, milloin liitytään, arvioi Kaleva.

Koonnut: TK
19.11.1999

Muut lehdet -sivulle