Muut lehdet keskiviikkona 24.11.1999

Keskisuomalainen epäilee Tarja Halosen mahdollisuuksia toiselle kierrokselle

Sosialidemokraattien presidenttiehdokkaan Tarja Halosen gallup-lukujen laahaaminen puolueen peruskannatuksen alapuolella käy SDP:n kunnian päälle. Kun tilanne samalla on osoitus siitä, että vasemmistolainen vaihtoehto ei kansalle nyt kelpaa, se huolestuttaa porvarien puristuksessa olevia sosialidemokraatteja myös yleispolitiikan tasolla.

Ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n kokouspäätöksellä käynnistetty Halosen tukikampanja on julkisuudessa vastaanotettu jonkinmoisella ihmetyksellä. Järjestö, jonka jäsenistön mielipidekirjo tänä päivänä kattaa koko poliittisen kentän, sitoo nyt joukkonsa massana SDP:n pyrkimysten tueksi. Vaikka SAK:n patistus oli kainostellen kiedottu vapaaehtoisuutta korostaviin kehotuksiin keskusjärjestön kenttäorganisaatiolle, samaan tapaan kuin vasemmistoliitonkin vastaavassa puoluepäätöksessä, päämäärästä silti ei ole epäselvyyttä. SAK tahtoo maahan vasemmistolaisen presidentin.

Muut vaaleissa mukana olevat ehdokkaat taustaryhmineen kampanjoivat voimalla koko Suomen presidenttiydestä, kaiken kansan yhteisestä keulakuvasta. Tarja Halosen profiloituminen selkeästi puoluekentän vasemman laidan vaihtoehdoksi ei välttämättä ole eduksi tässä vaalissa, jossa kansalaisten äänestyspäätökset enimmältään perustuvat muuhun kuin ehdokkaan sijaintiin puoluekartalla.

Näistä presidentinvaaleista on ainakin tähänastisten mielipidemittausten mukaan muodostumassa sosialidemokraateille raskas arvovaltatappio. Edellinen SDP:n ehdokas, nykyinen tasavallan presidentti Martti Ahtisaari nauttii laajasta kansansuosiosta ja kansainvälisestä arvostuksesta, mutta ei nyt ole käytettävissä. Paavo Lipposen johdolla laadittu vaalistrategia on viemässä lopputulokseen, jossa puolueen ehdokas karsiutuu jo ensimmäisen kierroksen jälkeen.

SAK:n tulo auttamaan avutonta ja presidentinvaalimasennuksesta kärsivää puoluetta tuskin tilannetta kovinkaan suuresti korjaa. Tietysti Tarja Halosen kannatusluvut nousevat, kunhan EU-kiireiden työllistämä ulkoministeri ehtii tosissaan mukaan kilpaan, mutta yli kymmenen prosentin rytkäystä, jota nyt tarvittaisiin muiden etumatkan umpeen kuromiseksi, tuskin muutamana jäljellä olevana viikkona gallupeihin tulee.

Jos Halonen putoaa loppukilpailusta, se on tavallaan vahinko presidentinvaalien perimmäisen olemuksen kannalta. Toisen kierroksen äänestysvilkkaus nousisi varmasti korkealle tasolle, jos vastakkain tällöin olisi kaksi selkeästi toisistaan poikkeavaa vaihtoehtoa, esimerkiksi porvarillinen-vasemmistolainen ehdokas. Edellisten vaalien kaltaista asetelmaa nyt tuskin kuitenkaan toiselle kierrokselle syntyy, vasemman laidan voimien yhdistämisestä huolimatta.

Kainuun Sanomat syyttää Halosen organisaatiota likasankokampanjasta

Tarja Halosen on syytä pitää uhoavat SAK:laiset kurissa, jos hän mielii saada myös muiden kuin vasemmistolaisten ääniä.

Tarja Halosen vaalikampanja on lähtenyt yskähdellen käyntiin. Demarit ja vasemmistoliittolaiset odottavat, että nousu alkaa nyt, kun sekä SAK:n valtuusto että SDP:n puoluevaltuusto ovat ilmaisseet hänelle selkeän tukensa.

Demarien puoluekoneisto nilkuttaa pahasti, sillä Halosen kannatus on jämähtänyt 17 prosentin tuntumaan, paljon SDP:n puoluekannatusta alemmaksi. SAK:lta odotetaankin nyt vahvaa vetoapua. Maamme suurin palkansaajien keskusjärjestö on ollut SDP:lle korvaamaton tuki jo vuosia. Ahtisaaren suosio uhkasi kuusi vuotta sitten notkahtaa, mutta käänne saatiin aikaan, kun SAK masinoitiin hänen taakseen.

Viime eduskuntavaaleissa SDP säilyi nipin napin maan suurimpana puolueena hyvin paljolti SAK:n tuen voimin. Työreformilla pelottelu sai palkansaajademarit suunnistamaan uurnille, vaikka alun perin näytti, että SDP kärsii nimenomaan kannattajiensa poisjäännistä.

SAK on jäsenliittoineen perinteisesti tukenut molempien vasemmistopuolueiden ehdokkaita myös taloudellisesti. Viime ja tämänkertaisissa presidentinvaleissa tuki on huomattavasti tavanomaista näyttävämpää.

Monet ovatkin jo ehtineet kysellä, onko oikein, että ay-liike käyttää kaikilta jäseniltään keräämiään rahoja vain yhden ehdokkaan tukemiseen. SAK:n omien selvitystenkin perusteella sen jäsenkunnassa SDP:n ja vasemmistoliiton kannattajilla on vähemmistö. Sitä paitsi näihin talkoisiin osallistuvat välillisesti kaikki veronmaksajat, sillä tukimarkat kootaan verovapaista varoista.

Toisaalta, jos ay-liike jatkaa Halosen puolesta kampanjointiaan sillä tyylillä, joka lanseerattiin SAK:n valtuuston kokouksessa, tuesta saattaa olla ehdokkaalle enemmän haittaa kuin hyötyä. Valtuuston keskustelussa Halosta mainostettiin aseeksi, jolla "tempaistaan porvaria vaaleissa päähän".

Niin SAK:n kuin SDP:nkin kokouksissa alennuttiin tyhjentelemään likasankoja kilpailevien ehdokkaiden niskaan. Kokouksessa vihjailtiin jopa yleislakosta, jota ei tule, jos Halonen valitaan. Valtuuston demaripuheenjohtaja oli luvannut, että jos Halonen valitaan, hänelle ei käy kuten Urho Kekkoselle vuonna 1956. "Yleislakkoa ei SAK silloin aloita." Jos heitto oli tarkoitettu vitsiksi, se osoittaa sangen omituista huumorintajua.

Alatyylinen nimittely ja luokkakantaisten kauhukuvien maalaaminen kostautuu. Ei näet riitä, että omat joukot saadaan kammettua Halosen taakse niin, että hän pääsee toiselle kierrokselle. Jos Halonen mielii presidentiksi, hän tarvitsee myös porvarien, sitoutumattomien ja keskustalaisten ääniä. Niitä voi olla vaikea saada likasankokampanjoilla.

Keskustan Esko Aho, RKP:n Elisabeth Rehn ja kokoomuksen Riitta Uosukainen ovat suhtautuneet Halosen kampanja-avaukseen "ei pidä provosoitua" -tyylillä. Sen sijaan kokoomuksen puheenjohtajan sappi näyttää kiehahtaneen. Sauli Niinistö on vaatinut Halosta sanoutumaan selkeästi irti SAK:n valtuuston puheista. Se saattaisi olla viisasta, jos hän mielii koko kansan presidentiksi.

Satakunnan Kansa pohtii hallituksen suosion syitä

Kansalaisten käsitys Paavo Lipposen kakkoshallituksesta on säilynyt viime aikoina suurin piirtein ennallaan. Sanomalehti Kalevan säännöllisin väliajoin teettämän kyselyn mukaan yli 40 prosenttia suomalaisista on tällä hetkellä tyytyväisiä hallitukseen. Luku on sekä meikäläisissä oloissa että kansainvälisissä vertailuissa melko korkea.

Mairitteleva tyytyväisyystaso selittyy tietysti osittain sillä, että hallituksella on poikkeuksellisen leveä pohja. Osa gallupvastaajista tulee luultavasti ottaneeksi tahallaan tai alitajuisesti myös poliittista kantaa arvioidessaan hallituksen saavutuksia.

Tutkimusten painavinta antia ovatkin yleensä tapahtuneet muutokset. Nyt julkistetussa mittauksessa tyytyväisyys hallitukseen on hivenen kasvanut heti vaalien jälkeisestä tilanteesta, ja mielenkiintoisinta on, että kasvun näyttävät aiheuttaneen nimenomaan opposition kannattajat. Viime keväänä heistä vain 17 prosenttia antoi hallitukselle myönteisen vastauksen. Nyt tämä osuus on 29 prosenttia.

Itse pääministerin suosio ei muuten näytä olevan likikään yhtä korkealla kuin koko hallituksen.

Tyytyväisyyttä hallitukseen on pitänyt yllä ennen kaikkea talouden pitkään jatkunut nousukausi. Lamavuosien ahdistavasta leikkauspakosta on vähitellen irtauduttu, valtionvelkaa on päästy lyhentämään ja työllisyys on kohentunut. Suomen talouspolitiikan saavutukset ovat tulleet kiistattomina esiin monissa kansainvälisissä vertailuraporteissa.

Myös varsinaisilta poliittisilta skandaaleilta, jotka värittivät etenkin Lipposen edellisen hallituksen lopputaivalta, on nyt säästytty.

Suurimpia viimeaikaisia ärsytystekijöitä kuten optiomiljoonia ja eräiden palvelujen heikentymisuhkia ei ole voitu sälyttää ainakaan pääosin hallituksen vastuulle.

Viiden puolueen sateenkaarikokoonpano on nyt jatkanut samalla poliittisella päälinjallaan jo viidettä vuotta, mutta kasvojen kulumisilmiötä tai eväiden loppumisen tuntua ei ole ilmaantunut. Hallituspuolueiden eduskuntaryhmissä oli ajoittain viime vaalikaudella paljon suurempaa paineiden purkamistarvetta kuin nyt.

Jonkinlaista hermoilua kuitenkin aina esiintyy. Esimerkiksi pääministeri joutui juuri puoluevaltuustonsa kokouksessa kuuntelemaan tuttua marinaa siitä, kuinka kenttäväki on tyytymätöntä "kokoomuksen jyräämään" hallituspolitiikkaan ja kuinka alkaisi olla jo "politiikanteon aika".

Miksi haikailla vanhanaikaista siltarumpupolitiikkaa ja kärsiä äänestäjänpelkoa, kun suoraselkäinen vastuunkanto näyttää tuottavan historiankirjoittajankin silmissä hienoa tulosta?

Pohjalainen tarkastelee NATO-jäsenyyttä

Ehdokas Elisabeth Rehnin olisi luullut olevan tyytyväinen, kun pääsi jollain tavalla kiemurtelemaan aiemmista puheistaan, jotka oli helppo tulkita vaatimukseksi liittyä Natoon niin nopeasti kuin mahdollista.

Hupenevat kannustusluvut lienevät saaneen Rehnin toisiin aatoksiin. Hän palasi aiheeseen ja ilmoitti Bosnia-tehtävissä hankitulla syvällä rintaäänellä, että päätös on tehtävä viimeistään vuonna 2002, jolloin Nato järjestää seuraavan huippukokouksensa.

Rehn vaati samalla, että hallituksen pitäisi viipymättä selvittää Nato- jäsenyyden edut ja haitat. Tukea tuli rkp:n puheenjohtajalta, puolustusministeri Jan-Erik Enestamilta, mutta muu hallitus ei ole hötkyillyt.

Nato ei ole jättänyt ultimaatumia. Kaikki merkit viittaavat siihen, että jos Suomen tapainen maa kolkuttelee ovelle, kolkuttajalle avataan.

Rehnin kovimmat kilpailijat Uosukainen, Halonen ja Aho tyytyvät Lipposen hallituksen kantaan, jonka mukaan jäsenyyttä ei suljeta keinovalikoiman ulkopuolelle, mutta toistaiseksi riittää, että pysytään odottavalla kannalla ja jatketaan yhteistyötä eri muodoissa.

Presidenttiehdokkaiden ei kannata muuta mieltä ollakaan, sillä uusi perustuslaki rajaa presidentin valtuuksia myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Presidentti johtaa yhteistyössä hallituksen kanssa, mutta niin, että kansallista turvallisuutta koskevatkin päätökset tehdään hallituksen valmistelun ja esitysten pohjalta.

Presidentin täytyy nauttia todella runsaasti arvovaltaa, että hän pystyy käännyttämään hallituksen omalle kannalleen, jos ja kun se poikkeaa hallituksen näkemyksistä.

Nato-jäsenyys on luonnollisesti vähintäänkin kaksipiippuinen juttu. Positiivista olisi se, että voisimme tukeutua Naton apuun ja tukeen silloin, kun meitä vastaan hyökätään. Meidän ei tarvitsisi myöskään odottaa eteisessä, kun Natossa tehdään päätöksiä, joihin me rauhankumppaneina ja EU:n jäseninä joudumme joka tapauksessa sopeutumaan.

Miinuspuolelle tulee vastaavasti merkintöjä mm. siitä, että sitoutuisimme antamaan omia joukkojamme ja kalustoamme kaikkiin Nato-operaatioihin.

Nato on myös suurvaltapolitiikan väline, ei vain alueellinen järjestyksenpitäjä, ja siksi saattaisi hyvinkin syntyä tilanteita, joissa Suomea vaaditaan mukaan tehtäviin, joita kansalaiset eivät miellä riskien arvoisiksi.

Väheksyä ei pidä sitäkään, että Suomen itärajasta tulisi samalla Naton ja Venäjän välinen raja. Ulkopuolisina yhteistyökumppaneina päätämme joka kerta itse, mihin Nato-johtoisiin operaatioihin osallistumme.

Jäsenyys Euroopan unionissa saattaa johtaa kuitenkin tilanteeseen, jossa jäsenyyden ja ei-jäsenyyden välinen ero kutistuu veteen piirretyksi viivaksi - tai vieläkin olemattomammaksi - samaan tapaan kuin kävi sisä- ja ulkopolitiikalle Urho Kekkosen presidenttikaudella. Suuret EU-maat kyllästyivät Kosovon kriisin aikana siihen, että kaikessa jouduttiin tukeutumaan Yhdysvaltain voimaan. Unionin omaa kriisinhallintamekanismia halutaan nyt kehittää nopeammin kuin tähän asti oli suunniteltu.

Ranskan, Saksan ja Britannian mielestä EU:lla pitäisi olla jo parin vuoden päästä omat kriisinhallintaan kykenevät joukot. Amsterdamin sopimus sitoo ainakin periaatteessa jäsenmaita osallistumaan kriisinhallintaan.

Suomen odotetaan puheenjohtajamaana valmistelevan kriisinhallinnan kehittämisestä pohjapaperia jo EU:n joulukuussa pidettävään huippukokoukseen. Sellainen varmasti Helsingissä syntyykin, mutta kovin konkreettista tuskin saadaan vielä aikaan.

Liittoutumattomien EU-maiden Suomen, Ruotsin ja Itävallan kannalta on ratkaisevaa, miten eurooppalaisten Nato-maiden järjestön WEU:n sulauttaminen unioniin toteutetaan.

Järjestön entinen pääsihteeri Jose Cutileiro uskoo, että kriisinhallinnan päätöksentekorakenteiden hiominen ja testaaminen vie vuoteen 2004 asti.

Jos hän on oikeassa, voimme jatkaa nuoralla tanssia vielä ainakin viisi vuotta

Koonnut: TK
24.11.1999

Muut lehdet -sivulle