Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Tavoitteena merkittävä osuus Euroopan asemarkkinoista

Ruotsiin puolustusteollisuuden jättiyhtiö



Ruotsiin syntyy Pohjoismaiden suurin puolustusvälineitä valmistava yritys, kun Saab ostaa kilpailijansa, valtion osittain omistaman Celsiuksen. Kyseessä on Ruotsin oloissa todellinen jättikauppa.


Kauppa parantaa Ruotsin mahdollisuuksia vallata merkittävä osuus Euroopan orastavista asemarkkinoista.
- Tässä kaupassa on pelkästään voittajia, ilmailu- ja puolustusyhtiö Saabin toimitusjohtaja Bengt Halse sanoi kaupan julkistamistilaisuudessa tiistaina.

Voittajia ovat hänen mukaansa niin osakkeenomistajat, puolustussektori kuin tutkimuspuolikin. Kaupasta iloitsevat todennäköisesti myös puolustusteollisuuden palveluksessa olevat 22 000 ruotsalaista.

Ruotsin sosiaalidemokraattisen hallituksen myönteisen kannanoton esitti puolustusministeri Björn von Sydow, joka oli ajanut voimakkaasti yritysten yhdistämistä. Hänen tavoitteenaan on Ruotsin puolustusteollisuuden kansainvälistäminen.

Puolustusvoimien komentaja Owe Wiktorin oli hänkin tyytyväinen. Yhdistäminen oli hänen mielestään välttämätöntä puolustusteollisuuden elinehtojen turvaamiseksi. Wiktorin uhkasi viime perjantaina hankkia ohjuksia ulkomailta, jollei maan omaa puolustusvälineteollisuutta saada tehostettua.

Jos Saab ja Celsius olisivat jatkaneet toimintaansa erillisinä yrityksinä ja toistensa kilpailijoina, kumpikin yhtiö olisi saattanut jäädä jalkoihin nopeasti kansainvälistyvillä asemarkkinoilla.

British Aerospace omistaa 35 prosenttia Saabista. Uudella jättiyhtiöllä on näin valmiit yhteydet erääseen maailman suurimmista aseteollisuusyrityksistä.


Kansainvälistyminen välttämätöntä

Ruotsin puolustusvoimat on pitkään keskittänyt lähes kaikki hankintansa kotimaisille markkinoille. Nyt maan puolustusvoimia ollaan supistamassa eikä niillä ole enää varaa ostaa puolustustarvikkeita entiseen malliin.

Sen vuoksi puolustusteollisuutta on kansainvälistettävä: vientiä on lisättävä ja ruotsalaisyrityksiä myytävä kokonaan tai osittain ulkomaille. Esimerkkinä mainittakoon sukellusveneitä valmistavan Kockumsin osake-enemmistön myynti saksalaiselle HDW-telakalle.

Uusien asejärjestelmien kehittely on nykyisin huikean kallista, ja samaan aikaan markkinat supistuvat. Ruotsi ei ole ainoa valtio, joka on päätynyt supistamaan asevoimiaan, vaan samanlaisia päätöksiä tehdään monissa muissakin maissa.

Kuusi Länsi-Euroopan maata - Ruotsi mukana pienimpänä kumppanina - pyrkii tiivistämään yhteistyötään puolustusteollisuuden saralla. Maiden hallitukset neuvottelevat paraikaa pelisäännöistä. On mm. yritettävä varmistaa, etteivät aseet päädy sellaisille ostajille, joille Ruotsi ei halua myydä aseita tai muita tarvikkeita.

STT-MH
19.11.1999


Ulkomaat -sivulle