Pankintuhoaja Leeson vapautettiin vankilasta



Brittiläinen pörssikeinottelija Nick Leeson vapautettiin lauantaina vankilasta Singaporessa. Leeson ehti kärsiä vajaat neljä vuotta saamastaan kuuden ja puolen vuoden petostuomiosta. Leeson vapautettiin etuajassa hyvän käytöksen ja hänen sairastamansa paksusuolensyövän takia.


- Leeson on vapautettu ja luovutettu maahanmuuttoviranomaisille, Tanah Meran -vankilan tiedottaja kertoi lauantaina.

32-vuotiaan Leeson poistui Singaporesta välittömästi lentokoneella kohti Lontoota. Teknisesti häntä pidetään laittomana maahantulijana siihen saakka kunnes häntä kuljettanut lentokone on poistunut Singaporen ilmatilasta.

Leesonille oli varattu oma erillinen alue lentokoneen ykkösluokasta. Erään toimittajan kysyessä häneltä, tunteeko hän itsensä nyt etuoikeutetuksi, Leeson vastasi: "Kutsutko sinä tätä etuoikeudeksi?"

Leesonin sellitoverit kertoivat aiemmin, että entinen pörssikeinottelija olisi kehuskellut heille aikovansa elää leveästi rahoilla, jotka on piilottanut viranomaisten ulottumattomiin. Leesonin asianajaja Stephen Pollard kiisti perjantaina väitteet päämiehensä kätketystä omaisuudesta.

Pollardin mukaan sekä Leesonin terveys että hänen tulevaisuutensa ovat hämärän peitossa. Vankilaviranomaiset ilmoittivat aiemmin viime viikolla, että Leesonin syövän oireet ovat lieventyneet. Pollardin mukaan Leesonilla on 30 prosentin mahdollisuus kuolla syöpään seuraavien kolmen vuoden aikana.

Tuhosi Britannian vanhimman pankin

Leeson tuhosi epäonnistuilla futuurikaupoillaan Britannian vanhimman Barings-pankin vuonna 1995. Hänen toimistaan arvellaan koituneen pankille noin 1,4 miljardin dollarin (yli 8 miljardin markan) tappiot. Hollantilainen ING-yhtymä osti myöhemmin Baringsin ja pelasti sen vararikolta.

Leesonin vapautusta säesti valtava mediakohu. Vankilan ympärillä Singaporessa parveili aamusta asti lauma toimittajia ja valokuvaajia.

Brittilehti Sun pyysi lauantaina lukijoitaan ilmoittamaan lehdelle heti, jos näkevät vilahduksenkin Leesonista Britanniassa. Sun ei maininnut jutussaan, maksettaisiinko tiedoista palkkio, mutta lehden henkilökunnan mukaan rahaa on luvassa, mikäli tiedot johtavat jutun kirjoittamiseen.

Sun pyrkii pääsemään kilpailijalehti Daily Mailin edelle, joka brittilähteiden mukaan on maksanut 100 000 puntaa (yli 910 000 markkaa) Leesonin omasta tarinasta.

Leeson on julkaissut myös omaelämänkertansa ja hänen toimistaan on tehty elokuva. Oikeuden päätöksen perusteella Leeson ei saa hyötyä kummastakaan taloudellisesti mitenkään.

Lontoolainen oikeusistuin jäädytti perjantaina Leesonin varat, mutta sallii hänen käyttää kuukausittain 5 000 puntaa (runsaat 45 000 markkaa) elinkustannuksiin.

STT-IA
4.7.1999


ULKOMAAT -SIVULLE