Presidenttipelin kortit paljastuvat



Presidenttipelin kortit alkavat olla esiin käännetyt. Todennäköisimmät ehdokkaat ovat Kokoomusta lukuun ottamatta selvillä, vielä edessä olevista esivaaleista huolimatta. Kokoomuksen kortit näyttävät tällä hetkellä aidosti kiinnostavimmilta.


Presidentinvaalien ensimmäinen kierros käydään ensi vuoden tammikuun kolmantena sunnuntaina. Varsinaista vaalipäivää edeltää normaali ennakkoäänestys. Ennakkoasetelmien perusteella toiselle kierrokselle joudutaan varmasti. Toinen kierros järjestetään vain kolmisen viikkoa ensimmäisen kierroksen jälkeen, helmikuun alkupuolella.

Varsinaista presidentinvaalikampanjaa on toistaiseksi käynyt vain media, vaikka ehdokkaita on ollut tarjolla jo kotvan.

Ensimmäisenä ehdokkaansa ehättivät nimeämään vihreät. Europarlamentaarikko Heidi Hautala on toki paistatellut julkisuuden ja menestyksen valokeilassa. Syy ei kuitenkaan ole presidenttiehdokkuus, vaan ennemminkin toiminta europarlamentissa, mutta erityisesti uudelleenvalinta sinne maan korkeimmalla äänimäärällä.

Hautala tekee varmasti urhean kampanjan saaden oman kannattajakuntansa liikkeelle ja taakseen. Se ei kuitenkaan riitä vaalien toiselle kierrokselle. Niinpä erilaisista poliittisista kodeista vihreisiin kulkeutuneet joutuvat etsimään uusintakierrokselle uuden ehdokkaan, jos mielivät vaikuttaa lopputulokseen.

Sortin sakkia

Myös muilla pienryhmillä on jo ehdokkaita nimettyinä. Remonttiryhmä sulki sensaationkäryisessä kokouksessaan sisäiseltä oppositioltaan puoluekokoussalinsa ovet ja valitsi yksimielisesti ehdokkaakseen puheenjohtajansa Risto Kuisman.

Kuismakin joutuu johdattamaan joukkonsa toisella kierroksella muihin kammareihin. Oma kannatus ei riitä tammivaaleja pidemmälle.

Ehdolla on myös Kirjavan puolueen Pertti "Veltto" Virtanen. Hän sai esimakua presidentinvaaleissa eteen tulevasta kohtalosta jo kevään eduskuntavaaleissa. Kannatus ei riittänyt Arkadianmäelle, eikä se riitä Mäntyniemeenkään. Gonzo-väki äänestää häntä kuitenkin tammikuussa.

Äänestäjät eivät jää paitsi myöskään muiden marginaaliryhmien ehdokkaita: omansa ovat tavanneet laittaa tyrkylle mm. eri sortin kommunistit. Vaihtoehtoja lienee tarjolla myös joogalentäjistä luonnonlakien kautta perussuomalaisiin ja kristillisiin.

Ehdokkuuttaan sanoo harkitsevansa myös ruotsalaisten Elisabeth Rehn, vaikka asiallisesti ottaen päätös jo lienee tehty. Ehdokkuuden julkistamisella vain ei ole pidetty kiirettä. Liian varhainen julkinen pyrkiminen tahtoo kuluttaa kannatusta, jota gallupeissa toistaiseksi povataan Rehnille jopa toiselle kierrokselle saakka.

Pelasivatko demarit korttinsa jo?

Sosialidemokraatit asettivat toukokuun viimeisessä viikonvaihteessa ehdokkaakseen sisäisen esivaalin suvereenin voittajan, ulkoministeri Tarja Halosen.

Usealla taholla on arveltu demareiden tuhrineen pelinsä jo ennen esivaalia. Kummastusta herätti se, että puolue käsitteli istuvaa presidenttiä Martti Ahtisaarta pikemminkin "työjarruin" kuin silkkihansikkain.

Toistaiseksi on saamatta lopullinen vastaus siihen, halusiko Ahtisaari aidosti ehdolle toiselle kaudelle, mutta ilman asettumista hänelle noloon jäsenäänestykseen. Vai halusivatko demarit kuitata Ahtisaaren yhden kauden presidenttinä järjestämällä tietoisesti esivaalin, johon kaikkien halukkaiden oli osallistuttava?

Halonen on kuitenkin nimetty ehdokas ja hänellä kampanja käydään. Ateistina ja seksuaalivähemmistöjen SETA:n entisenä puheenjohtajana Halonen ei mahdollista demareille kaikkea sitä tukea, josta he pääsivät osallisiksi kuusi vuotta sitten.

Poissa on korkeakirkollisuus ja poissa on kirkollisen median - tai kirkollisiin piireihin kontakteja omaavan, tärkeän median luonnollinen tuki. Elleivät piispat halkaise kaapuaan tässäkin kysymyksessä, kuten ovat tehneet pitkin viime vaalikautta muissa, erityisesti valtiontalouteen liittyvissä kysymyksissä.

Kansainväliset sfäärit ovat "väärä vaalipiiri" eikä sieltä ääniä kalastella, mutta niiden tuntemuksesta Halosta ei voi moittia. Ulkoministerinä hän on ehtinyt totuttautua kansainvälisiin kontakteihin ja Suomen ulkopolitiikan asioihin, jotka presidentin tehtävän hoitamisen kannalta ovat olennaisia. Ulkomaankaupasta on kuitenkin ministerinä koko ajan vastannut joku muu: ensin Ole Norrback ja nyttemmin Kimmo Sasi.

Pohjalla demareilla on neljät hävityt vaalit sitten kevään 1995 eduskuntavaalien.

Siimes tarkkailee

Vasemmistoliitto ja sen edeltäjä SKDL on näihin saakka pääsääntöisesti asettanut urheasti oman ehdokkaansa likoon tietoisena karsiutumisesta loppukahinoista.

Tuoreehko puheenjohtaja, ministeri Suvi-Anne Siimes ei lähde ehdolle itse, mutta todennäköisesti hakee veteraaneista apua. Opetusministeriön ylijohtaja Kalevi Kivistö on jo suorittanut kansalaisvelvollisuutensa eikä tulle kysymykseen.

Puolueen entinen puheenjohtaja ja ministeri Claes Andersson on ammatiltaan psykiatri ja arvannee paitsi mahdollisuutensa myös oman väkensä reaktion mahdolliseen ehdokkuuteen. Sitäpaitsi satunnainen keikkailu jazzpianistina aiheuttaa vähemmän sydämentykytyksiä kuin turhaksi osoittautuva keikkailu ehdokkaana.

Riippumatta Vasemmistoliiton ehdokkaan nimestä, toisella kierroksella puolueväki ryhmittyy joka tapauksessa Halosen taakse. Se on sekä aatteellisesti että poliittisesti luonteva valinta hallituskelpoiseksi päässeelle sosialistiselle puolueelle. Ja siihen demaritkin luottavat. Ellei puolue päätä tukea Halosta alusta alkaen.

Aho vetää taas Väyrysen kölin alitse

Keskustan puheenjohtaja Esko Aho kytki puolueen - ja oman - presidenttipelin eurovaaleihin ilmoittamalla eurovaalitapahtumassa ehdokasehdokkuudestaan. Kikka sai julkisuutta, mutta ei vaikuttanut ratkaisevasti eurovaalimenestykseen.

Säröittä Ahon kampanja ei etene. Sen takaa sivuraiteella jo aikansa viettänyt vanha sotaratsu ja puolueen ex-puheenjohtaja Paavo Väyrynen. Hän teetti eurovaalikiertueellaan oman presidenttigallupinsa, joka - yllättäen - todisti keskustaväen haluavan Väyrysen ehdokkaakseen. Niinpä puolue valmistautuu syksyiseen esivaaliin.

Esivaali on tuloksen osalta läpihuutojuttu. Aho hankkii koneistonsa avulla voiton. Arvoitus onkin vain, kuinka suurella marginaalilla Aho Väyrysen päihittää. Jos ero jää pieneksi, Aholta vaaditaan erinomaisen taitavaa diplomatiaa käännyttääkseen Väyrysen kannattajat taakseen varsinaiseen koitokseen mennessä.

Ei näet ole salaisuus, että keskustan kentällä on vahvaa oppositiohenkeä riittämättömän vaalituloksen ja puolueen ties kuinka pitkäksi muodostuvan oppositiovaelluksen vuoksi.

Vielä erikoisempi tilanne muodostuisi luonnollisesti siitä, että Väyrynen jollakin opilla hivuttaisi jäsentenvälisissä itsensä ohi Ahon, asettuisi eurokriittisten ehdokkaaksi ja osoittaisi Aholle kaapin paikan. Mutta toisin on määrätty käyvän: Väyrynen uitetaan taas kertaalleen kölin alitse.

Mitä Niinistö lopulta aikoo?

Kesän korvalle saakka Kokoomuksen ykkösehdokkaana on loistanut eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen. Hänellä tuntuu olevan aitoa ja tutkittuakin kannatusta myös kilpailijoiden leirissä.

Media on kuitenkin pyörittänyt pyörittämästä päästyään puheenjohtaja Sauli Niinistön ehdokkuutta, vaikka tämä on moneen kertaan ja eri sanankääntein kieltäytynyt kandideeraamasta. Niinistön "ei" ei kuitenkaan ole median mielestä ollut tarpeeksi painava, koskapa asia pyörii jatkuvasti spekulanttien jutuissa.

Spekulointi on myös aiheuttanut luonnollisen tuloksen: Niinistö on viimeisimmissä mielipidemittauksissa ohittanut Uosukaisen.

Niinistö on eittämättä presidenttipelin mielenkiintoisin nimi. Mutta miehen "eille" on myös looginen taustansa. Hän on keskeisesti ollut mukana juuri vahvistetun uuden perustuslain valmistelussa, ensin perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana, sittemmin oikeus- ja valtiovarainministerinä ja valtioneuvoston jäsenenä.

Koko perustuslakihankkeen sininen lanka on ollut presidentin valtaoikeuksien kaventaminen puhtaamman parlamentarismin suuntaan, eduskunnan ja sen luottamusta nauttivan hallituksen hyväksi. Olisiko Niinistö siis valmis ehdokkaaksi tehtävään, jonka toiminnallista piiriä hän on ollut kaventamassa?

Ulkopoliittista kokemusta ECOFIN-neuvostossa istuvalta EDU:n puheenjohtajalta ja Euroopan kehitys- ja jällenrakennuspankin hallintoneuvoston puheenjohtajalta ei puutu.

Porvari valitaan?

Tämänhetkinen asetelma vaikuttaa siltä, että Suomi saa uuden vuosituhannen kunniaksi porvarillisen presidentin lähes kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Nimi on toistaiseksi auki, mutta lokakuun lopuille ajoittuvien viimeisimpien nimeämiskokousten jälkeen julkistettavat gallupit kertovat jo kohtuullisen varman suunnan.

Vasemmisto on näet kokonaisuutena hävinnyt kaikissa viimeisimmissä vaaleissa osuuttaan. Mikään ei osoita viisarin liikehtivän toisaalle presidentinvaaleissakaan.

Martti Ahtisaaren sanotaan kauniisti arkipäiväistäneen presidentti-instituution. Henkilöstä huolimatta uusi presidentti saattaa tehdä instituutiosta vielä arkipäiväisemmän. Siihen tähtää uusi perustuslaki. Mutta kansa tuntuu yläviistoon katsellen haikailevan johtajaa isolla J:llä...

ILPO KIURU
2.7.1999


POLITIIKKA-SIVULLE