Tax free-kaupan loppuminen synnyttää käytännön pulmia lentoyhtiöissä



Vaikka EU:n sisäisen tax free-kaupan loppuminen on ollut tiedossa jo pitkään, ovat käytännön järjestelyt laiva- ja lentoyhtiöissä jääneet viime tippaan. Esimerkiksi Finnairilla järjestelyt olivat vielä keskiviikkona pahasti kesken.


- Meillä oli vasta tänä aamuna käytettävissä tullin yleisohje, ja se on täynnä kysymysmerkkejä, kertoo Finnair Cateringin johtaja Kari Palomäki.

Viime hetken ongelmista ei kuitenkaan voi syyttää tullihallitusta, sillä kirjallisia ohjeita ei voitu antaa ennen kuin uudet lait oli vahvistettu. Tämä taas tapahtui vasta 24. kesäkuuta.

Torstaista alkaen EU:n sisäisessä laiva- ja lentoliikenteessä myytävistä tuotteista aletaan periä valmiste- ja arvonlisäveroa.

Verovapaita ovat edelleenkin tavarat ja palvelut, jotka kulutetaan lento- tai laivamatkan aikana. Verovapaus säilyy myös matkustettaessa EU:n ulkopuolelle, esimerkiksi Viroon. Ruotsinlaivoilla verottoman myynnin jatkuminen on turvattu siten, että kaikki laivat alkavat pysähtyä Ahvenanmaalla, joka ei kuulu EU:n veroalueeseen.

Viinipullot avattava

Lentoyhtiöt joutuvat ratkomaan monia pulmia, joista laivayhtiöiden ei käytännössä tarvitse kantaa huolta.

Yksi esimerkki käytännön ongelmatilanteesta ovat Palomäen mukaan lennon aikana nautittavaksi tarkoitetut alkoholijuomat, jotka siis edelleenkin säilyvät verovapaina. Ohjeiden mukaan juomat olisi tarjottava asiakkaille joko lasista tai avatusta pullosta, jotta niitä ei vietäisi ulos koneesta.

- Lyhyillä lennoilla juomat ovat meillä tarjottimilla, koska niitä ei kohtuullisessa ajassa kuitenkaan ehtisi tarjoilla. Jos ohjeita tulkitaan tiukasti, niin juomat pitäisi poistaa, koska ne eivät ole avattuja, Palomäki kertoo.

Makeisvero Suomeen

Jos tuotteita pidetään myynnissä vielä toisen valtion aluevesillä tai ilmatilassa, valmisteverot maksetaan tähän maahan. Jotta veroa ei maksettaisi kahteen kertaan, liikenneyhtiö voi jälkikäteen hakea Suomesta veronpalautusta, joka vastaa tänne maksettua valmisteveroa.

Pulmallisia ovat erilaiset kansalliset verot, jotka vaihtelevat maittain. Yksi tällainen on Suomessa perittävä makeisvero, jolle ei sellaisenaan löydy vastinetta muualta.

Uusien ohjeiden mukaan Suomesta toimitetuista makeisista on maksettava makeisvero Suomeen, vaikka makeiset myytäisiin toisen EU-jäsenmaan alueella.

- Emme ymmärrä, miten tällainen voi olla mahdollista. Jos me myymme Espanjassa makeisia, niin miksi Suomi perii siitä veroa, Palomäki ihmettelee.

Kahdenlaista tupakkaa

Vaikka Finnair poistaa koneista tupakan ja alkoholin myynnin Euroopan sisäisillä lennoilla, niitä on kuitenkin edelleen tarkoitus myydä lentokentillä.

Samoissa tax free-myymälöissä asioivat sekä EU:n ulkopuolelle matkustavat että sisäliikenteen asiakkaat. Myytävä tavara on kuitenkin molemmille samaa, ja verollisuus katsotaan vasta kassalla.

Tämä aiheuttaa kuitenkin ongelmia esimerkiksi tupakan myynnissä. Suomen tupakkalaki nimittäin edellyttää, että verollinen tupakka varustetaan hintalipukkeella tai pakkaukseen painettavalla tekstillä. Tällaista tupakkaa ei kuitenkaan enää voi myydä verottomana.

- Jos lipukkeet pitää olla, täytyy etukäteen selvittää, mikä tavara menee myyntiin verollisena ja mikä verovapaana, Palomäki kertoo.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että verottomalle ja verolliselle tupakalle pitäisi olla eri varastot, vaikka tupakka muuten olisi samaa laatua.

Alkoholituotteilla ei ole tätä ongelmaa, koska sama pullo kelpaa sekä verolliseen että verovapaaseen myyntiin. Finnairilla on laskettu, että tax free-kaupan loppuminen aiheuttaa vuodessa noin 80 miljoonan markan loven yhtiön tulokseen.

Euroopassa jopa 140 000 työpaikan on arvioitu häviävän Tax free-kaupan loppumisen myötä. Finnairilla ei Palomäen mukaan kuitenkaan ole tarkoitus ryhtyä irtisanomisiin.

STT-IA
2.7.1999


TALOUS -SIVULLE