USA:n keskuspankki nosti ohjauskorkoaan



Yhdysvaltojen keskuspankin avomarkkinakomitea nosti tiistaina odotetusti keskeistä ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksikköä eli 5,25 prosenttiin.


Avomarkkinakomitea arvioi koron nostamisen vähentävän inflaation vaaraa. Prosenttiyksikön neljänneksen nousi ns. yönylilainojen korko.

Lisäksi avomarkkinakomitea nosti harvemmin käytettyä diskonttokorkoa samoin 0,25 prosenttiyksikköä eli 4,75 prosenttiin. Tämä oli ensimmäinen diskonttokoron nosto sitten vuoden 1991 helmikuun.

Useimmat asiantuntijat olivat odottaneet yönylikoron nostamista, mutta diskonttokoron nousua pidettiin hiukan yllättävänä.

Jo ennen virallista ilmoitusta yönylikoron nostamisesta arveltiin, että keskuspankki, FED, halunnee ennakolta hivuttaa korkotasoa hieman ylöspäin.

- Keskuspankki pelkää, että jos vahvana jatkunut tuottavuuden kasvu hidastuu, palkkapaineet purkautuvat hintoihin. Kyse on siten ennalta ehkäisevästä toimesta, arvioi tiistaina päivällä analyytikko Tommi Salminen Meritasta.

Salmisen mukaan 0,25 prosenttiyksikön koron nostolla ei ole reaalitalouden kannalta suurta merkitystä. Lyhyissä koroissa ja osakkeiden hinnoissa tämänsuuruinen korkomuutos on ollut mukana useita viikkoja.

Markkinoilla 90 prosenttia analyytikoista odotti prosenttiyksikön neljänneksen nostoa. Fedin edustajat ovat jo keväästä saakka arvioineet, että viime syksyn yhteensä 0,75 prosenttiyksikön koronlasku ei enää puolusta paikkaansa.

Fed laski viime syksynä syys-, loka- ja marraskuussa ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksikköä 4,75 prosenttiin. Viime kesäkuussa keskuspankki teki ensimmäisen korjauksen nostamalla korkoa 0,25 prosenttiyksikköä viiteen prosenttiin.

STT-IA
25.8.1999


TALOUS -SIVULLE