Korhonen on sujut Suomen kanssa - Presidenttiehdokkuus ei enää kiinnosta

Keijo Korhonen muistelee Kekkosta ja ulkopolitiikkaa

Maanantaina julkistetussa kirjassaan Korhonen katsoo, että Suomen nykyinen ulkopoliittinen johto vastustaa puolueettomuutta samoilla perusteilla kuin sitä vastustettiin 1970-luvulla. Samat henkilöt halusivat 1970-luvulla myötäillä Moskovaa, nyt Brysseliä.

Korhonen nimeää joukon 1960- ja 70-lukujen radikaaleja, jotka vaativat silloin Suomelle uutta ulkopolitiikkaa, ja jotka nyt ovat liittämässä Suomea läntisiin liittoutumiin.

Heitä ovat Korhosen mukaan mm. pääministeri Paavo Lipponen (sd.), kauppa- ja teollisuusministeri Erkki Tuomioja (sd.), ulkoministeriön poliittinen alivaltiosihteeri Jaakko Blomberg ja presidentin kansliapäällikkö Jaakko Kalela.

- Näiden notkeaniskaisten herrojen korvissa oli puolueettomuuspolitiikka 70-luvulla ruma ja kauhistuttava sana, itsestään isästä Perkeleestä. Saattoihan se loukata Moskovaa.

- Samojen herrojen korvissa on puolueettomuuspolitiikka nytkin ruma sana, isästä Perkeleestä edelleen lähtöisin. Saattaahan se loukata Brysselissä. Vähänpä ovat maailma ja Suomi muuttuneet, Korhonen kirjoittaa.

Korhonen ei ole vieläkään hyväksynyt Suomen liittymistä EU:n jäseneksi. Korhonen vastusti jäsenyyttä niin, että asettui mm. jäsenyyden vastustajien presidenttiehdokkaaksi vuoden 1994 vaaleissa. Nykyisin Korhonen on jättänyt Suomen ja toimii professorina Yhdysvalloissa.

Kekkonen erotti ulkoministerinsä

Muistelmissaan, joiden alaotsakkeena on Korhonen Kekkosen komennossa, Korhonen kertoo toiminnastaan ulkoministeriön poliittisella osastolla, Suomen YK-suurlähettiläänä ja lyhytaikaisena ulkoministerinä 1970-luvun lopulla.

Korhonen oli ulkoministerinä Miettusen vähemmistöhallituksessa vuosina 1976-77. Korhonen kertoo, kuinka hänen ministerinuransa päättyi hänet tehtävään ottaneen presidentti Urho Kekkosen puhutteluun.

Kekkonen sanoi kuulleensa, että Korhonen ei tule toimeen venäläisten kanssa, joten hänen on jätettävä ministerin paikka.

Korhonen epäilee joutuneensa ajojahdin uhriksi. Syyllisiksi hän nimeää hänen jälkeensä ulkoministeriksi nousseen Paavo Väyrysen, silloisen presidentin kansliapäällikön Juhani Perttusen ja silloisen Neuvostoliiton Suomen-suurlähettilään Vladimir Stepanovin.

Korhonen arvioi muutaman kuukauden kokemuksen perusteella mm. ulkoministerin tehtäviä Suomessa.

- Ei Suomen ulkoministerin tehtävä kovin vaikea ole. Siitä kyllä selviytyy vallan hyvin henkilö, jolla on jonkin verran tervettä järkeä, joka osaa kohtalaisesti jonkinlaista englantia ja välttävästi ruotsia, joka malttaa kuunnella ulkoasiainministeriön virkamiesten neuvoja, joka jatkaa matkustaa ja rähjääntyä maailmalla, joka kykenee istumaan luvuttomat viralliset ateriat läpi kyllästymistään paljastamatta ja joka ylipäätään hallitsee siistit kansainväliset sisätavat eikä juo itseään pöydän alle, Korhonen kuvaa.

Kekkonen ei luopunut Korhosesta, vaikka erotti ministerinsä. Hän nimitti tämän luottomiehekseen ulkoministeriöön poliittiseksi alivaltiosihteeriksi kertomatta asiasta ulkoministeri Väyryselle.

Korhonen on sujut Suomen kanssa

Asettuminen toisen kerran presidenttiehdokkaaksi ei kiinnosta Korhosta, joka vuoden 1994 vaaleissa sai viidenneksi eniten eli lähes 190 000 ääntä kansanliikkeen ehdokkaana.

Muistelmakirjansa Sattumakorpraali julkistamistilaisuudessa maanantaina Helsingissä Korhonen kysyi, kuka on enää kiinnostunut presidenttiehdokkuudesta, kun tasavallan presidentin valtaoikeudet on riisuttu.

Korhosta ovat haikailleet presidenttiehdokkaakseen mm. perussuomalaiset, jotka nimeävät ehdokkaansa puoluevaltuustonsa kokouksessa syyskuussa. Korhosen mielestä presidentti ei enää pysty vaikuttamaan Suomen asioihin, vaikka haluaisi ja osaisi.

- Minusta on jokseenkin yhdentekevää, kuka siellä Mäntyniemessä löhöää seuraavat kuusi vuotta. Tarvitaan toki tuuliviiri EU-Suomen katolle heilumaan, tarvitaan lounaansyöjä ja ulkomaanelävien tapaaja. Jos jotain kiinnostaa, antaa yrittää sinne vaan, Korhonen sanoi.

Vuonna 1994 tilanne oli Korhosen mielestä toinen. Presidentti olisi pystynyt estämään EU-jäsenyyden.

Sveitsin järjestelmä Korhosen mieleen

Entinen ulkoministeri, pitkäaikainen ulkoministeriön virkamies ja yliopistoprofessori pitää parhaana Suomelle nyt Sveitsin järjestelmää, jossa poliitikot valitsisivat eduskunnassa keskuudestaan vuodeksi presidentin.

- Näin lähes jokainen poliitikko pääsee presidentiksi ja kukaan Suomessa eikä varsinkaan ulkomailla tiedä kuka sinä vuonna sattuu presidentti olemaan, Korhonen sanoi.

Yhdysvalloissa professorina toimiva Korhonen sanoi viihtyvänsä hyvin Suomessa, mutta huonosti EU-Suomessa. Otavan kustantamassa kirjassaan hän sanoo tekevänsä sujut Suomen valtiovallan kanssa.

Kirja sisältää lukuisia henkilöluonnehdintoja suomalaisista poliitikoista ja ulkoasiainhallinnon virkamiehistä, eikä heidän henkilökohtaisia asioitaankaan ole unohdettu. Korhonen kertoi tehneensä kirjan epätieteellisellä tavalla eli aluksi ilman muistiinpanojaan tai muuta lähdemateriaalia.

Kirjassa käsitellään paljon presidentti Urho Kekkosta ja Suomen ulkopolitiikan hoitoa 1960-luvulta lähtien. Korhonen sanoi julkistamistilaisuudessa, että kyseisen ajan tapahtumia tunnetaan heikosti.

Hän kutsui ajanjaksoa 20-vuotiseksi talvisodaksi, jossa ulkoministeriö joutui puolustamaan julkisuudessa hyviä suhteita Neuvostoliiton kanssa, mutta samalla taistelemaan neuvostoliittolaisten painostusyrityksiä vastaan.

STT-IA
20.8.1999