Leonialle perusteilla eettinen sijoitusrahasto



Leonia-pankki on tuomassa tänä syksynä markkinoille maailmanlaajuisen eettisen sijoitusrahaston, joka täyttää kirkon sijoitustoimintaa varten laaditun eettisen ohjeiston.


Kirkon ohjeisto julkistettiin keskiviikkona. Leonia-pankin pankinjohtaja Maarit Näkyvä oli yksi ohjeistoa laatineen työryhmän jäsenistä. Pankinjohtaja Näkyvä kertoi, että Leonia suunnittelee kaikille avointa rahastoa yhteistyössä Deutsche Bankin omaisuudenhoitoyhtiön DWS:n ja sveitsiläisen Sustain Ability Asset Managementin kanssa.

Nämä Leonian pitkäaikaiset yhteistyökumppanit valitsevat maailmalta sijoitusyhtiölle eettiset sijoituskohteet.

- Suomalaisilla pankeilla ei ole mahdollisuuksia lähteä yksin tällaiseen projektiin. Olemme Leoniassa tulleet siihen tulokseen, että käytämme hyväksemme näihin asioihin keskittyneitä ammattilaisia, Näkyvä viittaa yhteistyökumppaneihin.

Näkyvän mukaan eettisten sijoituskohteiden määrä tulee pysyttelemään mieluummin kymmenissä kuin sadoissa. Enimmillään sijoituskohteita tulee olemaan hiukan toista sataa.

Suomen tähän saakka ainoat eettiset sijoitusrahastot ovat Gyllenberg Rahastoyhtiön ympäristörahasto ja erikoissijoitusrahasto, jotka tulivat Suomen markkinoille vuosi sitten. Lisäksi meillä on tuulivoimaan ja luomuviljelyyn erikoistunut pieni Eko-Osuusraha.


Eettisen sijoittamisen historiaa

Yhdysvalloissa sijoituskohteita on valittu kauimmin eettisten periaatteiden mukaan. 1920-luvulla ensimmäiset Yhdysvaltain kirkot kieltäytyivät sijoittamasta rahojaan alkoholiin ja muuhun epäeettisenä pitämäänsä toimintaan.

60- ja 70-luvuilla Vietnamin sota sai aikaan sen, että suuri joukko sijoittajia suhtautui kielteisesti aseteollisuuteen eikä rahoittanut yrityksiä, joilla oli sormensa aseteollisuudessa.

70- ja 80-luvuilla sijoittajaryhmien boikottiin joutui apartheidia harjoittava Etelä-Afrikka.
- 90-luvulla ovat ympäristökysymykset nousseet esille eri puolilla maailmaa, Näkyvä mainitsi.

Yhdysvalloissa kymmenkunta prosenttia julkisista rahoista sijoitetaan tiettyjen eettisten kriteereiden mukaan. Saksalaiset sijoittavat eettisiin rahastoihin noin kaksi prosenttia uudesta rahastoihin sijoitettavasta pääomasta.

Kirkon sijoitustoiminnan eettisissä ohjeissa todetaan, että kirkon tulee välttää sijoittamista tiettyihin toimialoihin.

- Näitä ovat yritykset, joiden liiketoiminta tai merkittävä osa siitä keskittyy esimerkiksi aseteollisuuteen, alkoholin valmistukseen, tupakkateollisuuteen, uhkapeleihin tai pornografiaan.

STT-MH
20.8.1999


TALOUS -SIVULLE