SDP:n ryhmä kyseenalaistaa asuntosijoittajien veroedun



Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä ei innostu asuntolainojen korkovähennyksen yleisestä poistamisesta. Tampereella torstaina kesäkokouksensa päättänyt ryhmä ilmoitti, ettei sellainen käy päinsä yksittäisenä asuntopoliittisena toimena.


SDP:n ryhmä haluaa kuitenkin selvittää, voidaanko vähennysoikeus poistaa sijoitusasunnoilta, jolloin verohyödyn saisivat vain omistamassaan asunnossa itse asuvat.

Ryhmä päätyi lopulta vaatimaan vain asian selvittämistä, koska asuntosijoittajien rokottamisessa nähtiin myös ongelmia. Se voisi esimerkiksi johtaa vuokra-asuntojen määrän vähentymiseen.

- Voi tulla ongelmia ja seurausvaikutuksia, jotka pitää selvittää, ryhmän puheenjohtaja Antti Kalliomäki sanoi.

Kokouksen kannanotossa kiirehditään "kokonaisvaltaisia ratkaisuja" asuntopulan helpottamiseksi ja asuntojen hintojen nousun hillitsemiseksi. Hallituksen tarkoituksena on saada sellaisia aikaan vielä elokuun kuluessa.

Pääministeri Paavo Lipponen pyrki rauhoittelemaan korkovähennyspuheiden hermostuttavia asuntovelallisia.
- Asuntovelkaisten ei tarvitse olla huolissaan siitä, että tässä ollaan puuhaamassa jotakin sellaista, mikä romuttaisi heidän taloutensa.

Lipponen huokaisi, että asuntopoliittinen keskustelu on kuumentunut enemmän kuin asuntomarkkinat.


Opiskelijoiden asumistuesta neuvotellaan vielä

Hallituksen budjettiesityksessä eniten nurinaa SDP:n ryhmässä aiheutti opiskelijoiden asumistuen leikkaukset, joita pidettiin kohtuuttomina.

Sosialidemokraatit ehdottavatkin, että eduskunnassa neuvoteltaisiin vielä tilanteen korjaamisesta. Ajatuksena on, että opiskelijoille alettaisiin maksaa asumistukea myös kesäkuukausien ajalta. Tämä vastaisi sosialidemokraattien mielestä hallitusohjelmaan kirjattua linjausta.

SDP:n ryhmä väläyttää vasemmistoliiton tapaan myös kirkon verotulojen leikkaamista. Ryhmän mielestä kirkon osuutta yhteisöveron tuotosta on syytä arvioida samalla, kun kuntatalouden tilasta tehdään kokonaisarvio syksyn veroratkaisujen jälkeen.

Pääministeri Lipponen tuntui olevan varsin tyytyväinen budjettiesityksen hallituspuolueiden eduskuntaryhmissä saamaan vastaanottoon.

- Budjettia ei yleisesti ottaen haluta avata. On joitakin kipukohtia, joista varmasti on syytäkin keskustella senkin takia, että selvitykset ovat vielä puutteellisia esimerkiksi juuri siitä, mitä vaikutuksia opiskelijoiden asumistukimuutoksilla on, Lipponen sanoi.

STT-IA
20.8.1999


POLITIIKKA -SIVULLE