Työttömien määrä vähenee edelleen



Työllisiä oli heinäkuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 71 000 henkeä enemmän kuin vuotta aiemmin.


Palkansaajien määrä nousi 84 000:lla viime vuoden heinäkuusta, kun taas yrittäjien määrä väheni 13 000:lla. Jatkuvaa kokoaikatyötä tehneiden palkansaajien määrä lisääntyi 55 000:lla ja osa- ja määräaikaisten lähes 30 000:lla. Työvoimatoimistoihin ilmoitettiin heinäkuussa 17 000 uutta avointa työpaikkaa eli sama määrä kuin viime vuoden heinäkuussa.

Työllisyysaste eli työllisten osuus 15-64-vuotiaista kasvoi vuodessa 1,8 prosenttiyksikköä 69,7 prosenttiin. Kesäkuukausina työllisyysaste on kausiluonteisesti korkeimmillaan. Kausivaihtelusta tasoitettu työllisyysaste oli heinäkuussa 66,0 prosenttia.

Toimialoista työllisyys lisääntyi heinäkuussa eniten liike-elämän palveluissa, rakentamisessa sekä julkisissa ja muissa palveluissa. Työpaikat lisääntyivät kaikissa lääneissä.

Työttömiä oli työvoimatutkimuksen mukaan heinäkuussa 227 000 eli 38 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyysaste oli 8,6 prosenttia. Se oli 1,5 prosenttiyksikköä alempi kuin viime vuoden heinäkuussa. Miesten työttömyysaste oli 8,3 ja naisten 8,9 prosenttia. Kausivaihtelusta tasoitettu työttömyysaste oli heinäkuussa 9,8 prosenttia.

Työvoimatoimistoissa oli heinäkuun lopussa kaikkiaan 366 000 työttömyysturvalain ja työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni viime vuoden heinäkuusta noin 23 000 hengellä.

Työttömyys laski kaikkien työvoima- ja elinkeinokeskusten alueilla. Työvoimapoliittisilla toimenpiteillä sijoitettujen määrä väheni viime vuoden heinäkuusta 6 000:lla. Toimenpiteiden piirissä oli 3,6 prosenttia työvoimasta.

Työvoimatutkimuksen mukaan 15-24-vuotiaitten työttömyysaste - työttömien osuus työvoimasta - oli 13,6 prosenttia eli 2,0 prosenttiyksikköä alempi kuin vuotta aiemmin. Työttöminä työnhakijoina työvoimatoimistoissa oli 55 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä laski edellisvuodesta 2 000 henkeä.


Työvoimatutkimuksen ja työnvälitystilaston erot

Työllisyystilannetta seurataan kuukausittain sekä Tilastokeskuksen otantaan perustuvalla työvoimatutkimuksella että työministeriön työnvälitystilastolla, joka on rekisteripohjainen tilasto. Työnvälitystilasto kuvaa kuukauden viimeistä arkipäivää, työvoimatutkimuksen tiedot kuvaavat kuukauden 15. päivän sisältävää viikkoa.

Työvoimatutkimuksessa noudatetaan Kansainvälisen työjärjestön ILO:n tilastointisuosituksia ja Euroopan unionin tilastoviraston Eurostatin edellyttämiä käytäntöjä. Työnvälitystilasto perustuu lainsäädäntöön ja hallinnollisiin määräyksiin.

Työvoimatutkimuksen työttömyyden tilastointiperusteet poikkeavat työnvälitystilaston perusteista työnhaun aktiivisuuden ja työmarkkinoiden käytettävissä olon osalta. Tämän vuoksi työttömien työnhakijoiden määrä ja ILO:n suosituksen mukaan laskettu työttömien määrä eroavat toisistaan.

Ero Tilastokeskuksen ja työministeriön heinäkuun työttömyyslukujen välillä oli samaa suuruusluokkaa kuin vuotta aiemmin. Ne työttömät työnhakijat, joiden yhteydenotosta työvoimatoimistoon on kulunut kauemmin kuin neljä viikkoa ja jotka eivät muullakaan tavoin ole etsineet työtä, tilastoidaan työvoimatutkimuksessa yleensä piilotyöttömiin.

Toisaalta ILO:n suosituksen mukaan työttömiksi tilastoidaan myös sellaiset henkilöt, jotka etsivät työtä jollain muulla tavoin kuin työvoimatoimiston kautta.

Työvoimatutkimuksessa tilastoidaan piilotyöttömiksi ne henkilöt, jotka voisivat ottaa työtä vastaan, mutta eivät kuitenkaan aktiivisesti etsi työtä. Piilotyöttömät jaetaan työvoimatutkimuksessa kahteen ryhmään.

Työnhausta luopuneita ovat ne, jotka ilmoittavat etteivät ole etsineet työtä koska arvelevat, ettei työtä ole tarjolla.

Muihin piilotyöttömiin luetaan ne, jotka eivät hae työtä opintojen, lastenhoidon tai jonkun muun syyn vuoksi, mutta olisivat kuitenkin valmiit ottamaan vastaan työn mikäli työpaikkaa tarjottaisiin. ILO:n suosituksen mukaisesti piilotyöttömät tilastoidaan työvoimaan kuulumattomiksi.

Työvoimatutkimukseen perustuvat luvut sisältävät otannasta aiheutuvaa satunnaisvaihtelua. Esimerkiksi työttömyysasteen 95 prosentin luottamusväli on noin plus miinus 0,5 prosenttiyksikköä. Työttömien määrän luottamusväli on noin plus miinus 15 200 henkeä.

IA
20.8.1999


TALOUS -SIVULLE