Viro NATO-tiellä



Viro aikoo sijoittaa Baltian ilmatorjuntajärjestelmän luomiseen 1,5 miljardia kruunua (0,6 mrd mk) vuoteen 2005 mennessä. Maa on myös nostamassa puolustusmäärärahansa NATO:n edellyttämään kahteen prosenttiin bruttokansantuotteesta.


NATOon liittyviä kysymyksiä pohtiva ministeriryhmä kokoontui keskiviikkona ensimmäisen kerran pääministeri Mart Laarin johdolla. Pääministeri Laarin mukaan puolustusvoimien kehittäminen on hallituksen ykkösasia nyt ja lähivuosina.

Hän muistutti myös, että puolustusmenoihin sijoitettavat varat jäävät Viroon. Suurelta osin ne ovat hänen mukaansa investointeja, joilla on myös työllistävä vaikutus.


Tarkat suunnitelmat

Laar painotti, että ennen mitään päätöksiä on laadittava tarkat kehityssuunnitelmat.
- Jos niitä ei ole, tuhlataan varoja vain turhiin asioihin. Vasta harkittujen suunnitelmien jälkeen on hyödyllistä nostaa puolustusbudjetti tavoiteltuun kahteen prosenttiin.

Laarin mukaan Viron suhteet puolustusliitto NATO:on ovat tällä hetkellä vankalla pohjalla.
- Se on myös meidän tulevaisuutemme tae, hän vakuutti.

Viro pyrkii siihen, että maa voisi esittää omat suunnitelmansa loppuun vietyinä niin varhain, että päätöksiä täysjäsenyydestä olisi mahdollista tehdä NATO:n huippukokouksessa vuonna 2002.


Yhteinen ilmavalvonta

Baltian maat suunnittelevat ensi vuosikymmenen puoliväliin mennessä yhteistä ilmavalvontajärjestelmää. Eesti Päevälehden mukaan järjestelmän kokonaishinta on noin 1,5 miljardia kruunua.

Järjestelmä käsittäisi Viron osalta suuren keskustietokoneen, yhteisen ilmavalvontakeskuksen, kaukovalvontatutkan sekä tarvittavat lähivalvontatutkat. Yhteisen Baltnet-valvontaverkon luomisen jälkeen Viron on määrä hankkia 6-12 kevyttä torjuntahävittäjää.

Viron NATO-ryhmään kuuluvat Laarin lisäksi ulkoministeri Toomas Hendrik Ilves, puolustusministeri Jüri Luik, valtiovarainministeri Siim Kallas, sisäministeri Jüri Möis ja oikeusministeri Märt Rask.

Ryhmä kokoontuu seuraavan kerran 8. syyskuuta. Eri maiden alustavat suunnitelmat on tarkoitus saada joulukuussa pidettävän puolustusministerikokouksen pohdintaan.

STT-MH
20.8.1999


ULKOMAAT -SIVULLE