Kuninkaallista perheenlisäystä odotetaan innolla

Tanskassa Euroopan vanhin monarkia



Euroopan vanhin monarkia voi hyvin Tanskassa. Vuodesta 940 juutteja hallinneet kuninkaalliset ovat perin suosittuja, ja nyt kiinnostusta nostaa vielä uuden kuninkaallisen syntymän odotus.


Tanskan kuningassukua elähdyttää pian aasialainen verenperintö. Hongkongista kotoisin oleva Alexandra Manley synnyttää nuoremmalle prinssille Joachimille lapsen. Perillisen laskettu syntymäaika on syyskuussa.

Manley singahti julkisuuteen neljä vuotta sitten täydestä tuntemattomuudesta, kun hän alkoi seurustella prinssin kanssa. 34-vuotias Manley on kiinalaisen isän ja itävaltalaisen äidin tytär.

Jochimin ja Alexandran lapsi sijoittuu kruununperimyksen järjestyksessä kolmanneksi. Edellä ovat 29-vuotias Joachim sekä tämän isoveli, 30-vuotias - ja juuttien huoleksi yhä naimaton - kruununprinssi Frederik.

Tanskalaisten hartaasti odottama lapsi on Gl ensimmäinen seitsemännen polven edustaja. Tämä kuningashuone on hallinnut Tanskaa vuodesta 1863.

Juuttien kuninkaallisilla löytyy sukulaisia monen Euroopan maan monarkioissa. He ovat sukua niin Britannian, Ruotsin, Norjan, Alankomaiden, Kreikan kuin Espanjankin kuninkaallisille.

Tanskaa hallitsee 59-vuotias kuningatar Margareeta. Hänen hallituskautensa on ollut Euroopan nykymonarkeista toiseksi pisin brittien Elisabetin jälkeen. Margareetan puoliso on prinssi Henrik.

Eksoottista lisäväriä

Kuninkaallisten suosiosta Tanskassa kertoo mm. se, että maan viikkolehdet ovat odottaneet selvää levikkien kasvua sen jälkeen, kun Alexandran raskaus julkistettiin maaliskuun lopussa.

Jo Joachimin ja Alexandran romanssi toi vuonna 1995 viikkolehdille muhkean lisäpotin. Esimerkiksi Billed Bladet -lehden levikki kohosi oitis 13 prosenttia.
- Alexandra toi jotakin eksoottista kuningasperheeseen, luonnehtii lehden edustaja Flemming Jeberg.

Kuninkaallinen raskaus on hänen mukaansa tuonut tähän mennessä noin kymmeneksen lisälevikin, mutta todellinen vaikutus näkyy Jebergin mukaan vasta lapsen synnyttyä.
- Tanskalaiset janoavat nähdä valokuvia vastasyntyneestä kuninkaallisesta.

Briteille mallia

Kuninkaallisten asema ja etenkin arvostus onkin Tanskassa täysin toista maata kuin Britanniassa. Siinä missä brittikuninkaalliset ovat ajautuneet kriisistä toiseen, juuttien kuningashuone on välttänyt skandaalit.

- Tanskan kuninkaallinen perhe on hiljainen ja käyttäytyy hyvin, kuvailee Se og Hör -lehden Kim Bretov.

Mielipidetiedustelut kertovat, että yhdeksän kymmenestä tanskalaisesta haluaa maahansa mieluummin monarkian kuin tasavallan.

Margareetan aika on nostanut monarkian suosiota Tanskassa erittäin selvästi. Kun hän peri kruunun isältään Frederik IX:ltä v. 1972, puolet tanskalaisista kannatti kyselyissä tasavaltaa.

Omalta osaltaan myös tulokas Alexandra on ollut oiva PR-valtti Tanskan monarkialle.
- Hän on kuin satuprinsessa, ja erittäin hyvä tehtävissään. Alexandra on avoin ja hänessä on charmia. Hän onkin äärimmäisen suosittu, arvioi Politiken -lehden Peter Thygesen.

Tanskalaismonarkkien nauttimasta arvostuksesta saatiin osoitus 16. huhtikuuta, jolloin kuningatar Margareeta vietti syntymäpäiväänsä.

Palatsin lähialueen liikenne tukkeutui Kööpenhaminassa kahdeksi tunniksi, kun kansanjoukot olivat kerääntyneet paikalle. Kaikki halusivat nähdä vilauksen kuninkaallisesta perheestä, joka näyttäytyi syntymäpäivien perinteen mukaan palatsin parvekkeella.

STT-IA
21.5.1999


ULKOMAAT -SIVULLE