Tapahtui näinä päivinä…



Yhdysvaltoihin "lakimiehiltä kielletty alue"

Yhdysvaltoihin on perustettu lakimiehistä vapaa alue. Kalifornian uusi Fairway Oaksin lähiö on päättänyt, että lakimiehillä ei ole asiaa sen alueelle.

Lakimieskielto sai - kuinkas muuten - erään asianajan nostamaan syytteen. Tuomari kuitenkin päätti asian Fairway Oaksin hyväksi: heillä on oikeus julistaa yhteisönsä lakimiehiltä kielletyksi.

Syytteen nostanut asianaja Timothy Liebaert ei aio hyväksyä ammattikuntansa porttikieltoa. Hän valittaa päätöksestä.

- Tämä on tärkeä yhteiskuntapoliittinen kysymys. Kyse on siitä, voidaanko joiltakin evätä palvelut heidän ammattinsa perusteella, Liebaert jyrisi. Liebaert oli yrittänyt ostaa itselleen asuntoa Fairway Oaksista.


Suojaliivi rintavan naispoliisin piina

Brittiläinen naispoliisi on joutunut pienentämään rintojaan, koska poliisin suojaliivin pitäminen kävi hänelle liian kivuliaaksi. 36-vuotias Jackie Smithies kertoo, että yhteensä noin kahden kilon poistaminen rinnoista auttoi.
- Nyt ne eivät enää tunnu kahdelta sykkivältä melonilta, kun otan varusteet pois päältäni, Manchesterissa työskentelevä Smithies totesi.

Manchesterin poliisin edustaja myönsi, että varusteet eivät sovi ongelmitta kaikille lainvalvojille.
- Pulmia tulee aina olemaan, koska ihmiset ovat eri kokoisia ja muotoisia, poliisin puhemies muistutti.


Optinen harha aiheutti paniikin Kiinassa

Pilvenpiirtäjistä on yllättäviäkin haittoja. Kiinan Shenzenissä tuhannet ihmiset pakenivat paniikissa, kun kaupungin jättirakennus näytti kaatuvan heidän päälleen. Sama optinen harha aiheutti paniikin tällä viikolla kahteen eri kertaan, kertoi virallinen Wenhui -päivälehti.

Maanantaina iltapäivällä syntyi massapaniikki, kun ihmiset lähtivät juoksemaan huutaen "rakennus kaatuu!". Kaupungin liikenne sekaantui pahoin. Sama harha aiheutti toisella kertaa hieman pienemmän kaaoksen.

Asiantuntijat arvioivat, että illuusio pilvenpiirtäjän kaatumisesta syntyi, koska taivaan pilvet liikkuivat harvinaisen nopeasti.


Tv toi syömishäiriöt Fidzille?

Tutkijat uskovat, että television tulo Fidzi-saarille on lisännyt selvästi maan teinityttöjen syömishäiriöitä. Anoreksia ja bulimia ovat viime vuosina yleistyneet saarivaltion nuorilla naisilla.

Fidziläisten syömishäiriöitä on tutkittu Harvard Medical Schoolin professorin Anne Beckerin johdolla. Hänen mukaansa 74 prosenttia Fidzin tytöistä kokee nyt olevansa liian iso tai liian lihava.

Tv-lähetykset Fidzillä alkoivat vuonna 1995. Maan yhden kanavan tv tarjoaa mm. jenkki- ja brittisarjoja kuten Melrose Place, Teho-osasto ja Xena: soturiprinsessa.

Fidziläiset ovat perinteisesti pitäneet arvossa tukevuutta sekä miehillä että naisilla. Becker arvioi, että tytöt ovat tv:n tulon myötä tulleet tietoisemmiksi länsimaisista kauneusihanteista.
- Toivon, ettei tämä ala muistuttaa 1800-luvun tilannetta, jolloin britit toivat Fidzille tuhkarokon. Siitä kehittyi valtava vitsaus, Becker vertaa.

Hän myös muistuttaa, että vielä vuosikymmen sitten laihdutuskuuri oli Fidzillä täysin tuntematon ilmiö.


Brittiaateli ei juurikaan siniveristä

Britannian aatelistoa odottaa jälleen yksi kolaus. Saarivaltion aateliset listaava opus julkistaa ensi kertaa aatelissuvut, joissa on avioliiton ulkopuolista verenperimää.

Siniverisenä itseään pitävä brittiaateli ei ole juurikaan puhdasveristä. Liki puolet nykyaatelista kantaa syrjähypyn seurauksena ulkopuolisen äidin tai isän geenejä.

Aisankannattajien ja lehtolapsien suvuista tulevien nykyisten aatelisten nimet tulevat julki ensi viikolla. Heidät listataan Burke's Peerage and Baronage -teoksen uudessa laitoksessa. Opus on kirjannut aatelisten sukuhaarat jo vuodesta 1826. Lapsen tuottaneista syrjähypyistä on kuitenkin tähän asti tahdikkaasti vaiettu.


Valmistaja: Hitler-makeinen pysyy myynnissä

Kanadalainen makeisten jakelufirma ei aio poistaa myynnistä karamellia, jonka kääreessä on Adolf Hitlerin kuva. Hitler-makeinen on aiheuttanut protesteja, ja eräs Nova Scotian pikkukaupunki poistatti sen jo kauppojensa hyllyiltä.

Hitler-makeinen on kuitenkin ollut myös myyntimenestys. Tofita-nimisen makeisen päällyspaperissa nähdään lammasmaisen ilmeen ottanut Hitler, joka pitää toisessa kädessään päivänkakkaraa. Toinen käsi on selän takana ja siinä Hitlerillä on yhdeksänsiimainen ruoska.

- Kuvassa ei ole mitään, mikä saisi Hitlerin näyttämään hyvältä, totesi Aydin Eryuzlu, joka edustaa Tofitaa valmistavan turkkilaisen makeisyrityksen kanadalaista tukkua.


Tuomioistuin: Marsilaisilla ei oikeudellista asemaa

Kanadalainen tuomari on julistanut, että marsilaisilla ei ole oikeudellista asemaa maapallon tuomioistuimissa.

Ontarion korkeimman oikeuden tuomari hylkäsi oikeusjutun, jossa kantaja väitti joutuneensa mm. Kanadan puolustusministerin ja pankkien tappolistalle, koska hän on marsilainen. 34-vuotias myyntipäällikkö Rene Joly kertoo, että Kanadan Saksassa olevat sotilaat ovat asentaneet hänen päähänsä mikrosirun.

Koska Joly on julistanut olevansa marsilainen, hänellä ei tuomarin mukaan voi olla oikeudellista asemaa tuomioistuimessa.
- Kyllä, olen geneettisesti marsilainen. Tuomarin päätös on käytännössä sama kuin hän ei olisi tehnyt mitään. Se, että annamme näiden rikosten jatkua, on hyvin paha juttu, yliopistotaustan omaava Joly valitti.


Varastetut eläimet ihmisten vaatteissa

Trinidadin poliisi on löytänyt henkilöautosta yhden lampaan ja kolme pukkia, jotka oli puettu ihmisten vaatteisiin. Varastetut eläimet yhytettiin, kun eläimet vienyt voro hylkäsi autonsa poliisin takaa-ajon jälkeen.

Viranomaiset tiesivät etsiä sarvipäitä. Chaguanasissa asuva maanviljelijä oli tehnyt ilmoituksen eläintensä varkaudesta. Poliisi arvioi, että voro oli pukenut eläimet vaatteisiin, jotta autossa matkaavia elikoita luultaisiin ihmisiksi.


Iäkkäin Mount Everestin valloittaja

Maailman korkein vuorenhuippu Mount Everest on saanut tähän asti iäkkäimmän valloittajansa. 60-vuotias Lev Sarkisov kipusi 8 848 metriä korkean jättivuoren huipulle 12. toukokuuta. Sarkisov tuo kunniaa samalla kertaa kahdelle maalle, sillä hänellä on sekä Georgian että Armenian passit.

Ikäennätys syntyi mahdollisimman niukalla erolla: Sarkisov oli huipulle noustessaan 60 vuoden ja 161 päivän ikäinen. Edellinen ennätys oli espanjalaisella Ramon Blancolla, joka oli huipulle päästessään yhden päivän Sarkisovia nuorempi. Sarkisovin kanssa Mount Everestin valloitti kolme muuta vuorikiipeilijää.

Vuorten kuninkaan vaarat ovat nekin tulleet esiin jälleen viime päivinä. Mount Everestiltä etsitään kadonneeksi ilmoitettua 22-vuotiasta brittikiipeilijää.

Koonnut: IA
21.5.1999


ULKOMAAT -SIVULLE