Tyylikkäänä lakkiaisiin ja ammattiin valmistujaisiin



Koulujen päättäjäiset ovat taas tuota pikaa. Ylioppilaat juhlivat ruusuineen ja valkolakkeineen. Melkoinen määrä nuoria saavuttaa myös ammattipätevyyden erilaisista opinahjoista. On aika juhlia monivuotista uurastusta.


Kevätjuhlia ei kannata pilata huolimattomalla pukeutumisella. Hyvä vaate korostaa kantajansa hyviä puolia, tuo esille nuoruuden ja on laadukas.

Kevään ja tulevan kesän värimaailmassa on kosolti harmaan eri vivahteita, joita piristetään vahvoilla tehosteväreillä. Näitä ovat mm. pinkki, ruohonvihreä, keltainen ja turkoosi. Valkoisen vivahteet ovat hienostuneita ja tummat puolestaan tuovat pukeutumiseen arvokkuutta.

Pastellisävyt ovat pehmeitä ja romanttisia. Yksivärisyydelle vaihtoehtoja etsiville on tarjolla mm. eksoottisia kuvioita sekä utuisia kasveja ja kukkia.

Pellava kesän hittimateriaali

Pellava on nyt hittimateriaali, kerrotaan Muotikaupan liitosta. Siitä valmistetaan kotelopukuja, jakkupukuja, miesten pukuja ja housuasuja. Kankaana pellava on mukavan viileä ja siinä on kaunis kiilto.

Rypistyvyys saattaa kuitenkin aiheuttaa ongelmia. Niiden välttämiseksi kannattaa valita tuote, jossa on esimerkiksi noin 10 prosenttia pellavaa.

Nuoret naiset pukeutuvat tyttömäisiin, läpikuultaviin mekkoihin. Niille antaa mielenkiintoisen lisän kaksikerroksisuus.

Olkaimettomuus on nyt in. Jos haluaa, voi asua tietenkin täydentää pikkuisella bolerolla. Myös vekki- ja pliseeratut hameet ovat nuorekkaita. Helmat ovat useimmiten pitkiä, mutta myös lyhyiden helmojen kannattajat löytävät helposti omansa.

Monet nuoret pitävät siististä housupuvusta, jossa on pitkä jakku. Kapeahkot lahkeet voidaan korvata myös pyjamamallisilla, leveillä housuilla. Vaatteiden linja on putkimaisen kapea, mutta yletöntä kapeutta kuitenkin vältetään. Myös loiva a-linja on in.

Metalli- ja helmiäisviimeistelyt ovat keskeisiä seikkoja kenkämuodissa. Tyypillisiä tälle kesälle ovat erilaiset hihnamallit ja sivuilta avonaiset kengät. Korot ovat geometrisia tai kiilamaisia.

Puku on turvallinen valinta nuorukaiselle

Vaikka tietty rentous nyt kuuluukin muodin kuvaan, se ei tarkoita huolimattomuutta nuorten miesten pukeutumisessa. Puku on aina turvallinen valinta esimerkiksi lakkiaisvaatteeksi.

Pellavapuku on nuorekkaan rento. Villakangaspuku on sellaisen valinta, joka hakee klassisuutta ja tyylikkyyttä. Pukukankaissa on himmeä kiilto nyt uusinta uutta. Puvun takki voi olla pituudeltaan pitkä tai klassinen.

Paita valitaan puvun sävyyn. Jos myös solmio valitaan sävy-sävyyn, on kokonaisuus muodikas ja nuorekas.

Miesten vaatteiden linjoja on kaksi: pitkä ja kapea sekä suora ja väljähkö. Miesten muodikkaimmat pukukengät ovat loaferit, joiden materiaalina käytetään harjattua nahkaa. Leveät randit kuuluvat asiaan.

Myös muu juhlaväki panee parasta ylleen

Lasten ja nuorten vanhemmat pukeutuvat kevätjuhliin parhaimpiinsa. Äidit valitsevat ylioppilasjuhliin tyylikkään jakkupuvun tai hienostuneen leningin. Isät sonnustautuvat tummaan pukuun. Valkoinen paita antaa arvokkuutta tärkeään tilaisuuteen. Kudottu silkkisolmio sopii isän tyyliin.

Sukulaiset kunnioittavat niin ikään juhlivaa nuorta pukeutumisellaan. Farmarit sekä rennot yhdisteasut jätetään vaatekaappiin. Perheen ja suvun pienet tytöt pyntätään pyhävaatteisiin: hame-pusero -yhdistelmään tai mekkoon. Pojille puku on arvokkain valinta, mutta prässihousut, liivit ja pukupaita käyvät myös hyvin.

Kenkien ja sukkien valinta on tärkeää

Kun asukokonaisuus on tiedossa, hankitaan siihen sopivat kengät. Nuoret neidot voivat valita joko aivan matalat tai huikean korkeat korot.

Pistokkaat ja erilaiset sandaalit sopivat kesäisiin asuihin. Avokkaat täydentävät hyvin jakkupukua. Kenkien väri valitaan asun mukaan.

Erityistä tarkkuutta kannattaa kiinnittää sukkahousujen ja sukkien valintaan, etteivät ne pilaa kokonaisuutta. Asukokonaisuus ja kengät sanelevat sukkien ja sukkahousujen värityksen. Jos nuoret naiset haluavat säväyttää sukkahousuillaan, he valitsevat kuviolliset mallit.

STT-IA
21.5.1999


AJASSA -SIVULLE