Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Ajan suunnassa lyhyesti



Mammutti kaivettiin esiin Siperiassa

Siperian maaperästä on kaivettu esiin jäätynyt mammutti. Lähes täydellisesti säilynyt mammutti onnistuttiin kuljettamaan jäätyneenä laboratorioon, tutkijat kertoivat.

Tiedemiehet käyttivät tutkatekniikkaa "nähdäkseen" mammutin jäisessä haudassaan. Tämän jälkeen mammutti ja sitä ympäröivä jäätyneen mudan kerros irrotettiin yhtenä palana.

Arviolta 23 000 vuotta sitten kuollut mammutti lennätettiin lopulta 200 kilometrin matka Khatangan kaupunkiin.

- Tämä on ensimmäinen kerta, jolloin mammutin ruumis on kaivettu Siperian maaperästä näin kylmissä oloissa, kertoi Rotterdamin luonnonhistoriallisen museon edustaja Dick Mol.

Tiedemiehet aikovat mm. selvittää, miten ja miksi nyt löydetty mammutti menehtyi.


Söderskärin sammutettu majakka kuntoon

Museoviraston mukaan Porvoon saaristossa sijaitsevaa Söderskärin majakkaa kuuluu käyttää ja hoitaa sen kulttuurihistoriallisen arvon mukaan.

Majakka sammutettiin jo vuosikymmen sitten, ja se on ankarissa oloissa kärsinyt hoidon puutteesta.

Valtion kiinteistösijoitusyhtiölle Kapiteelille antamassaan lausunnossa Museovirasto on nyt esittänyt suojelumääräykset majakalle.


Ruotsalaistutkimus: Maalaisympäristö suojaa allergioilta

Tuoreen ruotsalaisen tutkimuksen mukaan näyttäisi siltä, että maalaisympäristö suojaa lapsia allergioilta. Lika, home ja punkit, jotka elävät kotieläimissä, voivat myös parantaa puolustuskykyämme sairauksia vastaan, selviää Gotlannissa tehdyssä tutkimuksessa.

Lasten- ja nuortenlääkäri Bo Klintbergin mukaan allergiat syntyvät liian puhtaassa ympäristössä. Vain viisi vuotta sitten allergioiden pelossa ajateltiin, ettei kannata pitää kissoja ja koiria lasten ollessa pieniä.
- Pienellä likamäärällä näyttää olevan myönteinen vaikutus, sanoo Klintberg.

Klintbergin tutkimustulokset julkaistaan piakkoin amerikkalaisessa alan julkaisussa.

Klintbergin tutkimuksessa oli mukana 850 vuonna 1989 syntynyttä lasta. Klintberg tutki lasten astmaisuutta ja allergioita. Vain 6,6 prosentilla maalaislapsista oli ollut viimeisimmän vuoden aikana ongelmia, kun kaikista lapsista keskimäärin 13,3 prosentilla oli ollut ongelmia.

Kysyttäessä oliko lapsilla koskaan ollut allergiaongelmia, tulokset olivat vieläkin dramaattisempia - maalaislapsista 6,7 prosentilla oli ollut ongelmia kun kaikista lapsista niitä oli ollut 18,5 prosentilla.

Raikkaalla ilmalla ei näyttänyt olevan merkitystä lasten terveyteen. Klintberg ei suosittele kuitenkaan vanhempia ryntäämään heti eläinkauppaan, koska tutkimustuloksiin on saattanut vaikuttaa myös vielä tuntemattomat tekijät.


Päivittäinen liikkuminen vähentää riskiä sairastua sokeritautiin

Naiset voivat puolittaa riskin sairastua aikuisiän diabetekseen liikkumalla päivittäin. Yhdysvaltalaisen Journal of the American Medical Association -lehden mukaan reipas ja säännöllinen kävely voi olla yhtä tehokas keino vastustaa tautia kuin juokseminen.

- Tutkimusten mukaan naiset voivat puolittaa riskinsä sairastua sokeritautiin kävelemällä reippaasti tunnin päivässä, kertoi lehti.

Harvardin yliopistossa tehdyissä tutkimuksissa on osoitettu, että 45-60-vuotiaat naiset voivat liikunnan avulla välttyä kokonaan riskiltä sairastua diabetekseen.

Tutkimusten mukaan kävely on terveyden kannalta yhtä tehokas liikuntamuoto kuin juokseminen, hölkkä tai kuntosalilla käyminen.


Puhelinluettelo tärkeä hakuteos, kattavampia yritystietoja kaivataan

Puhelinluettelo on edelleen yksi Suomen käytetyimmistä hakuteoksista, etenkin sen valkoiset sivut. Toiseksi parhaimman käyttöasteen saivat puhelinluettelon karttasivut. Keltaisia sivuja käytettiin kolmanneksi eniten.

Finnet-yhtiöt ja Sonera teettivät elokuussa tutkimuksen puhelinluettelon käyttöasteesta ja käyttötarkoituksista. Mukana oli noin 1 250 satunnaisesti valittua vastaajaa.

Suomen Gallup-Median tutkimuksessa kävi ilmi mm., että käyttäjät toivoisivat yritystietojen osalta puhelinluettelon valkoisista sivuista nykyistä kattavampia.

Puhelinluettelon parhaan arvosanan sai sen saatavuus. Vastaajista yhdeksän kymmenestä koki luettelon hakuteokseksi, joka on aina helposti saatavissa.

Lisäpalvelujen tarpeellisuutta tiedusteltaessa lähes yhtä moni kaipasi luetteloon mukaan yksityishenkilöiden matkapuhelinnumeroita sekä seitsemän kymmenestä yritysten työntekijöiden matkapuhelinnumeroita.


Koljonvirran taistelu interaktiivisena elokuvana Iisalmessa

Suomen sodan aikainen Koljonvirran taistelu esitetään virtuaalitodellisuutena Iisalmessa. Projekti valmistuu ensi helmikuussa. Taistelu rekonstruoidaan tietokoneen avulla elämykselliseksi draamaksi.

Katsojat ohjataan Olvi-halliin lavastetulle taistelupaikalle, jossa he istuvat puunrunkojen, kivien ja kantojen päällä. Ohjelma on muodoltaan interaktiivinen elokuva. Taistelua voi seurata neljän eri henkilön silmin. Näkökulmaa voi vaihtaa kesken esityksen.

Henkilöinä ovat eversti Sandels, venäläisten komentaja ruhtinas Dolgoruki, sotamies Sven Dufvan esikuva Zacharias Bång sekä savolaisnuorukainen Niilo Kärkkäinen, joka joutuu viinamyyntimatkallaan taistelujen silminnäkijäksi.

Multimediaesitys kuuluu Ylä-Savon Matkailu ry:n Koljonvirta-hankkeeseen, jota on toteutettu jo kolme vuotta.

Toiminnanjohtaja Anitta Blomin mukaan vastaavaa vuorovaikutteista historiatilaa ei ole koko Euroopassa. Multimediaohjelman toteuttaa helsinkiläinen Everscreen Mediateam Oy. Tuotetta markkinoidaan lähinnä ryhmille ympäri vuoden. Esitystä mahtuu seuraamaan puolensataa katsojaa.

Varsinainen taistelupaikka sijaitsee pari kilometriä Iisalmen pohjoispuolella. Taistelu käytiin 27. lokakuuta 1808. Sandelsin johtamat suomalaiset löivät Koljonvirran sillalla venäläiset vastustajansa.


Autokanta jatkoi tasaista kasvua

Suomen ajoneuvokanta jatkaa tasaista kasvuaan. Syyskuun lopussa koko maassa oli lähes 3,6 miljoonaa ajoneuvoa, missä on vuodenvaihteesta kasvua runsaat kolme prosenttia. Eniten autokanta lisääntyi Etelä-Suomen läänissä.

Henkilöautojen määrä oli syyskuun lopussa hieman yli kaksi miljoonaa eli 3,4 prosenttia suurempi kuin vuoden vaihteessa.

Pakettiautoja oli lähes 230 000 eli 4,4 prosenttia enemmän. Kuorma-autoja oli runsaat 60 000, mikä oli 7,3 prosenttia enemmän kuin vuoden vaihteessa. Dieselveron alaisia autoja oli rekisterissä lähes 445 000, joista henkilöautoja runsaat 190 000.

Kaiken kaikkiaan dieselautojen määrä kasvoi 6,6 prosenttia. Dieselverollisten henkilöautojen määrä lisääntyi kahdeksan prosenttia. Koko henkilöautokannasta on dieselkäyttöisiä autoja 9,2 prosenttia, kun vuoden vaihteessa niiden osuus oli 8,8 prosenttia.

Vähäpäästöisiä ajoneuvoja oli rekisterissä lähes 900 000, josta henkilöautoja oli valtaosa. Vähäpäästöisten autojen osuus oli koko ajoneuvokannasta noin 30 prosenttia ja henkilöautoista runsaat 40 prosenttia.

Vuoden aikana tehtiin 1 255 uutta museoajoneuvorekisteröintiä. Suomessa oli näin rekisterissä noin 12 500 museoajoneuvoa, joista vajaat 8 500 oli henkilöautoja, moottoripyöriä lähes 3 100 ja kuorma-autoja 424.

Kaikista maan ajoneuvoista noin 58 prosenttia ja henkilöautoista noin 55 prosenttia on otettu käyttöön ennen vuotta 1990.

Koonnut: IA
22.10.1999


Ajassa -sivulle