Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Matkailu kasvaa 2000-luvulla vauhdilla



Matkalla 2000-luvulle -seminaari pidettiin tiistaina Tampere-talolla. Vuoden merkittävimpään matkailualan tapaamiseen osallistui 400 alan keskeistä vaikuttajaa ulkomailta ja Suomesta.


Kauppa- ja teollisuusministeriön ja sen yhteistyökumppaneiden järjestämä seminaari kuului Suomen EU-puheenjohtajakauden tapahtumiin. Tilaisuutta isännöi ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi. Seminaarissa esitelmöi toistakymentä kansainvälistä ja kotimaista huippuasiantuntijaa.

Työllistäminen EU:n matkailupoliitiikan painopisteenä Seminaarissa alustanut johtaja Reinhard Klein Euroopan Komissiosta totesi, että EU:ssa matkailuelinkeino työllistää yhdeksän miljoonaa ihmistä.

- Matkailun osuus on kuusi prosenttia yhteisön bruttokansantuotteesta ja kolmannes palvelujen ulkomaankaupasta. Elinkeinon odotetaan kasvavan neljä prosenttia vuodessa ja tarjoavan ensi vuosikymmenellä runsaasti uusia työpaikkoja.

- Matkailun kehitysmahdollisuuksien toteuttaminen vaatii määrätietoista matkailupolitiikkaa, jatkoi johtaja Klein.

EU:n matkailupolitiikan painopisteenä on turismin työllistävien vaikutusten maksimoiminen. Strategiassa kiinnitetään erityistä huomiota elinkeinon kilpailukykyyn, palvelujen laatuun ja ympäristönäkökohtiin.

- Matkailupolitiikassakin EU:n rooli voi olla vain täydentävä. Keskeisiä ovat valtakunnantason ja paikallishallinnon päätökset sekä ennen muuta yrittäjien ja julkisen vallan yhteistyö käytännön hankkeissa, painotti johtaja Klein.


Euroopan osuus vähenee

Kiina nousee maailman matkailukohteiden kärkeen Maailman matkailujärjestön pääsihteerin Francesco Frangiallin mukaan turistimatkojen määrän arvioidaan maailmassa kohoavan 668 miljoonasta vuonna 2000 kaikkiaan 1,6 miljardiin vuonna 2020.

Vastaavasti matkailutulot yli nelinkertaistuvat 2000 miljardiin dollariin kahdessakymmenessä vuodessa.

- Vuonna 2020 Eurooppaan arvioidaan saapuvan yli 700 miljoonaa matkailijaa nykyisen vajaan 400 miljoonan sijasta. Vaikka Euroopan osuus saapuvista matkailijoista alenee nykyisestä noin 55 prosentista 47 prosenttiin, se säilyttää asemansa maailman suurimpana matkailijoita vastaanottavana alueena, Frangialli totesi.

Frangiallin esittämien arvioiden mukaan Ranska menettää nykyisen kärkisijansa maailman matkailumaana Kiinalle vuoteen 2020 mennessä. Tuolloin Kiinaan arvioidaan saapuvan 130 miljoonaa ulkomaista kävijää.

- Eniten matkailevana kansana maailmassa pysyvät jatkossakin saksalaiset. Japanilaiset kuitenkin kirivät kintereille ja nousevat nykyiseltä 9. sijalta maailman toiseksi eniten matkailevaksi kansakunnaksi vuonna 2020 yli 140 miljoonalla ulkomaanmatkalla.

- Myös kiinalaisten arvioidaan joutuvan matkailukärpäsen puremaksi ja tekevän 100 miljoonaa ulkomaanmatkaa vuonna 2020, ennakoi pääsihteeri Frangialli.


Suomesta ei tule massaturismin kohdetta

Suomesta Itämeren johtava matkailumaa Matkailun edistämiskeskuksen toimitusjohtajan Jaakko Lehtosen mukaan Suomesta ei koskaan tule varsinaista massaturismin kohdetta, eikä siihen pyritäkään.

- Suomen matkailussa on strategiseksi tavoitteeksi asetettu ulkomaisten matkailijamäärien kaksinkertaistaminen vuoden 1996 tasosta vuoteen 2010 mennessä seitsemään miljoonaan yöpymiseen.

Lehtosen mielestä Suomen matkailutarjonnan tulee olla monimuotoista, etenkin keskeisimmin kehittyville markkinapotentiaaleille tulee kehittää toimivia ja houkuttelevia matkailuvaihtoehtoja.

- Tällä hetkellä nopeasti kasvava segmentti on esimerkiksi aktiivilomat eli luontomatkailu, johon liittyy aktiivista toimintaa, kuten vaellusta, kanoottiretkeilyä, pyöräilyä, golfia yms. Merkittäviä kehitysmahdollisuuksia on myös mm. perhematkailussa ja kannustematkailussa.

- Jonkinlainen huolenaihe suomalaiselle matkailuelinkeinolle on leirintäalueiden suosion alhaisuus ja erityisesti ulkomaisten leirintämatkailijoiden vähäisyys. Tärkeä kehittämiskohde on myös matkailuelinkeinon julkisen rahoituksen hajanaisuus ja monimuotoisuus, toimitusjohtaja Lehtonen arvioi.

- EU-puheenjohtajuus lisää Suomen tunnettavuutta ja tukee siten matkailumme myönteistä kehitystä. Samoin tekee tuleva rooli kulttuuripääkaupunkina.

- Uskon vakaasti Suomen mahdollisuuksiin kohota tulevina vuosina Itämeren alueen johtavaksi matkailumaaksi huippulaatuisten matkailutuotteiden tarjoajana ja markkinoijana, Lehtonen sanoi.

IA
22.10.1999


Kotimaa -sivulle