22.10.1999
Ulkomaankauppaministeri Sasi: Turkille EU-jäsenkandidaattiasema Helsingissä
Kysymys siitä, voidaanko Turkki ottaa EU:n jäseneksi, on ajankohtaistunut kuluvan vuoden aikana. Meidän suomalaisten kannalta erityisen mielenkiintoiseksi asian tekee se, että kysymys on agendalla EU:n joulukuussa Helsingissä pidettävässä huippukokouksessa.
Itse asiassa kyse ei ole siitä, onko Turkilla periaatteellista oikeutta jäsenyyteen. Tämä oikeus nimittäin vahvistettiin jo vuonna 1963, kun Turkin ja silloisen Euroopan talousyhteisön välinen assosiaatiosopimus solmittiin. Uudelleen jäsenyyskelpoisuus vahvistettiin, kun maa haki EU-jäsenyyttä vuonna 1987, vaikka komissio tuolloin esittikin itse hakemuksen hyllyttämistä muutamaksi vuodeksi.
Olennaista kehitystä Turkin ja EU:n välillä tapahtui vasta vuonna 1996 kun näiden välinen tulliunioni astui voimaan. Tulliunioniin liittyneet rahoituselementit (375 miljoonaa ecua rahoitustukea ja 750 miljoonaa ecua EIP:n lainoja) eivät Kreikan vastustuksen johdosta kuitenkaan koskaan toteutuneet.
Jäsenyyskelpoisuus vahvistettiin myös Luxemburgin huippukokouksessa vuonna 1997, kun unioni päätti avata neuvottelut Viron, Tshekin, Puolan, Unkarin, Slovenian ja Kyproksen kanssa. Huippukokous totesi kuitenkin, ettei poliittisia ja taloudellisia edellytyksiä liittymisneuvottelujen aloittamiselle Turkin kanssa vielä ollut olemassa.
Suhteiden vahvistamisen todettiin riippuvan myös Turkin ihmisoikeustilanteen kohentumisesta, vähemmistöjen kunnioittamisesta ja suojelemisesta, Kreikan ja Turkin suhteiden kehittymisestä sekä ratkaisun löytymisestä Kyproksen kysymykseen.
Useissa näissä kysymyksissä on sittemmin tapahtunut kehitystä. Länsi-Balkanin tapahtumat ja erityisesti Kosovon kriisi ovat myös osoittaneet NATO-maa Turkin lojaalin ja strategisesti tärkeän kumppanuuden sekä pistäneet eurooppalaiset päättäjät uudelleen arvioimaan EU-integraation perimmäisiä päämääriä.
Saksa yrittikin tämän vuoden kesäkuussa Kölnissä pidetyssä huippukokouksessa saada läpi päätelmät, jossa Turkin ehdokasstatus olisi vahvistettu tavalla, joka olisi myös konkreettisesti edistänyt suhteiden kehittymistä ja Turkin tuomista lähemmäksi varsinaisia jäsenyysneuvotteluja. Saksa ei tuolloin onnistunut suunnitelmissaan.
Suomen puheenjohtajakaudella Turkkia on kohdannut valtava maanjäristys, jonka tuhot olivat Euroopan suurimmat sitten toisen maailmansodan. Myös Turkin ja Kreikan välisissä suhteissa on - osin maanjäristysten aikaansaamien molemminpuolisten sympatian ja myötätunnon osoitusten saattelemina - virinnyt myönteistä kehitystä.
Turkin hallitus on lisäksi selvästi edennyt demokraattisten reformien toteuttamisessa ja kohentanut maan ihmisoikeustilannetta. Turkki on samalla aktiivisesti lobannut oman ehdokasasemansa vahvempaa huomioon ottamista.
Helsingin huippukokoukseen valmistauduttaessa ei siis enää ole kyse siitä, voiko Turkki liittyä jäseneksi, vaan siitä, tuleeko tätä prosessia nyt konkreettisesti edistää.
Uuden komission vastaus on selvä. Julkistaessaan omat hakijamaita koskevat edistymisraporttinsa komissio laskee kaikissa yhteyksissä Turkin ehdokasmaihin. Komissio esittää raportissaan joukon toimia, jotta Turkki voisi täysin hyödyntää ehdokasasemansa.
Näihin kuuluvat kaikki ne ns. liittymistä valmistelevat toimet, jotka on tarkoitettu kaikille muillekin 11 hakijalle. Käytännössä komission suunnitelmat tasavertaistaisivat Turkkia suhteessa muihin kandidaattimaihin, vaikka varsinaisia jäsenyysneuvotteluja ei Turkinkaan kanssa aloitettaisikaan.
Suomen tehtävänä on näiden komission näkemysten ja muiden jäsenvaltioiden kanssa käytävien keskustelujen pohjalta luonnostella Helsingin huippukokoukseen kaikkien hyväksyttävissä olevat päätelmät, joissa Turkin jäsenehdokkuus määriteltäisiin mahdollisimman selkeästi ja siten, että Turkin prosessi kohti tulevaisuudessa häämöttävää jäsenyyttä konkreettisesti edistyisi.
Turkki ei vielä täytä jäsenyyden ehdottomana edellytyksenä olevia ns. Kööpenhaminan poliittisia kriteerejä.
Puhuessani EU:n ministerineuvoston edustajana Euroopan parlamentin Turkkia koskevassa keskustelussa muutama viikko sitten totesin, että voimme parhaiten tukea maan demokraattisten reformien toimeenpanoa juuri lähentämällä Turkkia unioniin. Eristämisen tie ei tässäkään tapauksessa edistä sen paremmin Turkin kuin unioninkaan tavoitteita.
Laajentumisesta vastaava komission jäsen Günter Verheugen totesi samaisessa EP:n täysistunnossa, ettei hän tiedä koska varsinaiset neuvottelut Turkin kanssa voitaisiin aloittaa eikä hän tiedä koska Turkki voisi liittyä unionin jäseneksi tai jos se ylipäänsä osoittautuu mahdolliseksi.
Olen tästä samaa mieltä. Selvää on kuitenkin, että unioni ja Turkki tarvitsevat toisiaan. Ja selvää on samoin, että unionin perimmäinen tavoite rauhan, vakauden ja hyvinvoinnin edistämisestä maanosassamme edellyttää myös Turkin kiinteämpää kytkemistä integraatioprosessiin.
Turkki on nyt oikealla tiellä kohti eurooppalaisten demokraattisten ja humanitaaristen arvojen parempaa kunnioittamista. Meidän tehtävänämme on rohkaista ja kannustaa Turkkia tässä prosessissa, ei heittää kapuloita rattaisiin. Turkin EU-kandidaattiasema tulisi voida vahvistaa Helsingin huippukokouksessa.
Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on nyt aktiivisesti tehtävä työtä sekä EU:ssa että Turkissa, jotta saisimme positiivisia osoituksia edistymisestä tärkeiden asioiden osalta vielä ennen Helsingin kokousta. Todellisen Turkin jäsenyysperspektiivin luomisen aika on nyt. Mihin se lopulta johtaa, riippuu viime kädessä Turkista itsestään, kuten pitääkin.
KIMMO SASI
22.10.1999
