Sisältö
Pääsivu
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Linkit
Arkisto

Pääkirjoitus

Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi


22.1.1999

Politiikka kaipaa todenpuhujia

Kokoomuksen kannatus on viime aikoina kasvanut kasvamistaan. Nyt - korostetaan sanaa nyt - näyttää siltä, että puolueella on kaikki mahdollisuudet kohota maan suurimmaksi puolueeksi ja tavoitella hallituksen muodostajan asemaa sekä tätä kautta pääministerin paikkaa.

Yleensä olemme saaneet tottua siihen, että hallitusasema mieluummin heikentää kuin lisää puolueen kannatusta. Erityisesti suurempien puolueiden osalta tämä sääntö on takavuosina pitänyt varsin hyvin paikkansa.

Kokoomus näyttää nyt kumoavan tämän kannatusautomaatin. Jokin on siis muuttunut - ainakin mikäli kannatusarviot osoittautuvat paikkansa pitäviksi.

Kokoomuksen kannatuskasvun syitä täytynee hakea siitä erilaisen politiikan tekemisen roolista, jonka puolue omaksui Sauli Niinistön tultua puheenjohtajaksi.

Niinistö on johdonmukaisesti ajanut puolueessaan linjaa, että on parempi luvata vähemmän ja pitää lupauksensa, kuin luvata ummet ja lammet ja unohtaa lupauksensa heti kun äänet on laskettu.

Valtiovarainministerit ovat lähes aina olleet niitä, joiden suusta kansalaiset ovat sietäneet kuulla myös huonoja uutisia. Niinistöltä niidenkin kertominen on onnistunut.

Nyt näyttäisi siltä, että myös todenpuhujat voivat joskus saada palkintonsa. Toivottavasti tämä poliittisen kulttuurin uusi muoto jää pysyväksi.

ILKKA AHTOKIVI