Suomalaisen konkurssivelallisen tilit Sveitsissä jäädytettiin

Veroparatiisimaihin vietyjä rahoja paljastuu pikku hiljaa



Konkurssiasiamiehen toimisto on yhdessä poliisin kanssa onnistunut jäädyttämään suomalaisen konkurssivelallisen tilit Sveitsissä.


Konkurssiasiamies Eero Lyytikäisen mukaan tämä on ensimmäinen kerta, kun Sveitsiin "piiloon" viedyt rahat on pystytty jäädyttämään. Tähän asti etenkin Sveitsi on ollut rahanviejille turvallinen maa.

Konkurssiasiamiehen toimisto on yhdessä poliisin kanssa viime aikoina paljastanut monia uusia maita, joihin esimerkiksi konkurssirikoksissa rahat Suomesta on viety. Lyytikäisen mukaan viime vuosina tällaisia tapauksia on kolmisenkymmentä. Maita on noin 50, joista kymmenkunta Euroopassa.

Lyytikäisen arvion mukaan rahaa on saatu näin palautetuksi Suomeen lähes sata miljoonaa markkaa.

Aina tätä kautta ei onnistuta saamaan rahoja takaisin Suomeen. Vaikkei rahoja saataisikaan, syyttäjälle riittää rikosoikeudellinen näyttö siitä, että rahat ovat lähteneet Suomesta. Tämä auttaa suuresti syyttäjää.

Tuorein paljastus tapahtui Sveitsissä ja tästä konkurssiasiamiehen toimistossa ollaan tyytyväisiä. Onhan Sveitsi ollut rahanviejien taattu turvapaikka.

- Kohta itse kukin uskoo, ettei kannata viedä rahaa maasta piiloon. Jos rahat on rikollisesti hankittu tai ne kuuluvat konkurssipesälle, ne eivät ole suojassa missään sivistysvaltiossa, Lyytikäinen sanoo.

Ne tapaukset, joissa konkurssiasiamiehen toimisto on jäljittänyt konkurssivelallisen varat ulkomailta, ovat yleensä vasta syyteasteella.

- Oikeudet sitten tuomitsevat miten tuomitsevat, Lyytikäinen sanoo.

Rahanpesusäännöksistä apua

Kansainväliset rahanpesun estävät säännökset auttavat rahojen jäljittämistä ulkomailta.
- Rahanpesusäännöksiä noudatetaan koko sivistyneessä maailmassa, Lyytikäinen sanoo.

Rahanpesulla tarkoitetaan väärällä perusteella hankittuja varoja kuten varoja, jotka kuuluisivat konkurssipesälle tai aseiden ja huumeiden myynnistä saatuja rahoja.

Tuoreessa sveitsiläisen tilin jäädyttämistapauksessa riitti Lyytikäisen mukaan se, että suomalaisilla oli riittävän vankka selvitys syyllisyydestä. Näin sveitsiläiset tulivat apuun.

Konkurssiasiamiehen toimiston ja poliisin tie Sveitsiin piilotetuille rahoille kulki usean maan kautta. Ensin he saivat tietoja, jotka johtivat Neitsytsaarille. Sieltä saatujen lisätietojen perusteella jäljet veivät Luxemburgiin.

- Sieltä saatujen tietojen perusteella ilmeni, että konkurssivelallisella on numerotilejä Sveitsissä ja nämä tilit saimme jäädytettyä, Lyytikäinen sanoo.

Kyseiset tilit ovat jäädytettynä kunnes asiaa koskeva oikeuden päätös saadaan. Lyytikäisen mukaan rahoja ei saa kukaan ennenkuin oikeus ratkaisee asian.

Lyytikäinen ei suostu kertomaan, mistä konkurssista on kyse.

STT-IA
22.1.1999


TALOUS -SIVULLE