Chandra-luotain vihdoin avaruuteen



Silmälle näkymättömiä alueita avaruudessa tutkivan röntgen-luotaimen lähtö onnistui perjantaiaamuna. Syynä lähdön viivästymiseen olivat luotainta kuljettavan avaruussukkula Columbian tekniset ongelmat sekä sää. Columbian lento STS-93 on historiallinen, sillä sen kapteenina toimii ensimmäistä kertaa nainen, Eileen M. Collins.


Avaruussukkula Columbian kolmas lähtöyritys toi onnistumisen. Sukkula laukaistiin kohti maata kiertävää rataa aikaisin perjantaiaamuna Suomen aikaa Cape Canaveralin tukikohdasta Floridasta.

Kaksi aiempaa laukaisuyritystä keskeytettiin, ensimmäinen teknisen vian ja toinen huonon sään takia. Kolumbian on määrä laskeutua Kennedyn avaruuskeskukseen tiistaina.

Columbia oli tarkoitus laukaista avaruuteen jo 20.7.1999, jolloin tuli kuluneeksi tasan 30 vuotta ensimmäisestä ihmisen tekemästä kävelystä toisella taivaankappaleella. Vuonna 1969 Neil Amstrong ja Edwin "Buzz" Aldrin laskeutuivat kuun pinnalle.

Peräkkäisiä viivästyksiä

Columbian lähtölaskenta keskeytettiin tiistaina vain 6 sekuntia ennen laukaisua varoitusjärjestelmän havaittua 640 ppm konsentraation vetyä Columbian moottoreissa. Tämä on kaksinkertainen määrä sallittuun nähden. Tutkimuksissa selvisi, että kyseessä oli virhehälytys. Todellisuudessa vedyn konsentraatio oli 114 ppm.

Toista laukaisua yritettiin torstaina, mutta se peruttiin floridalaisen Kennedyn avaruuskeskuksen alueella vallinneen ukkosmyrskyn vuoksi.

Lastin arvo miljardeja

Alunperin lento oli tarkoitus suorittaa jo kaksi vuotta sitten, mutta lastin rasitus- ja turvallisuustestit ovat siirtäneet lentoa useaan otteeseen. Kyseessä on avaruussukkula Columbian 26. lento ja NASAn historian 94. avaruuslento.

Columbian mukana matkaava Chandra-luotain on varsin poikkeuksellinen lasti jopa avaruussukkulalle. Kaksikerroksisen talon korkuinen luotain painaa 25 000 kiloa ja sen arvo on 1,5 miljardia dollaria eli noin 8.5 miljardia markkaa. Chandra tutkii avaruuden röntgensäteilyä ja esimerkiksi mustia aukkoja. Chandra-luotaimen lisäksi avaruussukkulassa on mukana toistakymmentä erilaista mittalaitetta.

Historiallinen miehistö

Columbian miehistöä johtaa Yhdysvaltain ilmavoimien eversti Eileen M. Collins. Hän on käynyt avaruudessa ennenkin, sillä hän on mm. lentänyt kaksi kertaa venäläiselle Mir-asemalle. Koskaan aikaisemmin avaruuslentoa ei ole tehty naisen johdolla. Ensimmäinen nainen avaruudessa oli venäläinen Valentina Tereshkova.

Lennolla on mukana myös toinen nainen eli niinikään ilmavoimien eversti Catherine Coleman. matkaan lähtee myös ranskalainen lentäjä Michel Tognini, joka on myös työskennellyt kosmonauttina Mir-asemalla. Muut miehistön jäsenet ovat astrofyysikko Steve Hawley sekä sukkulan lentäjänä toimiva Jeff Ashby.

Linkkejä aiheeseen:

VILLE TENHUNEN
23.7.1999


ULKOMAAT -SIVULLE