Uudesta yhtiöstä maailmanluokan pakkausjätti

Huhtamäki ostaa hollantilaisen Van Leerin



Pakkausvalmistukseen keskittynyt Huhtamäki yhdistää odotetusti voimansa hollantilaisen Van Leerin kanssa. Hanke toteutuu, kun Huhtamäki ostaa käteisellä Van Leerin osakkeet. Järjestelyssä syntyy maailmanlaajuinen pakkausalan jätti.


Vaikka Huhtamäki on järjestelyn aktiivinen osapuoli, se jää kooltaan selvästi Van Leeriä pienemmäksi. Huhtamäen pakkaustoimintojen liikevaihto oli viime vuonna 803 miljoonaa euroa, kun Van Leer takoi yli kahden miljardin euron liikevaihdon. Markoissa summat ovat noin 4,8 ja 11,90 miljardia.

- Vaikka Huhtamäki on julkisen ostotarjouksen tekijä, lopputulos on kuitenkin kahden tasaveroisen yhtiön yhdistyminen, Huhtamäen toimitusjohtaja Timo Peltola korostaa.

Torstaina julkistettua uutista ehdittiin jo odottaa, sillä Huhtamäen aikeet ostaa Van Leer tulivat julki jo toukokuun alussa. Yhtiöiden neuvottelut venyivät kuitenkin kuviteltua pitempään.

Perusteellisuus pitkitti neuvotteluja

Peltolan mukaan neuvotteluja pitkitti niiden perusteellisuus. Osapuolet kävivät läpi juurta jaksain kaikki osa-alueet strategiasta organisaatiokysymyksiin. Lisäksi tarjous piti rakentaa Van Leerin osakkeenomistajien kannalta hyväksyttävään muotoon.

- Mihinkään erityisiin esteisiin emme törmänneet, uuden Huhtamäki Van Leerin toimitusjohtajaksi ja johtokunnan puheenjohtajaksi nouseva Peltola kertoo.

Aivan myrskytöntä aikaa ei neuvotteluvaihe kuitenkaan ollut, sillä Van Leerin toimitusjohtaja Willem van Vlugt joutui toukokuun lopussa eroamaan, koska tuli rahastaneeksi optionsa ennen neuvottelujen aloittamista.

Van Leerin osakkeiden ostaminen tulee maksamaan Huhtamäelle noin 952 miljoonaa euroa eli 5,6 miljardia markkaa, jos kaikki osakkeet tulevat myyntiin. Van Leerin suurin omistaja, yli puolet kantaosakkeista ja kaikki etuoikeutetut osakkeet omistava Van Leer Group (VLG) -säätiö on valmis osakkeensa myymään.

Yhdestä osakkeesta Huhtamäki maksaa 29,04 euroa eli hieman enemmän kuin toukokuussa arvioitiin. Hinta nousee yli 70 prosenttia suuremmaksi kuin Van Leerin kurssi toukokuun alussa ennen Huhtamäen ostotarjouksen julkituloa.

Huhtamäki rahoittaa osakkeiden oston käteisvaroilla, luotoilla ja VLG -säätiölle suunnatulla osakeannilla. Huhtamäellä riittää kahisevaa, koska se myi huhtikuussa makeisryhmä Leafin hollantilaiselle CSM:lle 2,3 miljardilla markalla.

Peltola odottaa yhdistymisen toteutuvan lopullisesti lokakuun alussa, johon mennessä yhtiökokousten on määrä siunata hanke.

EU:n kilpailuviranomaisille tieto järjestelystä lähti torstaina, eikä Peltolan mukaan siltä suunnalta ole odotettavissa kapuloita rattaisiin. Huhtamäki ja Van Leer eivät ole toistensa suoranaisia kilpailijoita eikä niillä ole juurikaan päällekkäisyyksiä.

Ei mittavia irtisanomisia

Päällekkäisyyksien puuttuminen merkitsee, että uuden yhtiön noin 22 000 työntekijää voivat tuntea olonsa kohtuullisen luottavaisiksi. Merkittäviä henkilöstövähennyksiä tai tehtaiden lakkautuksia ei ole tiedossa.

Vuotuisia synergiahyötyjä Huhtamäki Van Leerin johto laskee saavansa jopa 40 miljoonaa euroa vuodessa. Hyödyt toteutuvat täysimääräisinä vuodesta 2001 lähtien.

Uusi yhtiö valmistaa pakkauksia teollisuudelle ja elintarvikealalle. Edelliset ovat Van Leerin vahvaa aluetta, jälkimmäiset taas Huhtamäen. Maailman johtajaksi Huhtamäki Van Leer yltää terästynnyreiden ja niiden sulkijoiden sekä pikareiden, rasioiden ja kuitupakkauksien valmistajana.

Liikevaihdostaan Huhtamäki Van Leer kerää yli puolet Euroopasta ja kolmanneksen Amerikoista. Osapuolten maantieteelliset vahvuusalueet jakautuvat siinä missä niiden tuotevalikoimatkin, sillä esimerkiksi Euroopassa Huhtamäen läsnäolo on vahvaa pohjoisessa, Van Leerin taas keskiosissa ja idässä.

Van Leerin varatoimitusjohtaja Francisco De Miguel näkee uuden yhtiön edellytykset pärjätä pakkausalan keskittymiskehityksessä erittäin hyvinä. Rahkeet riittävät hänen mukaansa mukaan jatkolaajentumiseen.

- Meillä on vahva, terve ja lupaava yhtiö tulevaisuutta ajatellen, De Miguel toteaa.

Peltolasta nokkamies

Huhtamäki Van Leerin kotipaikaksi tulee Espoo eli Huhtamäen nykyinen hermokeskus. Yhtiön 30 avainpaikalle on Peltolan mukaan jo katsottu henkilöt valmiiksi, mutta nimitykset voidaan julkistaa vasta myöhemmin.

Se kuitenkin on jo nyt selvää, että Peltola johtaa toimitusjohtajan tehtävänsä ohessa puhetta yhtiön kuusihenkisessä johtokunnassa. Varapuheenjohtajaksi tulee De Miguel, joka toimii myös teollisuuspakkausten toimialajohtajana.

Huhtamäki Van Leerin ulkopuolisista henkilöistä muodostetaan yhdeksänjäseninen hallitus. Suurimmilla omistajilla eli VLG-säätiöllä ja Suomen Kulttuurirahastolla on kummallakin oikeus nimittää kaksi jäsentä.

Yhdistymisjärjestelyyn liittyy VLG-säätiölle suunnattava osakeanti, jonka jälkeen sen omistus Huhtamäki Van Leeristä nousee 14,6 prosenttiin. Yhtä suureen omistukseen yltää Huhtamäen pääomistaja Suomen Kulttuurirahasto. Kolmanneksi suurin omistaja on Pohjola vajaalla kymmenellä prosentilla. Seuraaville sijoille tuleville Tapiolalle ja Sammolle liikenee runsaan kahden prosentin omistus.

Huhtamäki Van Leerin osakkeiden "kotipörssi" säilyy Helsingissä. Peltolan mukaan osakkeille haetaan lisäksi mahdollisimman pikaista noteerausta Amsterdamissa. Muut pörssilistaukset odottavat tulevaisuudessa.

- Esimerkiksi New Yorkin pörssiin meno on hyvin vaativa hanke. Se ei kuulu tällä hetkellä ensisijaisiin asioihin, Peltola kertoi.

STT-IKK
23.7.1999


TALOUS-SIVULLE