Kesäyliopistossa paahdetaan helteelläkin



Osa suomalaisista viettää tänäkin kesänä lomaansa opintojen parissa. Muutamissa kesäyliopistoissa kielikursseja on kaivattu heinäkuun helteillä jopa lisääkin. Myös suomea opiskelevat ulkomaalaiset ovat tänä kesänä tulleet kursseille entistäkin lukuisampina.


- Meillä on tänä vuonna ulkomaalaisille tarkoitettuja suomen kursseja enemmän kuin viime kesänä, mutta halukkaita opiskelijoita on silti useampia kuin kursseille mahtuu. Se on ollut yllätys, kertoo koulutussuunnittelija Ulla Pernu Helsingin seudun kesäyliopistosta.

- Suomea opiskelevat ulkomaalaiset ovat hyvin koulutettuja ja myös aika vaativia opiskelijoita. Useimmat kurssilaisista opiskelevat hyvin tavoitteellisesti, luonnehtii Pernu.

Päättäväisyys on tarpeen, sillä kolmen viikon suomen kurssi merkitsee Helsingissä neljän tunnin ryhmäopetusta neljänä päivänä viikossa sekä runsaasti kotitehtäviä. Monet kesäyliopiston suomen opiskelijat ovatkin jo asettuneet tai asettumassa Suomeen työn, avioitumisen tai molempien vuoksi.

Suomi-buumi näyttää olevan voimakkain pääkaupunkiseudulla, missä ulkomaalaisiakin on runsaimmin. Suomen kurssit ovat suosittuja muuallakin.

- Meillä on tänä kesänä 18. tai 19. kerran suomen intensiivikurssi. Eräs englantilainen herra on tulossa jo kahdeksannen kerran - hän puhuu jo aika hyvin suomea, mutta ei omien sanojensa mukaan osaa vielä oikein kirjoittaa, kertoo Jyväskylän kesäyliopiston rehtori Anneli Hietaluoma.

Abikurssit suosiossa

Osa yliopisto-opiskelijoista jatkaa tänäkin vuonna lukukautta kesäyliopistossa ja keskittyy tutkinnoissaan tarvitsemiinsa aineisiin. Useat kesäyliopistot tarjoavat mahdollisuuden suorittaa jonkin toisen paikkakunnan yliopistojen ohjelmaan kuuluvia kursseja, joita halutaan sivuaineiksi.

Myös lukiolaiset ja yläasteenkin oppilaat ovat viime vuosina löytäneet kesäyliopistot. Ylioppilaskirjoituksiin valmistautuville abiturienteille tarkoitetut kielten ja matematiikan kertauskurssit ovat yhä suositumpia.

- Meillä Jyväskylässä ei ole moneen vuoteen ollut sellaista ryntäystä abikursseille kuin tänä kesänä. Olemme perustaneet useitakin uusia ryhmiä, kertoo Hietaluoma.

- Yksi syy on varmaan se, että nykyään aika monet kirjoittavat ylioppilastutkinnon tai sen osia syksyllä. Kesäkurssin jälkeen on kätevä mennä kirjoituksiin, hän arvelee.

Ainakin Jyväskylän ja Turun kesäyliopistoissa abikurssit muodostavat merkittävän osan kesän tarjonnasta. Helsingissä pidettiin abikurssi myös talvikaudella, ja suosio yllätti järjestäjätkin.

Japanista tuli muotikieli

Erilaiset kielikurssit ovat kesäyliopistojen keskeistä antia vuodesta toiseen. Nousevia kieliä näyttävät olevan espanja ja italia.

- Näille kursseille olisi enemmänkin tulijoita kuin mahtuu. Muutama vuosi sitten taas ranskan suosio kasvoi selvästi. Ranskan ryhmiä on sittemmin lisätty, ja väkeä niihin riittää edelleen, kertoo suunnittelija Raija Hautaviita Turun kesäyliopistosta.

Turussa on tänä vuonna pidetty heinäkuussa hieman useampia kielikursseja kuin aiemmin. Valtaosa kursseistahan on kesäkuussa ja loppukesästä. Hautaviidan mukaan heinäkuulle on toivottu vielä enemmänkin opintomahdollisuuksia.

Helsingin seudun kesäyliopistossa on mahdollisuuksia tarjota niinkin etäisten kielten kuin kiinan ja japanin kursseja. Koulutussuunnittelija Ulla Pernun mukaan japanista on tullut tämän kesän yllätyssuosikki, ja kiinankin kurssille tuli muutaman vuoden notkahduksen jälkeen runsaasti väkeä.

- Ehkä suomalaisilla on entistä enemmän liikesuhteita Japaniin, arvelee Pernu.
- Myös espanja on jatkuvasti suosittu kieli, sen merkitys maailmankielenä on ilmeisesti ymmärretty.

Tietotekniikkaa ja ilmaisutaitoja

Helsingissä erilaiset tietotekniikan kurssit ovat kielten ohella suosittuja. Oulussa taas viiden viikon mittainen kasvatustieteen approbatur-kurssi on kesästä toiseen täynnä väkeä.

- Syksyllä on tulossa erityispedagogiikka ja ilmaisukasvatus. Ilmaisukasvatuskurssi on meillä ensimmäistä kertaa, ja sille on jo nyt lähes kaksi kertaa niin paljon pyrkijöitä kuin kurssille mahtuu, kertoo koulutussuunnittelija Jaana Peltoniemi Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistosta.

Erilaiset ilmaisu- ja itsekasvatuskurssit ovat suosittuja muuallakin. Esimerkiksi Turun kesäyliopistossa naisten jämäkkyyskurssille riittää tulijoita vuodesta toiseen.

Kesäyliopistot toimivat nykyään ympäri vuoden, vaikka kesä onkin vilkkainta työaikaa. Talvella ne tarjoavat esimerkiksi avoimen yliopiston ja ikäihmisten yliopiston luentoja sekä eri ammattikunnille tarkoitettuja täydennysopintoja.

STT-IKK
23.7.1999


AJASSA -SIVULLE