Poliisi loppusuoralla Slovakian romanien kuulusteluissa



Poliisi on saanut suurimman osan Suomeen saapuneiden Slovakian romanien turvapaikkahakemuksista tutkituiksi.


Turvapaikkaa Suomesta on hakenut kuluvan vuoden aikana yli tuhat romania. Noin puolet heistä saapui maahamme kesä-heinäkuun vaihteessa.

Tutkinnan aikana poliisi on ottanut turvapaikanhakijoilta ulkomaalaislain nojalla henkilötuntomerkit eli sormenjäljet ja valokuvat.

Tutkinnan päävastuu on ollut romanien vastaanottokeskusten paikallispoliiseilla, jotka ovat saaneet tutkintaan erillispartioilta virka-apua. Turvapaikan hakijoiden suuren määrän vuoksi tutkinta on ollut työlästä.

- Turvapaikkahakemusten tutkintaa on hidastanut tulkkien vaikea saatavuus keskellä kesää. Toinen tutkintaa hidastava tekijä on ollut turvapaikan hakijoiden hajasijoitus, kertoi komisario Kari Koivuniemi sisäasianministeriön poliisiosastolta.

Poikkeuksellisen nopea aikataulu

Koivuniemen mukaan paikallispoliisi ja sen apuna olleet erillispartiot ovat hoitaneet olosuhteisiin nähden työnsä poikkeuksellisen nopealla aikataululla.

- Uskon, että saamme tutkinnan päätökseen elokuun puoleen väliin mennessä. Ilman erikoisjärjestelyjä tällainen tutkinta kestäisi varmasti ainakin vuoden loppuun saakka, sanoi Koivuniemi.

Osa maahamme saapuneista Slovakian romaneista on jo matkustanut Suomesta pois. Turvapaikkahakemusten peruuttamisia on tullut myös koko ajan.

Turvapaikkatutkinta etenee siten, että poliisi lähettää tutkintapöytäkirjat ulkomaalaisvirastolle. Ilmeisen perusteettomissa tapauksissa ulkomaalaisvirasto alistaa kielteisen turvapaikkahakemuspäätöksensä Uudenmaan lääninoikeuden ratkaistavaksi.

STT-IKK
23.7.1999


POLITIIKKA-SIVULLE