Yhdysvaltain vankiloissa runsaasti mielenterveysongelmaisia



Yhdysvaltain vankilat ovat tupaten täynnä. Eikä tilanahtaus ole ainoa ongelma: telkien taakse suljetaan yhä enemmän mielenterveysongelmista kärsiviä.


Johns Hopkins -yliopiston psykiatrian professori Kay Jamison pitää tilannetta katastrofina. Hänen Northwestern-yliopistossa työskentelevä kollegansa Linda Teplin on samaa mieltä.

Heidän mielestään vankiloihin suljetaan yhä enemmän ihmisiä, joiden oikea paikka olisi psykiatrisessa sairaalassa. Tämä koskee etenkin vähävaraisia, joilla ei ole varaa maksaa kalliista terapiasta.

Yhdysvaltain oikeusministeriön tuoreesta selvityksestä ilmenee, että yli 280 000 vankia eli 16 prosenttia osavaltioiden ja piirikuntien vankiloiden asukeista on tavalla tai toisella mieleltään sairaita.

Teplin uskoo, että määrä on tosi asiassa paljon suurempi, koska selvitys perustui vankiloiden omiin tietoihin. Sitä paitsi monet vangit eivät edes tiedosta, että heillä on hoitoa vaativia emotionaalisia tai henkisiä ongelmia.

Mielenterveysongelmista johtuneita rikoksia

Selvityksen mukaan suuri osa vangeista oli päätynyt vankilaan rikoksista, jolla on suora yhteys heidän mielenterveysongelmiinsa.

Mielenterveysongelmaisilla oli takanaan kaksi kertaa muita enemmän lapsuusajan seksuaalista hyväksikäyttöä sekä alkoholi- ja huumeongelmia, työttömyyttä ja kodittomuutta.

Yli kolme neljännestä mielenterveysongelmista kärsivistä vangeista on istunut vankilassa kaksi kertaa, ja puolet on ollut vankilassa kolme kertaa tai vieläkin useammin.

Lisäksi heidän saamaansa tuomiot ovat keskimäärin 15 kuukautta muiden samanlaiseen rikokseen syyllistyneiden tuomioita pidemmät. Syy on asiantuntijoiden mukaan selvä: aistiharhoista ja vainoharhaisuudesta kärsivät vangit eivät pysty muiden lailla noudattamaan vankilaviranomaisten laatimia sääntöjä ja kuria.

Avohoito voi johtaa vankilakierteeseen

Mielenterveysongelmat nousivat Yhdysvaltain vankiloissa ongelmaksi ensi kerran 1960-luvulla, jolloin maassa suljettiin kymmeniä psykiatrisia sairaaloita.

Kun osavaltioiden mielisairaaloissa oli 560 000 potilasta vielä vuonna 1955, luku oli pudonnut 60 000:een tämän vuosikymmenen puolivälissä. Samaan aikaan vankien määrä on nelinkertaistunut. Tällä haavaa liittovaltion, osavaltioiden ja piirikuntien vankiloissa on vankeja kaikkiaan 1,8 miljoonaa.

Kun mielisairaaloita suljettiin, monet viranomaiset uskoivat vilpittömästi, että mielenterveysongelmista kärsivät toipuisivat paremmin avohoidossa uuden ja entistä tehokkaamman lääkityksen turvin.

Kukaan ei kuitenkaan valvonut, että avohoidossa oleva todella otti lääkkeensä. Samaan aikaan yhä harvenevat psykiatriset sairaalat käännyttivät oveltaan psykoosiin joutuneita hoidon kalleuden vuoksi.

- Ei ole vaikea päätellä, mihin tällaiset tapaukset päätyivät, huomauttaa professori Teplin.

Yhdysvaltain mielenterveysseuran johtajan Michael Faenzan mukaan Yhdysvaltain oikeusjärjestelmästä on tullut mieleterveysongelmaisille eräänlainen "pyöröovi": he joutuvat kadulta vankilaan ja taas takaisin kadulle - saamatta minkäänlaista hoitoa.

STT-IKK
23.7.1999


ULKOMAAT-SIVULLE