Hullun lehmän jälkeen "Frankenstein-ravinto" epäilyttää kuluttajia

Englannissa kohutaan nyt GM-ruoasta



Uusi hysteria iski saarivaltakuntaan juuri kun britit huokaisivat helpotuksesta hullun lehmän kriisistä päästyään. Ympäristöjärjestöjen aggressiivinen kampanja geenimuunneltua (GM) ravintoa vastaan on kääntänyt kuluttajien päät ja pakottanut useat supermarket-ketjut lopettamaan GM-elintarvikkeiden myynnin. Samaan aikaan luonnonmukaisen ravinnon kysyntä on lisääntynyt rajusti.


GM-ruoan valmistamisessa käytetään esimerkiksi kasvilajikkeita, joista on kehitetty tavanomaista kestävämpiä tauteja ja torjunta-aineita vastaan. Tämä saadaan aikaan muuttamalla kasvien kromosomirakennetta geeniteknologian avulla.

Britanniassa viimeisin kohu aiheesta nousi kun Aberdeenissa tutkijana työskennellyt Arpad Pusztai väitti, että rottien immuunijärjestelmä vahingoittui niiden syötyä geneettisesti käsiteltyjä perunoita. Pusztai sai tapauksen takia potkut tutkimusinstituutistaan.

Lukuisat tutkijat ja jopa Pusztain kollegat kiistivät tuloksen, mutta myös puolestapuhujia ilmaantui. Apulaisprofessori Mick Fuller Plymouthin yliopistosta kuitenkin huomauttaa Pusztain kokeen olleen vain yksi negatiivinen tulos tuhansien samankaltaisten kokeiden joukossa.

- Mennään liian pitkälle, jos tapausta käytetään ainoana syynä GM-ruoan kieltämiseen, sanoo Fuller, joka johtaa Newton Abbotissa viljalajikkeiden tutkimusyksikköä.

Fullerin mukaan geenimuunnellun ravinnon aiheuttama riski on "hyvin, hyvin pieni". Toisaalta hän myöntää, ettei kukaan voi taata turvallisuutta sataprosenttisesti.
- En olisi kovin yllättynyt, jos GM-tuotteiden todettaisiin tulevaisuudessa aiheuttavan allergisia reaktioita, hän sanoo.

Enemmistö vastustaa

Mielipidetiedustelujen mukaan 60-80 prosenttia briteistä vastustaa enemmän tai vähemmän GM-ravintoa, jonka brittilehdistö on nimennyt "Frankenstein-ruoaksi". GM-ravintoa hyljeksivät ympäristöaktivistit ovat hyödyntäneet kuluttajien epäluulon.

- Luottamus tutkijoihin ja poliitikkoihin on alhainen. Jos pääministeri ilmoittaa GM-ruoan olevan turvallista, niin kyyniset britit arvelevat hänen valehtelevan, Mick Fuller sanoo.

Food Commission -kuluttajajärjestön varajohtaja Tim Lobstein sanoo, että epäluuloon on aihetta 1996 puhjenneen hullun lehmän kriisin takia.
- Viiden vuoden ajan hallitus vakuutti naudanlihan syönnin olevan vaaratonta, mutta muutti lopulta kantaansa, Lobstein muistuttaa.

Kuluttajia on herätellyt myös brittimedian verinen levikkitaistelu. Greenpeacen kampanjapäällikkö John Sauven sanoo, että useat sanomalehdet kuten Express, Daily Mail, The Guardian ja Independent ovat tukeneet ympäristöjärjestöjä.

- Eräät (Rupert) Murdochin ryhmään kuuluvat lehdet kuten The Times ja The Sun ovat omaksuneet amerikkalaisemman linjan ja olleet kriittisempiä, Sauven toteaa.

Amerikkalainen näkökulma on sikäli olennainen, että suurin osa geenimuunnelluista soija- ja maissituotteista tuodaan Eurooppaan Yhdysvalloista. Tuottajina ovat amerikkalaisen Monsanton kaltaiset maataloustuotteita ja torjunta-aineita valmistavat jättiyhtiöt.

Ensimmäinen Britannian markkinoille tullut GM-tuote oli kalifornialainen tomaattipure vuonna 1994.

Arviolta 80 prosenttia prosessi- ja einesruoasta sisältää soijaa ja maissia, ja Britanniassa 60 prosenttia sisältää myös GM- johdannaisia.
- Tämä koskee esimerkiksi valmismaitoa, keksejä, suklaata, lastenruokia ja osaa leipätuotteista, kertoo Sandra Bell Genetic engineering alliance -liikkeestä.

Sandra Bell vetää ns. viiden vuoden jäädytyskampanjaa, johon kuuluu noin 50 järjestöä ja yhdistystä mukaanlukien vähittäiskauppiaita, kunnanvaltuustoja ja maanviljelijöitä.

- Vaadimme viiden vuoden jäädytystä GM-tuotteille, koska se on vähimmäisaika lisätutkimuksia ja julkista keskustelua varten, Bell sanoo.

Useat supermarketit kuten Sainsbury's, Marks & Spencer ja pakasteruokaketju Iceland ovat julistaneet omat tuotteensa GM-vapaiksi.

Tim Lobstein ei kuitenkaan pidä kauppojen ilmoitusta tyhjentävänä.
- Tarkoittaako se myös GM-soijan ja -maissin johdannaisia kuten rasvoja, öljyjä, tärkkelystä, sokeria ja lisäaineita, Lobstein kysyy.

Greenpeacen John Sauven huomauttaa, että kauppaketjujen tuotteita voi testata.
- Supermarketit tietävät, että heidän vastustajansa aikovat testata heidän tuotteitaan, Sauven sanoo.

Kuluttajien ongelmana ovat puutteelliset tuoteselosteet. Euroopan unioni sääti GM-soijan ja -maissin merkinnästä viime syyskuussa, mutta selvitysten mukaan kaupan hyllyillä merkintä puuttuu usein mm. GM-johdannaisia sisältävistä prosessiruoista.

Britannian maatalousministeriö ilmoitti maaliskuussa, että vajavaisesti merkittyjä GM-tuotteiden myyjiä uhkaa enimmillään 5 000 punnan (noin 42 200 mk) sakot.

Ympäristöjärjestöjen mukaan tämä ei selkeytä tilannetta riittävästi.
- Esimerkiksi ravintoloiden ei tarvitse merkitä GM-aineksia sisältäviä annoksia ruokalistaansa, Sandra Bell sanoo.

Tim Lobsteinin mukaan valmistajat kirjaavat tuoteselosteeseen vain sen, mitä minimissään vaaditaan.
- He tietävät, että sana geenimuuntelu ei myy, hän toteaa.

Luonnonmukaisten tuotteiden buumi

GM-ruoan vastustuksen rinnalla luonnonmukaisen ruoan suosio Britanniassa on kasvanut. Independent -lehden mukaan johtavista supermarketeista Tesco ja Asda paransivat helmikuussa orgaanisen ruoan myyntiä 20 prosentilla edelliseen kuukauteen verrattuna.

Icelandin myynnin nousu oli 42 ja Mark & Spencerin yli 100 prosenttia edellistä kuukautta suurempi.

Viime vuonna orgaanisten tuotteiden menekki oli Britannian vähittäismyynnistä vain 2 prosenttia, mutta osuuden uskotaan kasvavan parissa vuodessa 6-8 prosenttiin.

Luonnonmukainen ruoka kuten vihannekset, hedelmät ja viljatuotteet kasvatetaan ilman keinotekoisia torjunta-aineita ja lannoitteita.

STT-IA
23.4.1999


ULKOMAAT -SIVULLE