Tahdon...



Tänäkin kesänä rakastuneet astuvat avioliiton auvoiseen satamaan. Hääpäivä on jo ehkä sovittuna, mutta häiden valmistelu kaikkine yksityiskohtineen on edessä. Internetistä löytyy rutkasti neuvoja, mitä häiden valmistelussa tulee ottaa huomioon.


Riikka Oinonen kertoo Häät -sivuillaan, mitä tulee huomioida häiden valmisteluissa alusta loppuun asti. Tarjolla on myös tietoa pukeutumisesta sekä kuvamateriaalia sivujen pitäjän omien häiden toteutuksesta. Kuvat tosin ovat pahimmillaan yli puolimegaisia, joten modeemiyhteydellä kuvien katselu on tuskaista.

Hääsivusto Tahdon.net kertoo myös sivuillaan tärkeitä häihin liittyviä asioita. Tarjolla on muistilistaa, lahjavinkkejä, juhlapaikkoja ja paljon muuta. Eri alueiden tarjonta tosin on niukkaa, mutta sivuilta löytyy tietoutta kaikkiin häitä koskeviin seikkoihin.

Joten Verkkouutistenkin molemmat webmasteritkin voivat viimein purjehtiä avioliiton onnelliseen satamaan sikäli kuin töiltään ehtivät. Mikäli partneria ei vielä ole, mutta tekee kovasti mieli naimisiin, niin kannattaa katsastaa esimerkiksi Deitti.net.

Eikä sovi myöskään unohtaa Hääopasta, joka antaa kullanarvoisia ohjeita ja tietoja häävalmisteluista. Sivuilla on käynnissä nyt polttariaiheinen arvonta, jossa on mahdollisuus voittaa hääjuhlakirja omien häämuistojensa taltiointiin.

Häävastaanotto

Häävastaanottopaikan valinta on kiperä kysymys. Turkulaiset voivat paeta kaupungista höyrylaiva Ukkopekalla viettämään tunnelmallista hääristeilyä. Myös vihkiminen onnistuu laivalla.

Porvoossa on tarjolla upea hääpaikka, Haikon kartano. Sivuilta löytyy tietoa Haikon alueen tarjonnasta ja tuotteista. Tarjolla on esimerkiksi Unelmien hääyö -paketti, joka hemmottelee pariskunnan ja takaa hääyön onnistumisen. Tarjolla on myös pitopalvelu, joka toteuttaa mieleisen menun häävastaanottoa varten.

Valion Hääkeittokirja esittelee häämenun. Tarjolla on kalaruoista koostuva menu, ja kaikkiin ruokalajeihin on tarjolla reseptit. Sivut tarjoavat toki enemmänkin reseptejä, mikäli esimerkkimenu ei ole mieluinen.

Hääpaikan koristeluun tarjoaa apua Syväsen kukka, jonka sivuilta löytyy tietoa kukkapalveluista sekä runsaasti kuvia erilaisista kukka-asetelmista. Hintatietoja sen sijaan ei ole tarjolla.

Pelimannimusiikki on sopiva valinta häävastaanoton musiikiksi. Pelimanniyhtye Leikarit tarjoaa mahdollisuuden tilata pelimannit soittamaan.

Pukeutuminen

Pukeutumiseenkin löytyy useita vaihtoehtoja. Välttämätöntä ei ole turvautua perinteiseen pukeutumiseen, vaan sulhanenkin voi laittaa päälleen valkoisen puvun. Turo Tailorin pukeutumisopas opastaa asuvalinnoissa, ja kertoo mitä tulee huomioida, jotta kokonaisuus olisi onnistunut.

Meslewi Oy tarjoaa morsiuspukuja vuokralle. Sivuilta löytyy tiedot vuokraushinnoista, ajoista sekä mitä hintaan sisältyy. Tarjolla on myös kuvagalleria, missä on piirretyt kuvat morsiuspukumallistosta.

Morsiuspukuliike Riitta Lindman esittelee sivuillaan morsiuspukumallistonsa. Puvut ovat saatavana myös mittatilaustyönä, ja pukuja voi myös vuokrata.

Miehille tarjoaa Frakkivuokraamo Rosette Oy frakkeja, smokkeja ja tummia pukuja. Sivu ei tarjoa kuvia tuotepaketeista, mutta sen sijaan on tarjolla tarkka selvitys, mitä pakettiin sisältyy. Myös hintatiedot ovat esillä.

Frakkipalvelu NAM Oy:n tarjontaan sisältyvät miesten puvustot. Sivusto on laaja, ja tarjoaa erittäin hyvin tietoa sekä tuotteista että hinnoista. Tarjolla on myös tilauslomake, johon mitta-, väri- yms. tiedot täyttämällä voi varata sopivan puvun käymättä paikan päällä.

Hääkuvaus

Kuvien ottaminen on tärkeä osa häätapahtumaa. Oululaisen studio P.S.V.:n Hääkuvaukset -sivu esittelee vaihtoehtoja perinteisten valokuvaamossa otettujen kuvien sijaan. Tarjolla on toinen toistaan upeampia hääkuvia.

Kuva-Ahti tarjoaa sivuillaan esimerkkikuvia otoksistaan. Sivuilta löytyy myös hintaesimerkkejä.

Hääkuvauksia suorittaa myös Studio Hannu Lehmusvuori. Laaja sivukokonaisuus sisältää esimerkkikuvia hintatietoineen. Sivuilla pyörii myös kilpailu, jossa on mahdollisuus voittaa valokuvaus.

MARKO HAKALA
23.4.1999


AJASSA -SIVULLE