Kilpailuvirasto pyysi Helsingin Puhelinta lykkäämään uutta Internet-hinnoittelua



Kilpailuvirasto pyytää Helsingin Puhelinta lykkäämään uuden Internet-puheluhinnoittelunsa käyttöönottoa vähintään kuukaudella eli kesäkuun alkuun, jotta virasto ehtii selvittää hankkeen kilpailuvaikutukset.


Helsingin Puhelin suostunee siirtoon, sillä se on myös itse ehdottanut virastolle vastaavaa järjestelyä, Kilpailuvirasto kertoi tiedotteessaan.

Helsingin Puhelimen tarkoituksena oli tarjota vapusta alkaen nykyistä selvästi halvempia Internet-puheluja uudessa tietoliikenneverkossa, jota yhtiö on rakentamassa nimenomaan Internet-liikennettä varten.

Tähän mennessä saamiensa selvitysten perusteella Kilpailuvirasto pitää mahdollisena, että hankkeen toteuttamistapaan ja hinnoitteluun saattaa sisältyä määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä.

Halvempien hintojen saannin ehtona nimittäin on, että palvelua käyttävät operaattorit käyttävät Helsingin Puhelimen verkkoa ja siihen liittyviä laitteita.

Useat kilpailijat, mm. Sonera, Saunalahden Serveri, Clinet ja Eunet ovat jättäneet asiasta toimenpidepyynnön Kilpailuvirastolle. Lisäksi virastoon on tullut asiasta useita kymmeniä muita yhteydenottoja.

Lisäselvityksiä toukokuussa

Kilpailevat yritykset katsovat, ettei Helsingin Puhelimella ole oikeutta kytkeä Internet-palvelumarkkinoita verkkotoimintaansa, jossa sillä on määräävä markkina-asema.

Lisäksi uuden hinnoittelun epäillään suosivan Helsingin Puhelimen omia Internet-yhtiöitä kuten Kolumbusta, koska ne ovat ehtineet varautua siihen teknisesti ja voivat ottaa uudet hinnat käyttöön heti.

Lähes kaikki Kilpailuvirastoon yhteyttä ottanet yrittäjät ovat korostaneet, että Helsingin Puhelimen uusi järjestelmä vaatii niin laajoja teknisiä muutoksia, että niiden toteutus vaatii pitempää siirtymäaikaa.

- Poikkeuksellisen runsaita yhteydenottoja voi jo sinänsä pitää osoituksena siitä, että Internet-operaattorit pitävät uudistusta ennalta-arvaamattomana ja kohtuuttomana, Kilpailuvirasto toteaa.

Toukokuun aikana Kilpailuvirasto haluaa Helsingin Puhelimelta vielä lisäselvityksiä uuden tuotteen toteuttamistavasta sekä hinnoittelu- ja kustannusperusteista. Myös Kilpailuvirastoon yhteyttä ottaneilla muilla yhtiöillä on vielä mahdollisuus täsmentää kantaansa asiaan.

STT-IA
23.4.1999


TALOUS -SIVULLE